Tarvitsen miehiä!

 

 

Työskentelen naisvaltaisella alalla, eikä sinne hakeudu miehiä ainakaan yhtään liiaksi. Ja kun joku sattuu hakeutumaan, hänet viedään niin sanotusti käsistä, koska heitä on niin harvassa. Otsikosta voitte ehkä jo päätelläkin, että mulla menee välillä pata jumiin pelkkien naisten kanssa työskennellessä. Tarvitsisin todellakin miehiä työkavereiksi!

Haluan korostaa heti alkuun, että en puhu kenestäkään tietystä henkilöstä, vaan naisvaltaisista aloista ja omista kokemuksistani yleisesti. Olen huomannut, että en ehkä ole se kaikista tyypillisin persoona näihin työyhteisöihin, ja se tietenkin vaikuttaa omaan ajatusmaailmaani työpaikalla. Koen esimerkiksi suurta ahdistusta siitä, jos toisten ihmisten asioita ruoditaan kahvihuoneessa, tai jos mut vedetään ilman omaa tahtoani mukaan keskusteluihin, joihin en halua osallistua. Muiden ihmisten asiat kiinnostavat valtaosaa todella paljon, mua ei sitten ollenkaan. Olenkin miettinyt, antaako tämä musta antisosiaalisen tai tylyn kuvan, jos en osallistu, ja sen sijaan olen joko hiljaa tai poistun huoneesta?

 

 

 

Myös asioiden turha monimutkaistaminen saa mut turhautumisen multihuipennukseen, sillä en pysty pienessä päässäni ymmärtämään, kuinka asioita ei voida tehdä yksinkertaisemmin? Tästä hyvänä esimerkkinä meidän viimekesäinen hääpäivämme ja sen suunnittelu. Asia, joka saa monen naisen hulluuden partaalle. En edes muista, kuinka moneen asiaan itse tokaisin, että ihan sama. Pääasia, että kaikki viihtyvät ja homma toimii. Häämekonkin ostin netistä, ja loistava tuli. Mitä sitä turhaan monimutkaistamaan! Mutta takaisin työelämään. Töissä monikin asia sujuisi paljon paremmin, jos ottaisi vähän rennomman asenteen. Hyvä suunnittelu on toki kaiken a ja o, mutta senkin voisi tehdä realistisesti, eikä asioita jankkaamalla. Ja auta armias, jos asioita on suunnittelemassa keskenään täysin erilaiset persoonat. Miehet ovat usein rennompia, tai sitten päinvastoin niin suorasanaisia ja päättäväisiä, ettei vatvomista tarvita.

Stressaaminen asioista, joihin ei pysty vaikuttamaan, on myös ainakin oman kokemukseni mukaan aika yleistä naisvaltaisilla aloilla. Ja niitäkin juttuja pitää tietenkin ruotia siellä palavereissa ja kahvihuoneissa. Arjesta voi yrittää saada toimivamman, mutta stressi harvoin lisää kenenkään hyvinvointia. Tässä tuleekin eteen ikuinen dilemma. Liian rento ei missään nimessä saa olla, koska silloin homma ei toimi alkuunkaan. Jos asioista kuitenkin stressaa liikaa, vaikuttaa sekin lopputulokseen, ja usein myös ihmissuhteisiin siinä matkan varrella.

 

Tässä mä vaan mietin, että miksi mun on joskus niin vaikea työskennellä suuren naisjoukon kanssa…

 

Olen päässyt onnekseni tekemään töitä tällä alalla myös miesten työparina ja samoissa työyhteisöissä, ja kyllä se vaan niin on, että silloin hommat ovat toimineet vähän paremmin. Yleistä mielipidettähän en tiedä, joten korostan jälleen, että oman kokemukseni mukaan. Mutta mä olenkin tällainen ”epä-nainen” ajattelumaailmaltani mitä tulee työhön. Olen suhteellisen mustavalkoinen, suora ja jämpti, mihin en valitettavasti useinkaan saa töissä vastakaikua. Annan palautteen, niin hyvän kuin huonon, ilman välikäsiä ja suoraan. Koen, että miesten kanssa työskennellessäni saan tätä myös itse takaisin. Miehet harvemmin puhuvat pahaa kahvihuoneessa, mikä olisi itselleni helpotus. Jatkuva negatiivisuus syö todella paljon työintoa, ja vaikuttaa niin paljon omaan yleisfilikseen. Mieluummin positiivisella asenteella eteenpäin, vaikuttaen niihin asioihin mihin pystyy.

 

 

 

Myös yksi asia, mihin törmään joskus, on huumorintajuni erilaisuus. Monesti vitsini ymmärretään väärin, ja saatan sanoa vitsillä asioita, jotka joskus ymmärretään henkilökohtaisesti. Miesten kanssa työskennellessäni en kuitenkaan ole tähän törmännyt. Uskon, että monesti se johtuu naisten yli-analysoivasta luonteesta, vaikka kyseessä ei todellakaan olisi mitään pahaa tarkoittava asia. Olen kuitenkin tätä piirrettä tietoisesti itsessäni hillinnyt, ja joskus haluaisin vähän lisää vapautta omiin sanoihini.

Jotenkin mulle tuli tarve avautua vähän tästä asiasta, vaikka tiedän tämän olevan aika riskialtis aihe. Joten ennen kuin vedät sen herneenpalon sinne sieraimeen, pyydän, että tarkastelet asiaa yleiseltä kannalta, etkä niinkään omalta kohdaltasi. Oletko tehnyt samankaltaisia huomioita työyhteisöissä naisvaltaisilla aloilla? Ja muistathan, että vaikka tekstissä saatan yleistää aika karkeastikin sukupuolten välisiä eroja, niin totuushan on tietenkin se, että kaikki ihmiset sukupuolesta riippumatta ovat erilaisia. Tietynlaisia stereotypioita olen kuitenkin havainnut, mutta ketään en sormella osoita. Ehkä tarkoitus tässä on enemmänkin purkaa omia fiiliksiä ja herättää ihmisiä miettimään, olisiko tietynlaisia työtapoja ja -malleja mahdollista muuttaa tai tarkastella kriittisesti.

 

 

Ja lopuksi, olen saanut myös todella hyviä kokemuksia tältä alalta, eli pelkkää valitusta ei ole ollut tarkoitus tuottaa. Oma alani ei vaadi sitä, että persoonan pitäisi olla tietynlainen ollakseen hyvä työntekijä. Sen vuoksi työyhteisöissä myös voi olla keskenään hyvinkin erilaisia ihmisiä. Tämä luo haastetta, mutta on toki myös rikkaus. En usko sanontaan ”Nainen on naiselle susi”, vaan ennemminkin Ellinooran ”Nartut”-biisin sanoihin: ”Ilkeet tytöt on ilkeitä aina, kakskyt tai nelkytvuotiaina”. Ja tämä pätee niin naisiin kuin miehiin, sillä jos on vaikea persoona, ei sillä useinkaan ole mitään tekemistä sukupuolen kanssa. Ja kyllä, olen tietoinen myös siitä, että ei ole olemassa pelkkiä miehiä ja naisia, mutta ehkä lopetan tämän itseni selittelyn tähän ja annan tekstin herättää ajatuksia sen sijaan :D!

 

Oletteko kokeneet koskaan samaa kuin mä? Vai olenko ainoa?! Pliis, sanokaa että en :D!

 

Maija