Meille tuli bébé

7.10.2015 maman

Vielä hengissä

Mihin aika on vierähtänyt?!

Töissä on ollut järjetön kiire jo viikkoja, nyt olen onneksi vajaan viikon lomalla. Olen joka aamu herännyt ennen kellon soittoa, vaikka olen väsynyt. Tänään – ensimmäisenä lomapäivänä – heräsin taas klo. 6.20. Lueskelin kännykällä hetken sängyssä uutisia ja päätin, että yritän nukahtaa uudelleen. Ihme kyllä onnistuin ja nukuinkin lähes puolille päivin. En muista milloin näin olisi viimeksi käynyt. Lepo todella tulee tarpeeseen, sillä töihin palatessa tiedossa on taas parin viikon todella raskas rutistus.

Muutaman kerran olen aloittanut kirjoittamisen, mutta tekstit ovat aina jääneet luonnoksen asteelle. Nyt päätin ottaa itseäni niskasta kiinni. Mitä raskauteeni tulee: olo on onneksi helpottanut. Pahin väsymys on väistyi enkä kärsi enää pahoinvoinnista. Olo on lähes normaali. Kävimme ensimmäisessä ultrassa. Minulla oli epätodellinen olo. Onko siellä todellä joku? Olihan siellä. Pieni vilkutti ja liikkui mahdottomasti. Minua nauratti. Hämmennys näköjään purkautui niin. Miestä taisi nolottaa naurunpurskahdukseni. Hetkellisesti myös herkistyin ja kätilö kysyi tarvitsenko nenäliinaa. Pärjättiin ilman. Mies tiesi, ettei vauvan sukupuolta näe vielä, mutta kysyi kuitenkin. Vauva ei meinannut suostua kääntymään niin päin, että kätilö sai sen kunnolla mitattua. Kääntyi vihdoin kuitenkin, kun vähän aikaa lanteita heiluttelin tuntien itseni hölmöksi. Mitat ja niskaturvotukset saatiin, Down-seulan tulokset tulivat postitse kotiin ja kohonnutta riskiä ei ole. Kaikki siis näyttäisi olevan hyvin, sikäli kun nyt pystyy sanomaan.

Ultrassa selvisi myös, että raskaus on hieman pidemmällä kuin oli arvioitu. Laskettu aika aikaistui viidellä päivällä ollen nyt 1.3.2016. Olin hieman yllättynyt tästä, koska viimeisten kuukautisten alkamispäivä oli tarkalleen tiedossa. Ilmeisesti kiertoni oli pillereiden jäljiltä edelleen todella lyhyt ja tästä lyhyestä kierrosta huolimatta munasolu oli ehtinyt kypsyä. Ihmeellinen ihmiskeho.

Ennen ultraa olimme miehen kanssa kummatkin kertoneet raskaudesta parille ystävälle. Lisäksi työkaverini tiesivät. Ultrasta rohkaistuneena kerroin perheelleni ja tieto kulki edelleen lähisuvulle. Mies on parhaillaan tapaamassa äitiään, joka asuu Afrikassa. Totesimme, että nyt on paras aika matkustaa. Myöhemmin raskaus olisi niin pitkällä, että hän ei uskaltaisi enää lähteä, koska vauva saattaisi tulla yllättäen tai minulle saattaisi tapahtua jotain. Lisäksi varmasti kaipaan häntä avukseni ja tuekseni raskauden edetessä. Mies kertoo ensin äidilleen ja sitten muulle perheelleen. Raskaus alkaa myös näkyä, joten kerron tutuille sitä mukaa, kun heihin törmään. Koen nämä tilanteet pääsääntöisesti hieman vaivaannuttavina. Miten asia pitäisi esittää? Vähän vieraampien tuttujen kanssa taidan tehdä niin, että odotan heidän kysyvän. Kyllähän se pian näkyy jo kauas. Ei tarvitse tehdä numeroa asiasta.

Nyt on vko 19+1, luulisin. Tämä laskukaava on mielestäni vieläkin hieman hassu. Tämä tarkoittaa sitä, että raskaus on pian puolessa välissä. Rakenneultra on ensi viikolla miehen kotiuduttua. Hieman jännitän sitä. En niin paljon kuin ensimmäistä, mutta pelkään, että siellä paljastuu jotain kauheaa. Ehkä sen jälkeen uskallan jo lakata hieman huolehtimasta. Tällä hetkellä huolehdin sitä, etten tiedä tunnenko vauvan liikkeitä. Näillä main ensisynnyttäjät ilmeisesti alkavat potkut ym. tuntemaan. Itse olen tuntenut sellaista pientä vellontaa, mutta en tiedä onko se vauva vai jotain muuta. Varsinaisia potkuja en ole tuntenut.

Olen myös googlaillut raskausmahakuvia. Kyllä. Hävettää. Olen pohtinut onko mahani kasvanut liikaa tai liian vähän. Googlailusta ei oikein ole ollut apua. Osalla tuntuu olevan näillä viikoilla jo kunnon maha ja toisilla raskaus hädin tuskin näkyy. Minä osun johonkin siihen väliin. Vaatteista riippuen raskaus on vielä peitettävissä. Ei niin, että siihen olisi tarvetta. Mies on ollut reissussa useamman viikon ja palaa vihdoin ensi viikolla. Hieman jännittää, miltä näytän hänen silmissään. Onko kuukaudessa tapahtunut muutos suuri? Itse olen katsonut itseäni peilistä päivittäin, joten en oikein huomaa muutosta. Paitsi rinnoissa – ne ovat kasvaneet. Tarkalleen yhden kuppikoon tähän mennessä. Kuinka paljon ne voivat kasvaa? Apua!

