Tänään tuli täyteen 37 raskausviikkoa ja jos bébé syntyisi nyt, hän ei olisi enää keskonen. Tämä tarkoittaa myös sitä, että seuraavien viiden viikon kuluessa meillä pitäisi olla vauva. Alkaa jännittämään.

Meillä oli tänään taas neuvola. Käytiin läpi eilisen äitiyspoliklinikkakäynnin tulokset. Päiviteltiin hieman neuvolalääkäriä ja kiirettä. Painoa oli taas tullut, mutta hoitaja sanoi epäilevänsä, että siihen vaikuttaa lapsiveden runsaan määrän lisäksi myös nesteen kertyminen. Minulla ei ole tähän asti mitään turvotuksia ollut, mutta nyt viimeiset pari päivää normaalisti vähän liian suuri sormukseni on tuntunut hieman tiukalta. Mistään suuresta ja huolestuttavasti turvotuksesta ei vielä ole kyse, mutta toki minun täytyy hieman koittaa tsempata ruoan suhteen ja juoda tarpeeksi vettä. Jälkimmäinen ei ole ongelma. Juon muutenkin valtavan paljon vettä ja nyt raskausaikana tuo on vain lisääntynyt.

Hyvää tekisivät myös kävelylenkit, mutta näillä pääkallokeleillä ei kyllä paljoa ylimääräistä uskalla kävellä ulkona. Meinasin taas kaatua matkalla neuvolaan. Toki ulkona tulee syystä tai toisesta käytyä päivittäin ja toisinaan otan bussin esimerkiksi johonkin kauppakeskukseen, jossa sitten voin pyöriä katselemassa ja samalla tulee liikuttua. Ei tuota nyt ihan lenkkeilyyn voi verrata, mutta parempi kuin ei mitään. Neuvolan tätikin sanoi suoraan, että parempi välttää lenkkejä. Haaveilin ihanista talvikeleistä ja aurinkoisista lenkeistä, kun muutama kuukausi sitten mietin äitiyslomaani. No, aina ei voi voittaa. Koitan kotona touhuilla paljon. Ja toisaalta, kun vauva tulee ja ensimmäiset viikot ovat takana, tulee kevät ja toivottavasti kauniit ilmat ja sitten pääsen ulos nauttimaan vaunulenkeistä. Sitä odotellessa.

Olen myös löytänyt taas Netflixin ilot ja vihdoin alkanut katsoa Downton Abbeya. En vain ole koskaan tullut sitä aloittaneeksi, vaikka olen arvellut siitä pitäväni. Siitä on nyt tullut mammalomaviihdettäni. Muutama jakso menee päivässä. Ja mm. eilen, kun jännäsin äitiyspolikäyntiä ja heräsin ennen aamuviittä, piti Downton Abbeyn porukka minulle seuraa miehen nukkuessa sikeästi.

Tänään pääsin vihdoin sinne ultraan. Erikoistuva lääkäri, joka tutkimukseni suoritti oli todella mukava. Hän kysyi alkuun tiedänkö miksi olen siellä. Vastasin rehellisesti, etten ihan tarkkaan tiedä – neuvolan lääkäri kun ei asiaa vaivautunut selittämään. Nyt selvisi, että kyseessä tosiaan oli rutiininomainen tarkastus, joka ilmeisesti tehdään useimmille (tai kaikille?) raskausajandiabetesdiagnoosin saaneille. Sen verran toki tiesin, että vauvan kokoa katsotaan.

Lääkäri suoritti sisätutkimuksen ja edelleen olivat paikat lähes kiinni, pehmenneet kylläkin, mutta lähes kiinni. Bébéä saataneen siis vielä odotella. Seuraavaksi oli vuorossa se jännittämäni ultra. Kaikki kuulemma näytti olevan hyvin. Syke oli normaali. Lapsiveden määrä oli normaalin rajoissa, mutta runsas. Siinä selitys kohdun koolle. Enemmän lapsivettä tarkoittaa isompaa kohtua, aika yksinkertaista. Mahani on myös edelleen melko pinkeä juurikin tästä syystä. Vauvaa mittailtiin ja mittojen perusteella laskettiin arvio tämän hetkisestä painosta. Arvion perusteella bébé painaa nyt noin 3200g. Heittoa voi toki olla helposti muutamia satoja grammoja, mutta ei siis ainakaan ihan pieni vauva tulossa. Laskettuun aikaan on kuitenkin vielä kolmisen viikkoa. Paino on kuitenkin hyvin normaalin rajoissa, hieman keskikäyrän yläpuolella. Eli tällä hetkellä ei siis syytä huoleen. Olisi tietysti ollut ihan kiva, jos tuo olisi tehty selväksi silloin lähes kaksi viikkoa sitten. Täytyy sanoa, että toivon pienen saapuvan laskettuun aikaan mennessä ellei jo hieman aiemmin. Mitä pidempään hän antaa itseään odotuttaa, sitä suuremmaksi hän kasvaa. Haluan ehdottomasti (jos kaikki menee hyvin) normaalin alatiesynnytyksen, mutta ajatus viisikiloisen ulos ponnistamisesta ei houkuta.