Synttäriviikon valmisteluja

Napukka täyttää muutaman päivän päästä vuoden! (Tähän kohtaan asiaan kuuluvaa päivittelyä siitä, miten aika on mennyt nopeasti ja miten meidän pikkuvauva on jo niin iso!)

Olen valinnut synttäreiden teemaksi helppouden, sillä vaikka rakastan juhlien järjestämistä, haluan ennen kaikkea olla itse Napukan ekoissa synttäreissä rennolla mielellä. Napukka ei edelleenkään  nuku mitään pitkiä päiväunia, (vaikka siitä 2x 30min -vaiheesta ollaankin jo päästy vähän parempaan suuntaan), joten olen koettanut oikeasti mitoittaa järkevästi kaiken valmistelutyön. Juhlat ovat tämän viikon sunnuntaina, ja Miehen saan mukaan järjestelyihin lauantaina iltapäivästä. Sitä ennen en oikeastaan edes koeta tehdä kauheasti mitään muuten kuin ajatuksen tasolla.

Kotimme on melko pieni keskustakämppä, joten nyt kun vielä olemme hankkiutuneet sohvasta eroon, ei meillä oikein pidetä mitään tällaisia kutsuja. Miehen työkaveri keksi sitten loistavan idean: Synttärit voisi järjestää heidän työpaikkansa oleskelutilassa, jossa on myös keittiö! Ilmeeltään se on oikein kiva tila suurine ikkunoineen ja nykyaikaisine sisustuksineen. Sieltä saamme myös tarpeeksi astioita, kahvitermareita ja kaikkea tarvittavaa, istumapaikkojakin on kaikille! Ja mikä parasta, pienimmille juhlijoille on tarpeeksi tilaa temmeltää. Napukka on juhliensa nuorin osallistuja, mutta hänkin painelee taaperokärryillään jo aikamoista vauhtia. (Eilen hän käveli ilman tukeakin jo parin metrin matkan!) Parasta järjestelyssä kuitenkin on se, että kämppää ei tarvitse siivota ja järjestellä juhlakuntoon. 😉 Sopii siis valittuun teemaan.

Teeman mukaisia tarjoiluja mietin pitkään, kunnes Pinterestiä selaillessani törmäsin meille täydellisesti sopivaan ratkaisuun: Taco-buffet! Juhlat täytyy kuitenkin Napukan päikkäreiden vuoksi ajoittaa ihmisten lounasaikaan, joten ihan kunnollista syötävää tulee olla tarjolla. Koska kyseessä ovat yksivuotiaan juhlat, syödään tacot tietysti kiddy style, eli täytteet kerätään omaan annoskulhoon tacokuoren sijaan ja päälle ripotellaan maissilastuja. Ratkaisu on täydellinen meille kahdestakin syystä: Napukka rakastaa tomaattia, avokaadoa, kanaa ja vauvojen maissiraksuja. Lisäksi täytteitä on helppo jakaa apuaan tarjonneille vieraille tuotavaksi. Paikanpäältä löytyy yhtenäiset kulhot, joissa valmiiksi pilkotut tomaatit, kurkut ynnä muut vaan laitetaan tarjolle. Lämpimät jauheliha- ja kanatäytteen teen juuri ennen vieraiden tuloa juhlatilan keittiössä. Makealle puolelle tarjoiluja äitini on luvannut leipoa muffinseja ja itse teen silloin lauantaina, kun Mies on tullut kotiin, marenkeja ja keväisen juustokakun. Kakun päälle kasaan keon sormiruokailuun soveltuvia marjoja ja hedelmänpaloja. Vielä helpommalla pääsisi toki, jos ostaisi marengit ja kakun valmiina, mutta tosi paljon tykkään leipomisesta, ja olen mielestäni budjetoinut ajan siten, että ehdin iman kiirettä.

Koristelupuoleen en ole kauheasti panostanut, sillä tila jo itsessään on kivan näköinen. Tarjoilut tekevät siitä sitten juhlavan. Olen ostanut tasan ilmapalloja ja lautasliinoja. Lisäksi ostin Napukalle juhlamekon.