Hyvinvointi Terveys Raskaus ja synnytys

17.8.2015 maman

Voi väsymys!

Mihin hävisi kuukausi? Tuntuu, että aika vilahtaa ohi lähes huomaamatta tässä väsymyksen ja huonovointisuuden aallokossa. Töissä on ollut valtava kiire, mikä ei ainakaan helpota jaksamista. Lisäksi meillä oli house guest Lontoosta. Miehen ystävä tuli meille kylään ja majaili vuodesohvallamme lähes pari viikkoa. Tavallisesti toivotan miehen vieraat lämpimästi tervetulleeksi – heitä saisi käydä enemmänkin. Pahoinvointini on kuitenkin aamuisin ollut aika pahaa ja minun pitäisi syödä aamupalaa sohvalla makoillen pitkäänkin. Tämä ei tietenkään vierailun aikana onnistunut ja lopputulos oli se, että oksentelin lähes joka aamu. Vieraan lähdettyä on ollut hieman helpompaa.

Kävimme myös ensimmäisen kerran neuvolassa. Neuvolan ”täti” (joka taisi kyllä olla minua nuorempi) lohdutteli, että yleensä viikolla 11 helpottaa ja että ensi kerralla olen todennäköisesti jo kuin eri ihminen. Toivon todella, että se pitäisi paikkansa. Pääsisi nauttimaan tästä ”tilasta”. Labrassa kävin viime viikolla. Tulokset kaiketi kuulen seuraavalla kerralla neuvolassa. Sokerirasituskokeeseen joudun vielä, mutta toivottavasti vasta pahoinvoinnin lakattua. Ensimmäinen ultra on 28.8 eli vajaan parin viikon päästä. En malttaisi enää odottaa. Uskon sen jotenkin tekevän tästä todellisemman tuntuista ja toisaalta uskaltaa ehkä alkaa kertoa ihmisille, jos näkee, että siellä todella on joku.

Viime viikon olin lomalla, mikä teki todella hyvää. Valtaosa lomasta meni mökillä leväten ja mustikoita poimien. Sieniä ei valitettavasti vielä löytynyt. Grillattiin, saunottiin, levättiin ja nautittiin. Mies oli ensimmäistä kertaa suomalaisella mökillä ja viihtyi hyvin. Palaa kuulemma mielellään uudelleenkin. Todettakoon sen verran, että meidän mökimme on hieman perinteistä modernimpi: on sisävessa (vaikkakaan ei vesivessa), juokseva vesi, suihku, sähköt jne. Tämä taisi helpottaa hieman kulttuurishokkia. Hän totesi, ettei muista olleensa missään, missä olisi noin hiljaista. Ja tuonne kuitenkin kuuluu pienen järven yli sekä naapurien, että autojen ääniä aina aika ajoin.

Eilen olin Flow-festareilla fiilistelemässä musiikkia, kesäistä säätä, miljöötä, hyvää ruokaa ja hyvää seuraa. Perinteistä poiketen minulla oli lippu vain sunnuntaille, mikä tässä tilanteessa oli todella hyvä juttu (vaikkakin mielestäni parhaat esiintyjät olivat perjantaina). Hieman jännitti miten jaksan, etenkin kun edellisenä iltana olo oli todella huono ja oksensin enemmän kuin vielä tähän saakka. Seuraavana aamuna katsoin peiliin ja säikähdin, että olin saanut jonkin allergisen reaktion. Sitten katsoin tarkemmin ja huomasin punaisten läikkien olevan pieniä verenpurkaumia. Niitä oli paljon: silmien ympärillä, silmissä, suun ympärillä ja leuan alla. Aika karu näky. Paksu pakkeli naamaan ja aika hyvin peittyivät. Vain silmässä oleva purkauma kiinnitti kavereiden huomion. Tänä aamuna tuo purkauma on jo puolen silmänvalkuaisesta – kiva mennä tämän näköisenä lomalta takaisin töihin huomenna. Festarit menivät jopa odotettua paremmin. Pahoinvointi ei yllättänyt. (Testailin ruokakojujen herkkutarjontaa parin tunnin välein.) Noin sunnuntaina päiväsaikaan juomattomuuskaan ei ollut niin silmiinpistävää, mutta saattaa olla, että joku sitä jäi miettimään. Onneksi eivät kuitenkaan kyselleet, niin ei tarvinnut selitellä. Kotiin lähdimme yhdentoista aikaan. Ottaen huomioon, että viime aikoina olen nukahtanut kymmenen jälkeen, se oli oikein hyvä suoritus.

Tämä päivä on sitten kyllä mennyt lepäillessä. Nukuin parin tunnin päikkärit ja nyt tuntuu siltä, että olisi aika uusille päikkäreille. Onneksi oli vielä vapaapäivä tänään. Töissä olisi voinut tehdä tiukkaa.

Suhteet Oma elämä Raskaus ja synnytys