Tapaus kuukuppi

Nyt tulee hiukan epätavallinen aihe Meikkipäässä, mutta kerron tässä postauksessa tuotteesta, joka on muuttanut elämääni naisena radikaalisti parempaan suuntaan.

Postauksen aiheena on kuukuppi.

Aloin kesällä yhtäkkiä pohtia miksi suhtautumiseni kuukuppiin oli niin epäluuloinen, silti vaikka useat ystäväni olivat kertoneet siirtyneensä käyttämään siteiden ja/tai tamponien sijaan kuukuppia. Kirjoitin Facebook-päivityksen (saatesanoin miehet voivat skipata tämän aloituksen) aiheesta. Yllättäen kuukuppipäivitys synnytti todella hyvän keskustelun, jonne ei eksynyt kuin muistaakseni yksi (jonkun miehen) irvaileva kommentti. Valtaosa kuukuppia kokeilleista ystävättäristäni olivat todella tyytyväisiä ja innostuneita myös jakamaan ajatuksia tästä keksinnöstä.

Taustatietona kerrottakoon, että olin niputtanut kuukupin samaan hippikategoriaan voimakivien kanssa ja kertakaikkisesti pitänyt koko keksintöä aivan vastenmielisenä. Syytän markkinointia. Jos tuote olisi ajatuksena myyty minulle terveys- eikä "jumalatar"aspektilla (vrt. eng.kielinen nimi Goddess Cup), olisin kenties suhtautunut avoimemmin. 

Sain keskustelua seuranneelta kosmetiikan PR-naiselta viestin, että hänen edustamansa OrganiCup lähettäisi minulle mielellään tuotteensa testattavaksi. Päätin rohkaistua ja kokeilla, jotta pääsisin epäluuloistani eroon. Kun kuppi sitten saapui, järkytyin sen koosta. Olin suorastaan kauhuissani ja mietin miten ihmeessä moisen kapistuksen saisi ikinä asetettua paikoilleen. (Se taitellaan)

OrganiCup kuukuppia on saatavana kahta eri kokoa A synnyttämättömille ja B synnyttäneille naisille. Minulla on kolme lasta, joten sain koon B. Leikkasin heti aluksi asetintappia reilusti lyhyemmäksi. Taiteltuna kuppi asettui ihan hyvin paikoilleen, tunsin kuitenkin lievää epämukavuutta ensikokeilun jälkeen. Opin tekniikan kuitenkin nopeasti, enkä nykyisin enää huomaa koko kupin olemassaoloa. OrganiCup toimii niin hyvin, että jonain kuukautispäivänä koko "vaivan" lähes unohtaa. 

Nyt naurattaa, kun olin pitänyt silikonista valmistettua ällöttävämpänä kuin tamponia, tämä ajatus on kääntynyt täysin päälaelleen. Uskon, että tulevaisuudessa yhä useampi siirtyy kokonaan kuukupin käyttöön.

Oletteko kokeilleet kuukautiskuppia?

Tuote saatu.

Kommentit

Mira/Blinger Shimmer -blogi (Ei varmistettu) http://blingershimmer.blogspot.fi/

Jo useamman vuoden olen vannonut kuukupin nimeen, loistava keksintö! <3

Äh, mä yritin tämmöisenä semihippinä vuosia sitten, mutta en vain oppinut ottamaan sitä pois, vaikka harjoittelin sinnikkäästi kuukausia. Ähisin ja itkin vessassa siis mitä mielikuvituksellisimmissa asennoissa, kun kuppi livahti jotenkin niin syvyyksiin, ettei siitä meinannut saada otetta, saati että olisi saanut paineen poistettua. HUHHUH. Ei enää koskaan. Mun vagina, joka mordorin porttinakin tunnetaan, ei varmaan ollut vaan yhteensopiva.

seljasofia (Ei varmistettu)

Jo pari vuotta kuukuppia käyttäneenä en osaisi edes ajatella, että siirtyisin takaisin tampoonien ym. käyttämiseen! Tuntuu hassulta, että monien bloggareidenkin keskuudessa kuukuppi on vielä jokseenkin tuntematon. Olen sattumalta kuunnelta muutaman menkka-aiheisen podcastin ja monet ovat ihmetelleet, että mikäs se sellainen on. Ehkä juuri siksi, jos sitä on markkinoitu tosiaan hippiluonteisesti. Mielestäni, jos kuukuppi vaan soveltuu käyttäjälle, kyseessä on ihan loistava keksintö; säästää yksinkertaisesti pitkän pennin sekä ei kuormita siteillä/tampooneilla ympäristöä. Kerran onnistuin kyllä vahingossa polttamaan kuppini, kun oli kiehumassa desinfitiontitarkoituksessa hippasen liian pitkään hellalla :D

sallam (Ei varmistettu)

Jee, kuukupit best, en vois kuvitella käyttäväni muuta. Mua jäi lopusta härnäämään lause "olin pitänyt silikonista valmistettua ällöttävämpänä" - siis toi ällöttävä-sana? :D Tai että en mä heti mieltäis niin normaalia asiaa ku menkat ja kuukautissuojat ällöttäväks? Ja jos idea kuukupistaki oli "vastenmielinen" ni ehkä yleiset asenteet ja ennakkoluulot naiskroppaa kohtaan ylipäätään oli vähän tuuletuksen tarpeessa?

