Sängynpäätysuunnitelmia

image_3.jpg

Olen suunnitellut meille jo pidempään sängynpäätyä. Tykkään siitä, että sänky on jotenkin ”reunustettu”, mutta mietinnässä on vain ollut tyyli ja tapa. Ostimme ensin uuteen kotiin allakin näkyvän Ikean Brimnes-sängyn, jossa on kiinteä sängynpääty, mihin olisi saanut myös kirjoja ja tavaraa. Tämä olisi ollut kätsää, sillä minun puolelleni sänkyä ei mahdu yöpöytää vaatekaappien takia. Sänky oli kuitenkin aivan liian massiivinen kohtalaisen pieneen makuuhuoneeseemme ja näytti elefantilta. Siitä siis luovuttiin. Tilalle tuli tavallinen runkopatjasänky, mutta seinään jäi edelleen reiät siihen kohtaan, jossa sängynpääty oli ollut kiinni. Jotain tarttis siis tehdä.

Olen katsellut näitä Alvhemin ihania makuuhuonekuvia ja hakenut fiilistä meidänkin makkariimme. Alkuviikosta sain reippauspuuskan ja päätin tehdä sängynpäädyn itse. Kävin jo ostamassa Etolasta vaahtomuovia ja Bauhausista sopivan levyn ja rimaa (kyllä, ihan itse sahailin siellä itsepalveluvarastossa sopivan mittaisia laudan palasia) ja nyt pitäisi enää valita kangas ja väri. Päästäkseen tähän ruotsalaistunnelmaan tarvitsisi enää jostain taikoa meillekin tuo kaakeliuuni ja kaksi metriä lisää huonekorkeutta. Aloitetaan kuitenkin siitä sängynpäädystä.

image_1.jpg

image_2.jpg

image.jpg

image_0.jpg

Näissä tunnelmissa on hyvä siirtyä juhannuksen viettoon. Ihanaa juhannusjuhlaa kaikille, ei anneta vesisateen häiritä!

Halit

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *