Tunnetko sinäkin vatsallasi?

IMG_1519..jpg

 

Sitähän sanotaan, että suolisto on ihmisen toiset aivot. Vatsamme toiminta korreloi usein suoraan elämäntilanteeseemme. Stressaantuneessa elämänvaiheessa vatsa ei välttämättä toimi optimaalisesti, ja esimerkiksi silloin kun jännittää, saattaa vatsakin olla kipeä.

Kävimme ystävieni kanssa mielenkiintoisen keskustelun aiheesta viikonloppuna. Puhuimme siitä, miten vatsalla voikaan tuntea niin monia tunteita. Itselläni esimerkiksi vatsa on se, joka reagoi lähes kaikkeen ensimmäisenä. Jos olen vaikka tulossa kovaan kuumeeseen, vatsani on se, joka on kipeänä ennen muuta kroppaa. Stressivatsa on myös ihan yleinen vaiva minulla, jota ei kyllä ole pitkään aikaan onneksi ollutkaan. Stressi suurissa määrin varsinkin työelämässä vaikuttaa vatsani kipuiluun huomattavasti. Mutta nyt on ollut kyllä tosiaan pitkä aika ilman vatsaoireita, mistä olen ollut erittäin hyvilläni.

 

IMG_1522..jpg

 

Ystäväni puhui taas siitä, miten esimerkiksi ihastumisen tunne ei tunnu lainkaan päässä, vaan vatsassa sen sijaan tuntuu ikään kuin oksettava olo. Voin samaistua tähän täysin, ja muistan esimerkiksi, kun ihastuin nykyiseen aviomieheeni, niin vatsassa oli niiden perinteisten perhosten lisäksi myös samanlainen tunne kuin ystäväni kuvaili. En ollut ennen tarkemmin tätä ajatellut, ennen kuin hän otti sen puheeksi. Tajusin, että tunnen hyvin vahvasti erilaisia tunteita vatsani kautta.

Jos minulle tuli lapsuudessa tai teini-iässä riitaa kavereiden kanssa, muistan kuinka vatsani oli täynnä kuvotusta ja siellä oli suuri, kiven tuntuinen pallo. Saatoin pyöriä sängyllä tuntikausia ja tuskailla vatsaani. Olo lähti pois vasta, kun olin nöyrtynyt ja soittanut kaverin kotiin (sillä vanhalla kunnon lankapuhelimella) sopiakseni riidan. Olin jo pienenä kova välttelemään konflikteja, ja uskon, että juuri nuo vatsan tuntemukset vaikuttivat siihen tiedostamatta paljon.

 

IMG_1565..jpg

IMG_1598..jpg

 

Mielestäni tämä asia on hyvin mielenkiintoinen, ja haluan oppia ehdottomasti lisää! Omaa kroppaani olen opetellut tuntemaan jo pitkällä aikavälillä, ja oppinut tunnistamaan ainakin ruoka-aineet, joista vatsani ei tykkää. Joidenkin kanssa olen kokenut joutuvani luopumaan paljosta, mutta lopulta kun päätöksen oman hyvinvointinsa eteen on tehnyt, ei vanhaan halua enää missään nimessä palata. Satunnaiset kerrat eivät haittaa, mutta jokapäiväisestä käytöstä olen joutunut poistamaan joitakin ruokia. Ja esimerkiksi ravintolassa en välttämättä uskaltaisi tilata isoa pihviä. Mutta tunteisiin reagoimista haluan vielä tarkastella lisää, sillä olen selkeästi ihminen, joka tuntee pääasiallisesti pään sijaan vatsallaan.

Oletko sinäkin samanlainen? Missä erilaiset tunteet, kuten viha, häpeä tai rakkaus tuntuvat konkreettisesti? Tuntuvatko ne päässä esimerkiksi huminana tai kiristävänä pantana, vai menevätkö kaikki tunteet vatsaan?

 

Maija

Hyvinvointi Hyvä olo Liikunta Terveys

Pienillä asioilla teet elämästäsi positiivisempaa

IMG_1930..jpg

 

Elämästä olisi kiva nauttia mahdollisimman kokonaisvaltaisesti, eikö niin? Usein ajaudumme kuitenkin ajattelemaan pessimistisesti, ja tätä negatiivista tunnetilaa voi olla välillä vaikeaa kytkeä pois päältä. Tässäpä siis muutamia keinoja, joilla päiviin voi saada lisää positiivisuutta. Tarkastele niitä, ja mieti voisitko sovittaa samoja juttuja omaan arkeesi! Kyse ei tietenkään ole mistään rakettitieteestä, mutta jos sitä olisit etsimässä, tuskin juuri tämä blogi kävisikään ensimmäisenä mielessä. Mutta asiaan! Aina sitä ei tule ajateltua, miten pienistä asioista se oma ”hyvä päivä” voikaan lopulta koostua!

 

 

Älä juoruile

 

Toisten negatiivisuuteen ja pahan puhumiseen on yllättävän helppoa ajautua mukaan. On myös vaikeaa katkaista keskustelua, jos toisella osapuolella on kiihkeä tarve ilmaista negatiivisia tunteita liittyen johonkin ihmiseen. Sitä ei halua pahoittaa toisen mieltä, ja pian huomaakin nyökyttelevänsä asialle, joka ei missään vaiheessa ollut itselle merkityksellinen. Myöhemmin sitten tulee mietittyä, että miksi ihmeessä sanoin olevani asiasta samaa mieltä?

