Kirkkohäistä

Kuva täältä.

Kirkko on varattu! Meidät siis oikeasti tullaan vihkimään, cool. Oikeasti varasin Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkon jo pari kuukautta sitten syyskuussa, samantien kun se oli mahdollista tehdä. Olemme tässä syksyn mittaan kuitenkin keskustelleet vihkimisestä ja kirkosta, sillä poikaystäväni joutui meni rippikouluun saadaksemme kirkollisen vihkimisen. Hän on kyllä kuulunut kokoajan kirkkoon, mutta heidän perheensä vain asui ulkomailla silloin kun me muut kävimme kesällä leirillä hihittelemässä ja opettelemassa ulkoa isämeidät.

Suomessa solmittiin tilastokeskuksen mukaan viime vuonna 28 878 avioliittoa, joista seurakunnan mukaan kirkollisia vihmisiä oli 14 747 (tilastokeskuksen ja seurakunnan kokonaismäärät tosin hieman eroavat – en nyt lähtenyt selvittämään tilastoiden perustoja sen tarkemmin) eli noin puolet ja puolet. Vuosittain siviilivihkimisiä on kuitenkin tilastojen valossa hieman enemmän ja kirkollisia hieman vähemmän. 

Meille kirkollinen vihkiminen oli itsestäänselvyys, siitä ei edes keskusteltu. Poikaystävä oli ilmottautunut rippikouluun jo ennen kuin kihlaus oli kerrottu perheille. Miksi näin tapakristityille kirkkovihkiminen oli kuitenkin niin tärkeää? En osaa tarkalleen sanoa. Meistä molemmista se tuntui kuitenkin jotenkin juhlavammalta ja virallisemmalta (+ kirkot ovat paljon kauniimpia paikkoja kuin maistraatit).

Tässä syksyn mittaan poikaystäväni on nyt sitten käynyt purjehdusyhteistyön kauttaa tutuksi tulleen papin kanssa rippikoulua, ja samainen pappi todennäköisesti myös tulee vihkimään meidät. Vaikka ei voi sanoa, että täällä on mitään uskonnollista herätystä varsinaisesti saatu, niin kuulemma on todella mielenkiintoista käydä rippikoulutapaamisissa keskusteluja uskon ja uskonnon eri kysymyksistä asiaan syvällisesti perehtyneen ihmisen kanssa. Varmaan aika paljon avartavampi kokemus, kuin se kesäinen leiri muinoin. Meillä iltalukeminen on siis viimeaikoina koostunut näistä:

Miten siellä, kirkko vai siviilivihkiminen? Vai onko enää nykyaikana väliä?