Tänään on raskausviikko 26+0 ja minulla oli neuvolakäynti heti aamusta. Hieman jännitti mitä raskausdiabeteksesta sanotaan. Emme ole ihan saman henkisiä neuvolan hoitajani kanssa, mutta hän on todella mukava. Mukana oli myös terveydenhoitajaopiskelija, mikä ei ainakaan vähentänyt jännitystä. Kaikki meni kuitenkin hyvin.

Olin ylipainoinen ennen raskautta ja alkuraskaudessa painoni vielä nousi, johtuen yksinkertaisesti siitä, että ainoa mikä auttoi huonoon oloon oli syöminen. Eikä edes kunnon ruoan tai salaatin vaan leivän. Söin juusto-kalkkuna-kurkkuleipiä ja join kefiriä, myös monet herkut maistuivat. Pahoinvoinnin lakattua painonnousu hidastui, mutta jatkui kuitenkin. Neuvolassa sanottiin, että nousu on sopivaa, joten en ollut huolissani. Nyt sain kuitenkin raskausdiabetesdiagnoosin ja ajattelin, että ehkä se muuttaa asiaa. Ehkä minut nyt tuomitaan. Mutta ei. Painoni oli viime käynnin jälkeen, neljässä viikossa, tippunut noin kilon. Diagnoosini jälkeen olen pyrkinyt noudattamaan raskausdiabeetikoille suositeltua ruokavaliota, joskaan en pilkun tarkasti ja kaloreita on tullut ehkä hieman enemmän päivässä kuin ylipainoisille raskausdiabeetikoille suositellaan, mutta vauva saa minut nälkäiseksi. Enkä voi elää nälässä seuraavaa kolmea kuukautta – ellei ole pakko. Nyt painoa on alkupunnituksesta tullut 3,6 kiloa. Sain kehuja ja hoitaja oli todella tyytyväinen minuun – tuuletin hieman. Ylihuomenna saan vihdoin mittarin verensokerini mittaamiseen ja lisää ohjeita.

Hoitaja merkitsi sokerirasituksen tulokset neuvolakorttiin ja sanoi opiskelijalle, että ”monet merkkaavat tämän korostuskynällä, mutta tämä oli juuri raja-arvoilla, niin minä en sitä tee”. Hän myös sanoi minulle, että ei usko, että on mitään syytä huoleen ja suoraan sanoen oli kuulemma todella yllättynyt diagnoosistani. Tuli hyvä mieli. Lisäksi hän sanoi, että välillä pitää myös herkutella, ”tämä on käsky”. Olin todella kiitollinen hoitajastani, etenkin kun olen lukenut myös huomattavasti ikävämmistä kokemuksista.

Myös hemoglobiinini mitattiin tänään. Sitä ei ensimmäisten labrojen jälkeen oltu mitattu, koska se oli silloin niin hyvä (144). Siitä se oli raskauden myötä laskenut ollen nyt 134, mutta edelleen kuulemma todella hyvä eli ei huolta tai tarvetta rautakuurille vielä. Katsoin netistä, että raskausajan anemian rajana on 110g/l. Siihen on vielä matkaa.

Kohdunpohjan korkeus eli sf-mitta oli hyvä, juuri keskikäyrän alla. Jopa verenpaineeni oli alhaisempi kuin edellisillä kerroilla (liekö syynä siihenkin diabetesruokavalio). Vauvan syke oli hyvä. Kaikin puoli kiva käynti, josta jäi todella hyvä mieli. Seuraava aika on neljän viikon päästä, juuri ennen joulua. Tulin neuvolasta kotiin vielä hetkeksi ennen töihin lähtöä. Maassa oli hieman lunta, riittävästi että maisema oli valkea. Kuuntelin ensimmäisen kerran joululauluja kävellessäni. Tasan kuukausi jouluun. Hymyilyttää.