se ISO kysymys

Jotta päästäisiin tässä hääfiilistelyssä oikeanlaiseen tunnelmaan, päätin jakaa kanssanne myös sen tärkeän hetken. Kyllä, nyt puhutaan kosinnasta.

Poikaystäväni purjehtii kesäisin työkseen ja näin ollen hän on välillä pitkiäkin aikoja merellä. Ikävöivän ja ensimmäistä oikeaa kesälomaansa viettävän tyttöystävän tehtäväksi on siis jäänyt ajella autolla johonkin rannikon pikkukaupungeista, ja käydä tervehtimässä uljasta merimiestä aina vapaapäivien koittaessa.

Tällä kertaa olin pakannut itseni ja äidin pienen Maisa-koiran helteellä saunaksi muuttuvaan kärryymme ja huristellut kohti Saaristomeren kansallispuistoa eli kavereiden kesken Kasnäsin satamaa. Rannassa vene ja miehistö jo odottivatkin meitä, kun mutkaisen saaristotien päätteeksi saavuimme perille. Poikaystävä ja kumppanit ovat kokeneita meren- ja saaristonkävijöitä, joten yöt vietetään aina jonkin aution saaren rannassa. Ankkuri alas, köydet rantakallioon kiinni ja keittimellä kaakaot väsyneille purjehtijoille.

Kuva täältä.

Tällaisen illan päätteeksi lähdimme kahdestaan kävelemään piskuisen saaren ympäri ja samalla päästämään koiran haistelemaan saariston hajuja. Kun aurinko oli laskenut jo niin alas, että alkoi hämärtää, vetäydyimme veneen kajuuttaan yöpuulle.

Siellä, illan pimeydessä poikaystävä kysyi:

”Kulta, mitä jos ensi syksynä ei mentäisikään purjehduslomalle, vaan mentäisiin naimisiin?”

Vastaus oli helppo:

”Mennään vaan!”