Yritä kuitenkin tehdä tietoisia valintoja jättäytyä näistä keskusteluista pois, sillä ne eivät ikinä johda mihinkään muuhun kuin huonompaan. Tarkoitti tämä sitten työpaikan kahvihuoneessa hiljaa istumista tai kaverin kanssa jutellessa puheenaiheen vaihtamista, tee se. Jos haluat elää positiivisempaa elämää, sinun täytyy myös itse tehdä päivittäisiä valintoja siihen suuntaan, eikä ruokkia negatiivisuutta ympärilläsi. Älä pelkää kenenkään loukkaamista, juoruilu kyllä löytää kuuntelevat korvat aina jostain, valitettavasti.

 

 

IMG_1906..jpg

 

Aseta tavoitteita, joista motivoidut

 

Kun sinulla on jokin innostava tavoite, jonka ansiosta jaksat nousta paremmin sängystä aamuisin, alkaa päiväsi varmasti astetta positiivisemmin! Tavoitteiden ei todellakaan aina tarvitse olla pitkälle aikavälille sijoittuvia tai merkittävän suuria, vaan positiivisemman elämän avaimet voivat löytyä myös niistä pienen pienistä päiväkohtaisista tavoitteista.

Tavoiteltava asia voi siis olla esimerkiksi illalla tehtävä juoksulenkki, koiralle uuden tempun opettaminen, pitsalle meno töiden jälkeen tai ihan mitä vaan! Ja muista, että joskus voit myös palkita itseäsi onnistumisistasi! Mikä vain sinun tilanteeseesi parhaiten toimii! Itseäni motivoivat kylläkin parhaiten pitemmän aikavälin suuremmat tavoitteet, joita kohti teen päivittäisiä valintoja.

 

Anna itsellesi lupa tuntea kaikkia tunteita

 

Tämän olen itse huomannut todella konkreettisesti. Huonojakaan tunteita ei todellakaan kannata peittää, sillä ne kyllä tulevat ulos tavalla tai toisella. Mielenrauhallesi on vain hyväksi, että annat itsellesi mahdollisuuden olla myös vihainen tai haavoittuva. Kun tunteita patoutuu sisälle pitkäksi aikaa, ne tulevat kyllä ulos, tavalla tai toisella. Antamalla niiden tulla silloin kun oikeasti haluat, säästät monta konfliktia ja pahaa mieltä myös muilta.

En kuitenkaan kannusta purkamaan tunteita asiaan kuulumattomiin ihmisiin, tai välttämättä edes suoraan keneenkään toiseen. Etsi itsellesi sopiva tapa purkaa huonojen päivien fiilikset. Se voi olla vaikka asioiden auki kirjoittaminen, piirtäminen, ulkoilu ja siellä täysiä karjuminen, mitä vaan. Pääasia, että saat kaiken ulos, sillä silloin teet tilaa myös paremmalle huomiselle!

 

IMG_1845..jpg

 

Muuta perspektiiviäsi asioiden tarkasteluun

 

Tämä voi viedä kauankin aikaa, mutta on ehdottomasti tavoittelemisen arvoista. Itse syyllistyn turhan usein ajattelemaan uuden asian huonoja puolia sen sijaan, että miettisin mitä hyvää se elämääni voisi tuoda. Tämä on varmaan yleistä rutiineja rakastaville ihmisille, sillä muutokset tuntuvat äkillisesti hieman pelottavilta ja ärsyttäviltäkin.

Itse olen vähitellen oppinut ajattelemaan, että kaikella mikä tapahtuu, on jokin tarkoitus. Jos asian on ollut tarkoitus mennä pieleen tai muuttua, tuo se pitkässä juoksussa jotakin uutta elämään. Kaikkien ei tietenkään tarvitse ajatella noin mustavalkoisesti, mutta itseäni se on ainakin auttanut hyväksymään suunnittelemattomat muutokset elämässä. Toki mitä suurempi muuttuva asia on, sitä enemmän se vaatii ajatustyötä, mutta lopulta aina keksin, miksi kyseinen asia tapahtui.

 

IMG_1917..jpg

 

 Pidä huolta omasta jaksamisestasi 

 

Jos on jatkuvasti stressaantunut tai väsynyt, on positiivisuutta vaikea pitää yllä. Omaa aikaa täytyy osata ottaa, ja jokainen tietää itse, millä tavoin parhaiten rentoutuu. Omaa kehoa täytyy myös opetella kuuntelemaan, sillä se viestii stressistä eri tavoin. Monella esimerkiksi vatsa kertoo hyvin paljon siitä, pitäisikö ottaa hetki hieman iisimmin.

Omalla jaksamisella tarkoitan niin henkistä kuin fyysistäkin kuormaa, molempien ylikuormittavuus täytyy pyrkiä tunnistamaan. Akkujen lataaminen antaa voimavaroja myös positiivisille ajatuksille, joten kuuntele rohkeasti itseäsi!

 

IMG_1921..jpg

 

Näillä avaimilla uuteen päivään! Ihanaa pääsiäissunnuntaita ja huhtikuun ensimmäistä! (Miten voi olla jo huhtikuu, vastahan oli joulu?) Älkää menkö ihan kaikkiin jekutuksiin tänään, ja muistakaa nyt viimeistään syödä niitä suklaamunia! 

 

Maija

Hyvinvointi Hyvä olo Mieli Terveys