Vauvani ei ole enää mikään pikkuvauva!

img_4700.jpg

Meidän bebis, vauveliini, pötkylä, pikku tyyppi täytti ennen joulua jo kolme kuukautta. Olen ollut aivan hämilläni siitä, millaista vauhtia tällainen tyyppi kasvaa! Meidän seitsemän kilon jötikkää ei voi oikein hyvällä tahdollakaan sanoa enää pikkuvauvaksi. Olen kyllä naureskellut, että ei se kovin pieni ole missään vaiheessa ollutkaan, mutta tuplattuaan syntymäpainonsa niin ei ainakaan. Melkoista hommaa muuten tuo vauvana oleminen, mietipä että itse tuplaisit painosi kolmessa kuukaudessa, niinpä.

Tässä kvartaalin kohdalla lienee hyvä kirjata ylös sitä, millaisia suuria taitoja jälkikasvu on tähän mennessä saavuttanut. Niitähän ei toki mitenkään lasketa tai vertailla (eipä!), mutta kiva vähän laittaa ylös, sillä ainakin tämän lyhyen kokemuksen perusteella on aivan mahdoton muistaa jälkikäteen mitä milloinkin tapahtui. (Yritin muistella, miten meillä nukuttiin päikkärit kuukausi sitten, en muistanut.)

Tällä hetkellä Oskar tykkää kovasti leikkiä leikkimatolla, mistä roikkuu erilaisia härpättimiä. Hän viuhtoo kuin mielipuolinen käsillä ja jaloilla ja saa parhaimmillaan kaikki viisi viidakon eläintä vispaamaan kanssaan. Parin päivää sitten hän myös selvästi hiffasi tietoisen tarttumisen jalon taidon ja nyt hän liikuttavalla keskittymisellä kalastaa käteen milloin seepran häntää tai leijonan harjaa. Oikein kun kurkottaa niin valaan pyrstön saa suuhun asti, winning!

Hän ei ole missään vaiheessa ollut mikään vatsallaan hengailun suurin rakastaja, mutta vähitellen viihtyminen massullaan on pidentynyt. Hän kyllä osaa oikein oivallisesti kannattaa itseään ja päätään (tätä testattiin kolmen kuukauden neuvolassakin), mutta kun moinen jumppaaminen rupeaa väsyttämään menee hänellä niin sanotusti tunteisiin ja homma alkaa ottamaan aika isosti päähän. Se on kyllä aika huvittavaa katsottavaa, sillä silloin alkaa julmettu puskeminen jaloilla ja aika vihainen ähinä, mutta vastuullinen vanhempi ei kai kiusaa lastaan omaksi huvikseen, joten silloin yleensä treeni päättyy. Kääntyminen vatsalta selälle on sujunut jo pitkään, mutta toista suuntaa vasta harkitaan. Kerran käännös on jo tehty, mutta se taisi olla vahinko hieman suosiollisissa olosuhteissa eli aavistuksen kaltevalla sohvalla. 

img_4617.jpg

Muutama viikko sitten kaveri keksi miten sitterin saa omatoimisesti liikkeelle. Tämän jälkeen sitterissä istuminen onkin ollut melkoinen vatsalihastreeni, sillä parhaat vauhdit saa kun heiluttaa samaan aikaan käsiä ja jalkoja ja virnistelee päälle. Myös sitterin turvavyö otettiin tässä vaiheessa käyttöön, kerran kuulemma lapso ehti valua puoliksi lattialle, katapulttimaista lennähdystä ei ainakaan äidille myönnetty. Hehkutan muuten edelleen sitteriä, se on ehkä paras keksintö ikinä! Taas tänään sain itse tehdä aamupesut ja meikkaukset rauhassa samalla vauvalle selostaen mitä seerumilla ja peiteaineella tehdään ja pyörivää pyykkikonetta osoitellen. Huippua. 

Kaikenmoiset lelut on ruennut muutaman viikon sisällä kiinnostamaan huomattavasti enemmän kuin ennen. Tällä on varmaan jotain yhteyttä tuon tarttumisen kanssa. Näkökin tässä vaiheessa pelittää jo kuulemma lähes yhtä hyvin kuin aikuisilla! Tällä on myös kääntöpuolensa, sillä vauvaa kiinnostaa aika hurjasti myös sekä tv että älypuhelin. Olenkin hieman hajoillut että olenko jo kolmessa kuukaudessa onnistunut kasvattamaan ruutuaddiktin (ja tuhoamaan lapseni!!!), mutta lähipiiri on rauhoitellut että tässä vaiheessa ei varmaan pysyvää tuhoa ole tapahtunut. Yritän kyllä parhaani puuhata vauvan kanssa muita juttuja, mutta välillä kieltämättä on vain todella rentoa jos the Crown viihdyttää sekä itseä että vauvaa rauhassa sohvalla istuen…

Huikein juttu, minkä vauva on viime aikoina oppinut, on itsekseen illalla nukahtaminen. Sanon tämän tosin hyvin hiljaa ja kuiskaten ja koputtelen kaikkea puista mennessäni, sillä uskon johonkin äitikiroukseen joka iskee takaisin tällaisen julkisen julistamisen jälkeen. Viimeisen viikon aikana siis vauva on useamman kerran mennyt nukkumaan niin, että olen iltasyötön jälkeen nostanut hänet omaan pinnikseen ja toivottanut hyvää yötä. Ja siinä se. UPEUTTA. Meidän babylla kun oli alkuun aika paljon niitä vatsavaivoja, niin ihan muutama tunti ollaan iltaisin heijailtu vatsakipistyksistä kärsivää vauvaa uneen. 

img_4643.jpg

Minulle on lupailtu, että seuraava kvartaali on vieläkin hauskempi kehityksen seurailun kannalta kuin tämä edellinen, joten jään jännityksellä odottamaan seuraavia seikkailuita joita vauvani minulle tarjoilee. 

Ah! Pakko kertoa vielä yksi juttu! Äitini, eli Oskarin mummo, nimittäin opetti lapsen kurlaamaan. Se on ehkä hauskinta ikinä ja parasta on, että kurlutellen voi käydä kokonaisia keskusteluita vauvan kanssa. Hän kurlaa naama virneessä sinulle ja jää tuijottamaan ja odottaa että kurlaat takaisin. Ja siinä sitä sitten kurlutellaan ja hymyillään suu korvata korvaan. Aika ihanaa hei. 

Upeaa alkanutta vuotta 2018! 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *