DIY joulukalenteri (vaikka ensi vuodelle)

Meillä oli tänä vuonna tavoitteena tehdä eeppinen joulukalenteri kaikille tuleville vuosille. Projekti kuitenkin totuttuun tyyliimme lähti niin sanotusti vähän lapasesta ja visiot huitelivat aika suureellisissa suunnitelmissa. Lopulta nämä lentoajatukset saatiin kuitenkin konkretisoitua oikeaksi suunnitelmaksi, jonka toteuttaminen vain vaati muutaman vaiheen ja visiitin rautakauppaan. Nyt joulukalenteri on kuitenkin valmis ja äsken sinne jo ilmestyi kuin tyhjästä ensimmäinen yllätyskin!

Jouluhimistely on täällä kyllä ollut huipussaan, ja jos kiinnostaa askarrella vielä tälle joululle (tai sille seuraavalle) joulukalenteri, niin me teimme sen näin.

Koristelimme ensin 24 pyykkipoikaa erilaisilla nauhoilla, tarroilla ja muilla askartelulaatikosta löytyneillä helmillä ja muilla härpättimillä. Suuret kiitokset askarteluavusta maan parhaalle vieraalle Tuulille, joka toi mukanaan torttuainekset ja pullon Blossaa ja vielä leipoi askartelutortut!

DYI joulukalenteri 1 - Mennään vaan.JPG

Tämän jälkeen hankimme tuollaisen isohkon puisen levyn, joka maalattiin liitutaulumaalilla. Kannattaa hakea Bauhausista tai Claes Ohlsonilta tuollainen pieni purkki, jos haluaa maalata vain pienen alan, tulee paljon edukkaammaksi!

DYI joulukalenteri 3 - Mennään vaan.JPG

Tämän jälkeen pyykkipojat liimattiin liitutauluun. Tässä olisi voinut olla luovempikin ja käyttää satunnaista järjestystä, mutta me laitoimme pojat sovinnaisesti riveihin.

DYI joulukalenteri 2 - Mennään vaan.JPG

Lopuksi kirjoitimme tauluun vielä liidulla numerot ja otsikon. Tätä samaista taulua voisi kivasti hyödyntää myös häissä, kun vaihtaa otsikon!

DYI joulukalenteri 4 - Mennään vaan.JPG

Sovimme, että vuoropäivinä molemmat hankkivat joulukalenteriin pienen yllärin toiselle. Ja kuvassa näkyvään ylläripurkkiin saattaa ilmestyä extralahjuksia! Aika kivoja tonttuja luvassa siis meillä päin tänä jouluna.

Onko teillä joulukalenterit käytössä?

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *