Häämessujen fiiliksiä

haamessut_-_mennaan_vaan.jpg

Terkut Helsingin häämessuilta! Ehdimme kuin ehdimmekin pyörähtämään eilen messuilla, vaikka olimme vielä aamulla Jyväskylässä. Sain jopa sulhon houkuteltua mukaan, ja hänkin tuntui viihtyvän aika mukavasti (tai ainakin esitti urhoollisesti).

Päälimmäinen fiilis oli hieman sekalainen, sillä Wanha Satama on aika sokkeloinen paikka. Olen kerran ollut siellä pikkujouluissa, ja siihen tarkoitukseen tila toimi hienosti, mutta messukäytössä tilat tuntuivat sokkeloisilta ja epäloogisilta. Tästä huolimatta uskon, että kävimme kaikissa paikoissa ja teimme syväluotaavan pika-analyysin tarjontaan.

Nämä olivat tosiaan ensimmäiset oikeat häämessut, joissa koskaan kävin ja homma pelitti jotakuinkin niin kuin olin odottanutkin: pieniä kojuja ja hirveä määrä esiteitä. TOSI PALJON ESITTEITÄ. Me olimme liikenteessä lähinnä yleisfiilistelemässä, joten mitään yksittäistä juttua ei ollut nyt hakusessa. Pääsin kuitenkin mallailemaan monen eri valmistajan vihkisormuksia kihlani kanssa, hämmästelin hääkimppuesittelyn läpi (aika jänniäkin kimppuja oli joukossa!) ja katsastimme hääpukunäytöksen. Siellä kuvailin ahkerasti, joten laitan niistä vielä erikseen postausta tulemaan.

Ihan mukavan hääfiiliksen messuilla sai aikaiseksi, mutta täytyy kyllä sanoa, että messujärjestelyt ovat olleet samanlaiset varmaan parikymmentä vuotta (tai ainakin sellainen olo tuli) ja hommaa voisi vähitellen jo freshata. Jään siis jännityksellä odottamaan Love Me Do -tapahtumaa, joka lupaa olevansa ”uusi ja erilainen” häätapahtuma.

Olitteko te messuilla, mitkä tunnelmat? Löysittekö etsimänne?

Muoti Rakkaus Ajattelin tänään Trendit

Hääkimppu: voisiko sen tehdä itse?

haakimppu_2_-_mennaan_vaan.jpg

Olen täällä pohdiskellut hääkimppua ja sen toteutusta. Luin Hannan Fuksianpunaisia Häähaaveita -blogista, että hän oli tehnyt ihanan hääkimppunsa viime kesänä itse! Tykkään tosi paljon näperrellä ja puuhailla, joten tuumiskelin josko minäkin voisin tehdä itse kimppuni. Mitään aiempaa kokemusta ei aiheesta ole, joten varmaan tarvitsisi vähän harjoitella ensin…

haakimppu_1_-_mennaan_vaan.jpg

haakimppu_3_-_mennaan_vaan.jpg

Haluaisin rennon, mutta nätin kimpun, jossa saisi olla useampaa erilaista kukkaa ja myös jotain vihreää. Turhan sliipattu ei kimpun tarvitse mielestäni olla, joten sen puolesta kimpun voisi ehkä tehdäkin itse. Minulla ei oikein ole myöskään käsitystä hääkimppujen hinnoista. Tietysti turvallisempi vaihtoehto olisi luottaa ammattilaiseen tässä(kin) asiassa, mutta tällainen olisi juuri sellaista mukavaa puuhaa, josta tykkäisin!

Oletteko te kokeilleet kimpun tekemistä itse vai oletteko luottaneet suosiolla floristin apuun? kokemuksia tai vinkkejä?

Muoti Oma elämä Ajattelin tänään Trendit