Meille tuli bébé

9.10.2015 maman

Muistoja

Onko oikeaa tai väärää tapaa surra ja muistella läheistä?

Mummini nukkui pois kesällä. Edellisen läheisen olen menettänyt ollessani ala-asteella. En ole aikuisiällä joutunut käsittelemään tällaista menetystä. Vauvakuumeton-blogin TaruA:n kirjoitus sai minut miettimään tapaani surra ja muistella mummia. Olen muistellut, surrut, itkenyt – melko maltillisesti. Kyseessä oli vanha ja sairas ihminen, joten hänen poismenoonsa oli osannut jollain tavalla varautua, niin paljon kuin siihen nyt pystyy valmistautumaan. Oma raskaus ja sitä myötä elämän kiertokulku on tuonut lohtua.

Hiljattain jouduin mielestäni ikävään ja vaivaannuttavaan tilaisuuteen, jossa kävimme läpi isoäitini jäämistöä. Tavaraa oli vuosikymmenien ajalta eli paljon. Sieltä kukin sitten valitsi itselleen muistoja. Olen kuullut kauhutarinoita riitelevistä perikunnista ja jännitin miten meillä sujuu. Kaikki meni kyllä hyvin, mutta tunsin oloni todella vaivautuneeksi.

Ilahduin siitä, että hyvin suuri osa tavaroista ja etenkin huonekaluista jäi perheeseen. Ajatus siitä, että kaikki olisi mennyt vieraille suretti minua. Nyt meillä on kaikilla jäljelle jääneillä perheenjäsenillä osa mummolaa kotonamme. Ja esineet ja muistot niiden mukana säilyvät taas seuraavalle polvelle. Minun vielä syntymätön lapseni ei koskaan pääse tapaamaan toisia isovanhempiani, mutta nyt meillä on kotona muistoesineitä, joiden tarinoita voin kertoilla lapsilleni ja toivottavasti jopa lapsenlapsilleni. Voin ommella pienelle lakanoita mummin vanhoista lakanoista, käyttää samoja astioita, joita itse olen saanut käyttää mummolassa – mummi näkyy nyt kotini sisutuksessa. Muutamat kalusteet ja kodin tekstiilit ovat sulassa sovussa Ikeoiden ja muualta vuosien varrella haalimieni kalusteiden kanssa. Kaikista eniten minua kuitenkin ilahduttaa ne muutamat vanhat lastenkirjat ja lelut, jotka saan antaa lapselleni käyttöön ja kertoa kenelle ne ovat kuuluneet ja miten itse olen lapsena niillä leikkinyt.

En usko, että on oikeaa tai väärää tapaa surra. Mielestäni muistojen vaaliminen, missä muodossa ne sitten ovatkaan, on paras mahdollinen tapa kunnioittaa läheistä. Elämän on kuitenkin jatkuttava ja näin poismenneet läheiset ovat aina läsnä elämässämme.

Suhteet Sisustus Oma elämä Ajattelin tänään

8.10.2015 maman

Mummi-to-be

Kun kerroin raskaudesta äidilleni, hänen reaktionsa oli hyvin neutraali. Hän sanoi onneksi olkoon, halasi, kysyi miten olen voinut ja alkoi höpöttelemään käytännön asioista. Hän ei ole ikinä, edes vahingossa, maininnut jo odottavansa lastenlasta. Olen kuitenkin 31-vuotias, joten se on mielestäni ihan hyvä suoritus. Tosin pari viikkoa ennen kuin kerroin raskaudesta hän mainitsi jotain ohimennen tyyliin ”jos te joskus hankitte lapsia”. En ollut etukäteen ihan varma mitä mieltä hän asiasta on, mutta nyt alkaa näyttää siltä, että hän on innoissaan. Hän googlailee pinnasänkyjä ja vaunuja, tuo meille lipaston, josta jollain lisäosalla saa hoitopöydän, ostaa kasoittain lankoja ja neulelehtiä, joissa on ohjeita vauvanvaatteille, ilmoittautui ranskankurssille(!) ja lista vain jatkuu. Olen suoraan sanoen todella otettu.

Minusta on ihanaa, että asumme lähellä perhettäni. Tiedän, että tarvittaessa voin pyytää apua ja voin esim. lähteä vauvan kanssa kävelylle heidän luokseen. Samalla minua hieman harmittaa, että mieheni perhe asuu kaukana. Ensinnäkin se tietysti tarkoittaa sitä, että tukiverkkomme on ikään kuin puolikas. Tämä kuitenkin on kovin yleistä. Monet ihan täysin suomalaisetkin parit asuvat kaukana perheistään, eikä kaikilla edes ole perhettä. Tämä ei siis ole varsinaisesti huolenaihe. Enemmän minua harmittaa se, että lapsella ja puolella suvusta ei heti alkuun ole mahdollista luoda kovin läheistä suhdetta. Isovanhemmat ja muutama muu sukulainen ovat Afrikassa asti, yksi setä jenkeissä, yksi Englannissa ja loput perheestä Ranskassa. Ranskassa tietysti pääsemme vierailemaan hieman useammin, mutta silti olen hieman suruissani. Haaveissamme on joku päivä muuttaa Ranskaan ja silloin toki miehen perhe olisi lähellä. Valitettavasti siinä tapauksessa minun perheeni taas olisi kauempana. Täytyy yrittää ajatella niin, että meillä on aina joitain läheisiä lähellämme missä ikinä olemmekin ja yritämme pitää kauempana olevaan perheeseen yhteyttä mahdollisimman paljon. Moderni teknologia todella helpottaa.

Miehen suuressa perheessä on paljon lapsia, joten tuleva lapsemme sopii hyvin joukon jatkoksi. Minun sisaruksillani ei vielä ole lapsia, joten pienokaiseni tulee olemaan isovanhempiensa ensimmäinen lapsenlapsi. Toiset isovanhempani ovat onneksi vielä hyvissä voimissa, joten lapseni saa vielä tutustua kahteen isoisovanhempaankin.

Viikonlopuksi lähden vanhempieni kanssa mökille lepäämään, katsomaan josko sieniä löytyisi. Ja luultavasti äitini kanssa vauvajuttuja juttelemaan. Lapseni tulee saamaan ihanan mummin. Toki koko perhe ja suku on ihanaa ja tukenamme, mutta luulen, että äidistäni tulee ihan super-mummi.

Suhteet Ystävät ja perhe Vanhemmuus