Sekä minulle että Miehelle on itsestäänselvää, että  vauvalla on yhtäläinen oikeus sekä isään että äitiin. Sekä isällä että äidillä tulee olla yhtäläiset mahdollisuudet osallistua vauvan hoitoon ja viettää aikaa vauvan kanssa. Tai niin me raskausaikana ajateltiin. 

Seuraavassa kerron, miten olemme onnistuneet jaetun vanhemmuuden toteuttamisessa:

Vauvalle tärkeintä: Tissit. 

Tissit sijaitsevat: Leukani alla (vastaus on muunneltua totuutta, rehellisempi vastaisi napani yllä). 

Miehen (maitoa heruttavien) tissien sijainti: Ei ole. 

Vauva on suostunut syömään lypsettyä maitoa pullosta: Nolla kertaa. 

Montako kertaa päivässä vauva syö tissiä: Parikymmentä. 

Kun vauva itkee, mikä on hätänä yhdeksänkymmentäyhdeksän kertaa sadasta: Nälkä. 

Kun on nälkä, mikä auttaa: Tissit. 

Mikä on ainut keino nukuttaa vauva: Tissit. 

Mitä vauva haluaa heti herättyään: Tissiä. 

Montako kertaa Mies on ollut yksin kotona vauvan kanssa: Kerran. Vajaan tunnin. Olin kävelyllä. 

Montako kertaa minä olen ollut yksin kotona vauvan kanssa: Tuhat. 

Miten paljon odotan, että tilanne tasoittuu? Aika helvetisti. 

Ettehän käsitä väärin – imettäminen on ihanaa! Mutta olisihan se nyt aika pirun hienoa, että myös Mies saisi kokea sen hetken, kun Tyttö on vetänyt navan täyteen maitoa, silmät ovat lurpsahtaneet maitohumalasta kiinni ja kasvoilla on onnellisen autuas ilme. 

Työvoimapoliittisista syistä ollaan molemmat kotona, Mies ei siis käy töissä kodin ulkopuolella. Tilanne mahdollistaisi täysimittaisen jaetun vanhemmuuden, jos vain (tähän kuva tuttipullosta). Tällä hetkellä Mies hoitaa kylvetykset ja vaipanvaihdot mahdollisuuden mukaan, sekä on vastuussa D-tipoista. Minä imetän ja nukutan, nuo kaksi kun ovat täysin erottamattomaton kaksikko. Mutta koska syöttäminen ja nukuttaminen ovat asioita, joihin valtaosa vuorokaudesta menee, on prosenttiluku vauvan kanssa olemiselle minun edukseni 90 – 10. Ja se harmittaa erityisesti Miehen puolesta, mutta myös Tytön vuoksi. Uskon vahvasti, että kaksi tiivistä suhdetta turvalliseen aikuiseen on tuplasti parempi kuin yksi tiivis suhde. Toivottavasti lypsetyn maidon syöttäminen pullosta onnistuu lähitulevaisuudessa, jotta Mieskin pääsee osallistumaan ruoka- ja nukkumishommiin. 

Raskausaikana mietin, onko mahdollista että minusta tulisi yksi niistä äideistä, joka omii lapsen itselleen, antamatta miehelle mahdollisuutta osallistua oman lapsensa hoitoon. Tästä muuten maanmainio lempitoimittajani Anu Silvferberg kirjoittaa Äitikortissa, että äidin on mahdotonta omia lasta ilman, että isä antaa niin tapahtua, mikä on tavallaan totta. Mutta hormonihuuruiset äidit ovat joskus aika pirun pelottavia. Heikompitahtoinen isä väistyy taatusti emoleijonan tieltä. Aiheesta tulin jutelleeksi erityisesti ystäväni Teean kanssa. Teea sattuu olemaan mahdottoman taitava muusikko, joka sittemmin sattui kirjoittamaan aiheesta aika mahdottoman hienon biisin. 

Hyvät pullovinkit otetaan ilolla vastaan! 

Miten on mahdollista, etten koko päivänä saa kirjoitettua yhtään blogausta loppuun (luonnoksissa makaa ties kuinka monta odottamassa viimeistelyä)? Koska te muut äidit ehditte keskittyä blogaamiseen? Muuten saan kyllä asioita tehtyä, Tyttö kantoliinassa mukana menossa – kotitöistä ruoanlaitto, leipominen, siivoaminen yms., eivät ole ongelmia, niitä kun tehdään kävellessä/seistessä. Aktiivinen ja utelias lapsemme haluaa maisemien vaihtuvan, joten istuminen ei onnistu. Päikkärit vauva nukkuu parhaiten liinassa, joskus päivän ensimmäiset unet otetaan vaunuissa parvekkeella (kuten nyt, jolloin kirjoittaminen mahdollistuu). Perusjuttujen lisäksi meillä on varsin aktivinen sosiaalinen elämä, nähdään ystäviä, käydään kaupungilla ja järkätään vauvadeittejä. Mutta kun minä haluan myös blogata! 

Iltaisin tietokoneen kanssa nyhvääminen ei ole mahdollista, koska illat ja yöt näyttää tältä: 

klo 18-20 välisenä aikana
Vauvan päivän viimeiset päikkärit, vähintään tunti. Jos tämä syystä tai toisesta epäonnistuu, klo 20.30 alkava episodi kestää tavallistakin pidempään. 

klo 20 
Vauva kylpyyn (Miehen homma), iltatoimet. 

klo 20.30 
Minä ja vauva siirrymme sänkyyn pimeään huoneeseen, iltaimetys voi alkaa – kunhan Tyttö ensin huutaa selkä kaarella rintaraivareita tunnin-pari ja minä kävelen lapsi sylissä asuntoa ympäri, tarjoten välillä nälkäänsä itkevälle lapselle rintaa, josta neiti huutaen kieltäytyy. 

klo 00 – 01
Vauva on yleensä nukahtanut, syötyään tauotta pari tuntia. Ei mahdollisuutta nousta, ettei Tyttö herää, jos näin tapahtuu, rintaraivari-imetyskierre alkaa alusta. 

klo 01 – 08 
Vauva syö kolmesta kolmeenkymmeneen kertaa yön aikana, minä nukun muutamista minuuteista muutamiin tunteihin yön aikana.  

klo 08
Vauva herää hyväntuulisena. Äiti herää.