Laura Meikkipää

Heh, sallam, toi ällöttävä sana oli ehkä vähän dramaattinen. Ja eiks oo hienoa, että tälleen 41-vuotiaana voi vielä tuulettaa niitä asenteita? Eikä menkat ole minusta mitenkään ällöttävät eikä varsinkaan naiskroppa. 

sallam (Ei varmistettu)

Siis todellakin voi, ja sehän on aivan mahtava juttu! Ymmärrän nyt että tyylikeino näemmä, jäi vaan kummeksuttamaan :)

CougarWoman
CougarWoman

En uskalla edes kokeilla, niin hirveitä horrortarinoita lukenut tyypeistä, joiden on pitänyt pyytää parasta kaveria/uutta treffikumppania/postiljoonia repimään alipaineen takia jämähtänyttä kuukuppia väkivalloin sisuksista ulos.

Ja - mua ei niinkään "ällötä" se kuppi, mutta se, että sitä pitäisi keittää keittiössä...yyyhhhh. (Ja ei, mulla ei ole mitään häpeäntunteita menkkaverta kohtaan per se, seksi ym. menee ihan - tai no melkein - samalla lailla kuin kuukautisten ulkopuolellakin.) Plus että olen niin laiska etten todennäköisesti viitsisi desinfioida sitä jatkuvasti ja sitten tulisi joku TSS tai muu kiva bakteeritulehdus.

Huhhuh (Ei varmistettu)

Todella hieno keksintö, mutta itse en enää käytä. Kerran kuppi jäi paineen takia jumiin. Yritin antennistakin rykiä tuloksetta. Lopulta antennikin irtosi! Vuorokauden jälkeen sain pinseteillä kupin pienestä antennin jämästä kiinni, ja sain rykäistyä kupin pois :D Traumat jäi, mutta ehkä jonain päivänä saatan vielä kokeilla uudestaan. Ennen sitä pitää varustautua pitkillä pihdeillä :D Oli muuten suurta taituruutta saada pinsetit sisuksiin...

Emilia M

Mä veikkaan Puumis että sulla olisi kyllä niitä sisäisiä lihaksia ponnistamaan se ulos :) Sormilla kiskomalla ei saa, lihaksia käyttämällä saa.

Ja mä myös oon laiska, mutta silti en ole onnistunut mitään tulehduksia hankkimaan. Silikoni itsessään on siitä kiva materiaali, että sen pintaan eivät bakteerit niin helposti tartu. Tosiaan se vesipesu riittää ja sitten silloin tällöin desinfiointi, joko kuumalla vedellä tai jollain desinfiointipyyhkeillä tms. joita ainakin Lunette myy. Lunetten sivuilla on tosi hyvät ohjeet, jos alussa kunnolla perehtyy, niin sen jälkeen ei tarvitse aiheeseen palata.

OutiKS (Ei varmistettu)

Itsekin vielä opettelen kupin käyttöä, vaatii välillä kärsivällisyyttä saada se hyvin paikoilleen. Mutta keksintönä mielestäni mahtava! Silikoninen kuppi nimenomaanhan on hygieenisempi kuin siteet ja tamponit, eli tulehduksen saaminen siitä on paljon epätodennäköisempää. Samoin, sitä ei tarvitse olla "jatkuvasti" desinfioimassa. Olen kuullut vaan pelkkää hyvää ja blogeissakin yleensä positiivisia kertomuksia, en oo ite törmänny mihinkään väkivalloin poistamista vaatineisiin tarinoihin.

Salka T (Ei varmistettu) https://inthislightandonthisevening.blogspot.com

Kohta pari vuotta kuppeilua takana enkä enää vaihtaisi sitä mihinkään muuhun formaattiin :D Toki senkin suhteen oli haasteita, varsinkin jos on runsaat kuukautiset kupin useaan kertaan päivässä tyhjentäminen oli tympeää. Onneksi menkatkin ovat niukistuneet, niin pääsee helpommalla :D

Vierailija (Ei varmistettu)

En ole koskaan pystynyt samaistumaan niihin, joilla on vaikeuksia ottaa kuukuppi pois. Jos saa kaksi sormea sisäänsä, saa kyllä niillä puristettua kupin kasaan ja sillä poistettua paineen. Eikä muuten tulisi mieleenkään repiä siitä antennista, sehän voi sattua.

Mutta, kokemus on aina tosi, ja varmasti olen sitten vain onnekas kun ei ole ollut ongelmia.

