Ekbergin Afternoon tea

ekberg_afternoon_tea_2_-_mennaan_vaan.jpg

Kävimme perjantaina poikaystävän kanssa testaamassa Ekbergin uuden Afternoon Tean. Ja olipas kyllä piristävää käydä fiinissä kahvilassa napostelemassa leivoksia ja siemailemassa teetä rankan viikon päätteeksi! Ihan eri fiilis kuin vain mennä kaupan kautta kiireellä kotiin.

Voitin kahden hengen lahjakortin Ekbergin teehetkeen blogimorsianten hääillassa pidetyssä arvonnassa, ja eipä olisi oikeampaan osoitteeseen voinut lahjakortti tulla, kun meidän Ekbergiä fanittavaan talouteemme. Poikaystävällä on täysin itsekkäistä syistä (oma nimi) kumpuava intohimoinen suhde Aleksanterin leivoksiin, joten hänen mielestään ainoat oikeat leivokset tulevat Ekbergiltä. Myös poikaystävän isoäiti hyväksyy vain Ekbergiltä noudetut leivokset, joten meillä on oikeastaan lähes velvollisuus vierailla kahvilassa ja konditoriassa säännöllisesti.

ekberg_afternoon_tea_5_-_mennaan_vaan.jpg

Pöytä Afternoon Tealle tulee varata pari päivää ennen kuin haluaa teelle saapua. Mitään tiettyä aikaa ei kuitenkaan ole määrätty, vaan itse saa valita milloin teensä nauttii. Meille oli katettu rauhalliseen sopukkaan valmiiksi pieni pöytä kun saavuimme ja tarjoilija toi meille heti teelistat. Hän myös ystävällisesti suositteli paria erityyppistä teetä, joista toisen pariisilaisen mustan teen valitsimmekin. Tee oli huikean hyvää ja sitä olisi melkein voinut juoda enemmänkin! Molemmat saivat kyllä oman teepannun, että tappelua ei syntynyt.

Syötävät tuotiin erilliselle pienelle pöydälle oman pöytämme viereen kauniisti telineelle aseteltuina. Siitä sitten omaan tahtiimme napostelimme herkut suihin. Aloitimme kyllä kiltisti suolaisista ja etenimme ylös makeisiin. Vaikka me kaksi nälkäistä ahmaisimme voileipäset ja skonssit suihimme alta aikayksikön, olimme molemmat sitä mieltä että ehkä nämä suolaiset jutut eivät ole Ekbergillä sitä parasta antia. Ihan maistuvia, mutta ei varsinaisesti mieleenpainuvia.

ekberg_afternoon_tea_6_-_mennaan_vaan.jpg

Yläkerroksen pikkuherkut olivat totuttuun tyyliin herkullisia ja juuri sopivan kokoisia. Isompia ei olisi oikein ehkä enää jaksanutkaan. Molemmilta tuli erityisplussaa lakritsin makuisesta macaronsista, namnam!

Kokonaisuutena Afternoon Tea oli kiva kokemus, mukava teehetki arjen keskellä. Varsinkin harvemmin kahvilassa teetä tilaavalle rauhallinen teen juominen ja samalla erilaisten herkkujen nauttiminen oli todella virkistävää. Normaalisti lystin hinta olisi ollut 18 euroa per nenä, mikä on mielestäni aavistuksen kalliin puoleinen. Mutta niinhän arjen elämykset usein ovat! Yleisarvosana jää ehdottomasti plussalle.

ekberg_afternoon_tea_4_-_mennaan_vaan.jpg

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *