Äitiyslomassa parasta on se, että maanantait ei oo enää perseestä. Tosin, tein vuorotyötä ennen äitiyslomaa, joten ei ne ihan aina entisessäkään elämässä sieltä ollu.    

Meillä oli tänään vauvatreffit. Oikeestaan meiän ei ensiks pitäny ees ehtiä niille, mutta suunnitelmien muutoksien takia me ehdittiinkin viimeseks kymmeneks minuutiks, jes! Jatkettiin siitä espalle piknikille yhden äitikaverin ja hänen vauvan kanssa. Pyörittiin stokkan herkussa varmaan 20 minuuttia, kuola poskella nälkää valittaen. Käytiin siis ihan nopeesti, nooooot. Lopulta päädyttiin ottaan palat pizzaa ja jäätelöt. Vitsit että olikin mukavaa. Yks kesän ihanuuksista muuten on, kun vauvoja voi pitää maassa ja hei kerrankin ne viihty! Tietty ruokahetken nautinnon yritti lokit pilata, ettei ois liian kivaa.

Mun mielestä on muuten hauskaa miten saman tyylisesti ollaan aina tän äitikaverin kanssa puettu meiän vauvat. Hyvänä esimerkkinä tänään, molemmilla oli samat mini rodinin legginsit eri värisinä ja lisäks mini rodinin valko-keltainen yläosa.

Piknikiltä jatkoinkin matkaa vaatekauppoihin, Kevin tarvitsee (ihan siis oikeesti tarvitsee) vaatteet mun papan kahdeksankymppisille. Meiän asujen pitää tietenkin sopia yhteen, valitsin näihin juhliin meille yhteiseks väriks vaaleenpunasen. Yläosa löyty jo, alaosa on vielä hakusessa. Mustat siistit shortsit kun löytyis, ois kova! Oon varmasti oppinu tän pakkomielteen yhteen sopivista vaatteista mun isoäidiltä, joka on aina kaikissa juhlissa niin tarkasti miettiny, että hänen ja papan asut sopii hyvin yhteen! 

Ostoksien jälkeen nappasin pikkusiskon matkaan ja lähettiin meiän isälle ja äitipuolelle syömään. Syötiin yhdessä ja isi viihdytti vauvoja. Meille muodostu joskus ihanaks perinteeks syödä yhdessä sunnuntaisin, mutta nykyään kahden vauva-arjen yhteen sovittaminen tuottaa välillä hankaluuksia. Toi on kyllä tapa, mistä haluun pyrkiä pitämään kiinni. Kiva kun sit joskus tulevaisuudessa lapset (Kevin ja mun veli) oppii sen myös!

Pyysin muuten illalla parkkipaikalla mun siskoa ottamaan musta ja Kevinistä söpöjä kuvia ilta-auringossa… Mun sisko on surkee valokuvaaja ja mä oon surkee malli. Pistän alle muutaman epäonnistuneen, mutta hauskan otoksen.

Näihin kuviin ja tunnelmiin. Ihanaa viikon alkua kaikille! Ollaan jo kyllä tiistain puolella, mutta ei se niin nuukaa oo.

-Saga

Tää aihe herättää paljon keskustelua ja hyvä niin. Yks ehkä eniten yllättänyt asia vauva-arjessa on se, kuinka vähän kaipaan omaa aikaa. Ajattelin, että kaipaisin enemmän kokonaisia öitä tai valkoviiniä. 

Mulle kuittaillaan usein vauvakuplasta ja siitä, että eikö se jo puhkea. ”Odota vaan kun toi vauvakupla hajoo.” En ymmärrä miks sen ois syytä hajota, mä tai Kevin ei kumpikaan haluta sitä. Aina jostain kuuluu ”muista olla itelles armollinen” tai ”ota myös omaa aikaa, ei se vauva mee rikki.” Joo, mä oon itelleni armollinen. Pölyt ikkunalaudalla (ikävä kyllä) odottaa, mutta mun vauva kasvaa joka päivä.

Kuulostaa varmaan kliseiseltä, mutta jokainen hetki, myös ne haastavimmat on arvokkaita. Oon valvonu öisin vauvan refluksi oireilun takia ja aina miettinyt, että tää lapsi varmasti oksentaa ja itkee mielummin mun sylissä, kun jonkun muun. Mun vaan kuulu olla siinä, mun paikka on mun lapsen vieressä.

Mä tykkään viettää mun oman ajan sillon, kun Kevin nukkuu tai joskus aamupäivisin, kun Kevin on tyytyväisimmillään. Mun mielestä on ihanaa mennä mun äidille, kun Kevinin mumma ja täti niin mielissään osallistuu. On ihanaa, kun mun sisko viihdyttää Keviniä ja vaihtaa vaipan, mutta oon siinä lähellä silti. Ei suinkaan siksi, että epäilisin mun äidin tai siskon taitoja tai pärjäämistä Kevinin kanssa. Mä vaan haluan olla lähellä.

Mun mielestä on silti tärkeetä että otan niitä pieniä hetkiä itelleni joskus, ihan vaan väsymyksen ennaltaehkäisemiseksi. Mulle se pieni hetki itelleni on yöjuoksu kun Kevin on nukahtanut. Tosin tää ei aina oo mahdollista, ollaan paljon Kevin kanssa kahdestaan.

Mun pointti ehkä on se, että jokainen määritelköön sen, minkä verran omaa aikaa haluaa ja lähipiiri sen hyväksyköön. Mä koen välillä voimakasta painostusta siitä, että mun pitäis jättää mun vauva hoitoon. En halua jättää mun vauvaa hoitoon. Varmasti meillekin tulee vielä niitä hetkiä, kun molemmat halutaan olla erillään, Kevin haluu olla isin tai isovanhempien kanssa ja mä haluan tavata mun ystäviä ilman Keviä. 

On ihanaa, että nykyään on ok viettää omaa aikaa, mutta yhtä ok pitäis olla sen, että sitä ei hirveesti kaipaa. 

Haluun tässä yhteydessä kiittää mun ystäviä siitä että he jaksaa kutsua mut illanviettoihin, vaikka tällä hetkellä mielummin oon mun illat Kevinin seurassa. Se merkitsee mulle tosi paljon. Haaveilenkin, että loppukesästä pitäisin meiän kotona illanistujaiset läheisimmille ystäville, niille jotka on meiän matkassa mukana ja tukena. 

-Saga