En itse vaihtaisi enää kuukuppia pois mistään hinnasta. Se on niin helppo ja hygieeninen. Monenlainen seksi onnistuu sen kanssa, samoin kuin liikunta ja saunominen. Minusta siteisiin ja tamponeihin imeytynyt väriltään ja koostumukseltaan vaihteleva kuukautisveri oli aina todella vastenmielistä. Kupissa, kun se ei ole mihinkään levinnyt, se ei jostain syystä siltä tunnu.

Ongelma ainakin mulla oli just siinä, että kuppi meni niin syvälle käytössä, ettei ollut mitään mahkua saada sen pohjasta sormin kiinni :(

Tindeliini
Sweet like cinnamon

Kuukuppi on näppärä, esimerkiksi matkoille lähtiessä ei tarvitse stressata onko riittävästi kuukautissuojia mukana. Myöskin hoitotyössä on ihana tietää että ei tule valkoisiin työvaatteisiin ikäviä yllätyksiä kun kuppi pitää sisällään kaiken.

Emilia M

Mä oon käyttänyt kuppia viimeiset, öö, yli kymmenen vuotta. Sama kuppi ollut käytössä koko ajan. Kuukautisten aikana pesen sen kylmällä vedellä, loputtua pesuaineella (Lactolinella) ja keitän vielä ennen seuraavien menkkojen alkamista. Vähän on värjäytynyt, muuten pysynyt ihan hyvänä. Nyt oon miettinyt, että ehkä olis aika vaihtaa, mutta kun tuo vielä toimii ihan hyvin...

Kuukuppi on älyttömän paljon mukavampi käytössä kuin tamponit tai siteet! Se ei kuivata limakalvoja tai noin ylipäätään TUNNU. Sen voi unohtaa sisäänsä. Jos ei muista tyhjentää, niin kuppi alkaa tulvia yli, jolloin muistaa :) Mulle riittää yleensä aamuin illoin tyhjennys, mutta mulla onkin käytössä se Lunetten isompi malli.

Alkuvaiheessa mullakin meni jonkin aikaa, ennen kuin opin tekniikan. Itse asiassa ihan ekan kokeilun jälkeen taisin traumatisoitua niin, että se nökötti vuoden kaapissa ennen kuin uskalsin kokeilla uudelleen. Mutta kun tekniikan oppi, niin ongelmia ei ole ollut. Tärkeintä on lähinnä se, että ei mene paniikkiin. Mitään kamalaa ei voi sattua. Emätin ei ole mikään pohjaton kaivo, joka nielee asioita. Mulle käy usein niin, etenkin nukkuessa, että kuppi kipuaa jonnekin syvälle. Sitten se pitää _ponnistaa_ alaspäin. Se ei ole vaikeaa, kun sen vain kerran hoksaa, miten se tehdään (vähän kuin kakkaisi :D). Jos sitä yrittää vain sormillaan haroa, eikä yhtään käytä sisäisiä lihaksia, niin siinäpähän haroo. Mutta ponnistamalla sen voi saada niin alas, että siitä saa jo ihan hyvän otteen kahdella sormella. Antennin voi leikata vaikka kokonaan pois (mulla taitaa olla jokin puolen sentin nysä tallella).

Kuppi on tarkoitus jättää tosiaan melko alas, alemmas kuin tamponi. Kun se on oikein paikoillaan, sitä ei tunne mitenkään. Koko voi tosiaan jotakuta hirvittää, mutta emätin on joustava elin, kyllä se sinne mahtuu :)

Mulla oli kuppi käytössä jopa Afrikan-matkalla kenttäolosuhteissa, jossa lattiavessoissa kyykistellessä se oli paljon hygieenisempi ratkaisu kuin tamponi tai siteet olivat olleet - sitä ei tarvinnut ottaa pois vessakäynnin yhteydessä, vaan vasta illalla hotellilla, kun pääsi kunnolla pesemään kädet ym.

Suosittelen kyllä lämpimästi ja kannustan kaikkia ainakin kokeilemaan!

Eibu (Ei varmistettu)

Kuukuppi on kyllä aivan mielettömän hyvä keksintö. Olen käyttänyt sitä noin vuoden ja jo ekasta kerrasta asti kaikki on mennyt paremmin kuin hyvin! En TODELLAKAAN aio vaihtaa takaisin tamppooneihin tai siteisiin.
Kuukupin saa helpoiten pois "synnyttämällä" sen eli änkeämällä ja sitten nappaa pohjasta kiinni. Leikkasin heti alussa sen antennin veks.
Kaverini suositteli kuukuppia jo 10v sitten mutta en silloin uskonut että se voi olla hyvä, tai oikeastaan luulin, että se tuntuu ikävältä. No tamppooni tuntuu ikävältä mutta kuukuppi ei koskaan. Harmittaa, etten aloittanut käyttöä jo 10 v sitten vaan tuhlasin rahani pahan tuntuisiin, ohivuotaviin siteisiin ja hankaaviin tamppooneihin, joihin ei voinut edes luottaa.

Kommentoi