Rokotus ja kesämökki.

Kävin perjantaina koronapiikillä. Kyllä siitä vähän kipeäksi tuli. Harmitti hieman juoksutreenien puolesta mutta en kuitenkaan ilmeisesti saanut edes sydänlihastulehdus. Pääsin kuitenkin alkuviikosta jo treenin makuun, mutta väsymys ja pöhkö olo vaivaavat yhä. Varmaankin sitä kuuluisaa aivosumua. Toki palasin treeneihin melko ryminällä, en laadun, mutta määrän puolesta. Eiköhän tämä tästä, toivon, ettei lievästi aivovaurioinen oloni ole rokotevaurio. (tämä on huumoria, toim.huom.)

Mietin viime viikolla myös elämiemme kuplautumista. Ajatus lähti maalauskurssin kahvitunnilta, kuultuani kysymyksen ”onko teillä kaikilla kesämökit?”. Tuota, tottahan toki, itseasiassa ajattelin juuri ostaa toisen ja lisäksi pari sijoitusasuntoa! Eli ei, eikä koko kysymys meinaa mahtua maailmankuvaani. Onko se siis joku normi? Oli porukassa joku muukin mökitön. Eikä siinä, mikäs siinä kesämökissä, noh en ehkä vuokra-asujana muutenkaan ymmärrä mökinomistamisen sietämätöntä keveyttä. Luontokaipuun kyllä ymmärrän, emme ole oikeasti niin erilaisia, omistimme jotain tai emme.

Tällä viikolla luin Anna Kontulan kirjan Pikkuporvarit. Tämä helpotti ulkopuolisuudesta tuntemaani tuskaa, kun ymmärsin paremmin mistä oli kyse. Itse olen yhdeksänkymmenluvun laman lapsi. Omaan perheeseeni lama osui pahasti samanaikaisesti muiden ongelmien kanssa. Ehkä tähän liittyy joitain raskaita kokemuksia, mahdollisesti ylisukupolvisia. Myönnetään, kuulostaa kyllä mukavalta eristäytyä välillä kesämökille. Onneksi sisareni asuu maalla, niin voin halutessani lähteä hakemaan kesämökkitunnelmaa.

Kommentit (1)
  1. Ei löydy mökkiä, asuntoa tai juuri muuta maallista omaisuutta tältäkään lama-ajan lapselta! Joskus tuntuu, että omistamista pidetään ikään kuin aikuisuuden mittarina.
    Metsään voi onneksi mennä milloin vain.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *