Lapseni hymyilee!

Kirjoitin aiemmissa postauksissa hieman siitä, millaisia tuntemuksia vanhemmuus on ensimmäisinä viikkoina herättänyt. Taisin kuitenkin keskittyä hieman liikaa sinne survival-osastolle. sillä luettuaan tekstit äitini tiedusteli minulta, että pitääkö huolestua. Vastaus on että ei tokikaan, me ollaan ihan hirmuisen onnellisia ja iloisia meidän pikkutyypistä!

Erityisen hieno päivä oli viime viikon keskiviikko, kun neuvolantäti kertoi minulle että lapseni hymyilee. Täti siinä jutusteli vauvalle ja yhtäkkiä tokaisi, että ”sinähän hymyilet jo!”. Johon tuore (ensihymystä mustasukkainen) äiti että MITÄ?! Kävi ilmi, että lapseni oli varmaankin hymyillyt minullekin jo lukemattomia kertoja, mutta olin ilmeisesti kuitannut nuo haparoivat ilonosoitukset tahattomina vahinkohymyinä tai epämääräisinä irvistyksinä, sillä ihan sanakirjamääritelmän hymyltä nuo ensimmäiset yritykset eivät näyttäneet. Illan vietimme lapsen isän kanssa tuijotellen lapsoa suu messingillä ja arvuutellen, että ”oliko toi nyt hymy, entä toi?”. Voi kun lapsi muistaisi nämä hetket kasvettuaan niin hän saisi kyllä makoisat naurut.

Vauva-arki on siis saanut yllättävän nopeasti piirteitä joiden kuvittelin tulevan paljon myöhemmin: lapsi kaipaa seuraa ja virikkeitä hereillä ollessaan ja vastaa tähän hymyilemällä ja juttelemalla. Ihan kreisiä! Olin ajatellut, että jossain vaiheessa pitää paneutua kirjallisuuteen vauvan kehitysvaiheista ja miten tällaista interaktiivisuuden kehittymistä tuetaan ja kannustetaan, mutta vauva yllätti totaalisesti housut nilkoissa, eikä pahemmin kysellyt että onko äiti nyt jo opiskellut miten hymyihini vastataan. Jouduin siis ihan käyttämään maalaisjärkeä näissä haastavissa tilanteissa, härregyyd. Nyt meillä on repertuaarissa jo lelukaaren heiluvien palikoiden ihmettely, pupun tuijottelu ja yleinen höpsöttely. Laulu ei naurata (vielä, aion viedä tämän erän) ja piiloleikki herättää hämmennystä. Tarvinnee kuitenkin kaivaa joku kirja, etten aiheuta pahoja traumoja liian advanced leikeillä reppanalle.

On myös tapahtunut yllättävä käänne lapson yleisessä tyytyväisyydessä. Aiemmin hereillä ollessaan hän kaipasi jatkuvasti syliä ja mieluiten heijaavaa syliä, mutta nyt viihtyy hetkiä jopa ihan itsekseen sitterissä tai makoillen. Wohow! Melko pieniä hetkiä kylläkin, mutta tyyppikin on aika pieni. Pääasia, että suunta on lupaava. Hyvää duunia vauva!