Sunnuntaina vanhempani ovat lupautuneet tulemaan aamupäiväksi Napukan kanssa leikkimään sekä olemaan hänen kanssaan ekojen päiväunien ajan. Minä ja Mies hilpaisemme laittamaan juhlatilaa kuntoon.Ihan mahtavaa, että Miehen työpaikka on kävelymatkan päässä kotoamme!

Juhlijoita kekkereille on tulossa vähän alle 20, mukana myös Miehen vanhemman pojan tyttöystävä!! Lapsia on tulossa muutama, mistä saadaan juhliin kivasti pientä vipinää. 🙂 Toivottavasti sunnuntaina aurinko paistaisi, niin juhlatila pääsisi kunnolla oikeuksiinsa.

Uskon, että meille on joka tapauksessa kivat juhlat tulossa!

perhe tapahtumat-ja-juhlat ruoka-ja-juoma lapset

Paluu yliopistolle?

Pari päivää sitten lähetin korkeakoulujen yhteishaussa hakemuksen logopedian opintoihin.

Siis mitä?!

Edellisenä päivänä ei minulla ollut tällaisesta suunnitelmasta vielä hajuakaan. Koko hommaa voisi siis kutsua vähintäänkin spontaaniksi. Olin kyllä miettinyt yliopistolle palaamista aiemminkin, mutta käsityötiedettä lukemaan! Sitä olin harkinnut jo ennen sapattivapaalle jäämistä, mutta silloin homma torppaantui siihen, että erillisopintojen hakijoiden kiintiö oli niin käsittämättömän pieni. En siis jaksanut uskoa, että kannattaisi edes vaivautua. Nyt, kun itsetuntoni on jotain ihan muuta, kuin noihin aikoihin, olen päättänyt laittaa hakemuksen menemään sinnekin, sillä kuten Mies sen sanoi: Jotkut nekin paikat saavat. Miksi en se voisi olla minä?

Molemmissa koulutusohjelmissa hyvä homma on se, että mitään pääsykoekirjoja ei ole. Minulla ei todella ole päivissä niin paljoa vapaata, että ehtisin päntätä. Varsinkin, kun nämä molemmat haut ovat vähän tällaisia käydään nyt kääntämässä tämäkin kivi. En siis ihan varsinaisesti usko pääseväni, enkä rakenna tulevaisuuden suunnitelmia juurikaan sen varaan. Käsityötieteellisessä ei ole edes pääsykoetta, vaan opiskelijat valitaan (mielestäni täysin absurdi ajatus!!) motivaatiokirjeen perusteella. Logopedian pääsykokeeseen ei ole mitään opiskeltavaa materiaalia, vaan pääsykoe on (no, ainakin viime vuonna oli) lähinnä loogista ajattelua ja luetun ymmärtämistä mittaava.

Käsitöitä olen opettanut jokaisena luokanopevuotenani ja se on suuri kiinnostuksen kohteeni muutenkin. Tässä kun tulevaa töihinpaluuta ajattelen, voisi juurikin käsityöopen homma sopia minulle luokanopen hommaa paremmin. Enkä siis välttämättä tarkoita, että opettaisin edes koulussa. Ehkä jossain työväenopistolla tai vaikka pitäisin jotain kässäkerhoja… Käsityötieteen opinnot siis olisivat aika perustellut.

Mutta mistä tämä logopedia-homma nyt sitten tuli? Äitini tässä ihan muutama päivä sitten laittoi viestiä, että tällä hetkellä puheterapeuteista on pulaa työmarkkinoilla. Hänen mielestään se ammatti saattaisi sopia minulle. Sanoin tämän ääneen Miehelle, ja yhtäkkiä olimme molemmat vakuuttuneita, että minun pitäisi ainakin hakea! No, siinä ei kauaa tullut aikailtua, kun olin jo laittanut hakemuksen menemään. Huh mitä toimintaa! 😀

Minulla on nyt kuukausi aikaa saada kirjoitettua se käsityötieteiden motivaatiokirje. Siihen tarvitsen ehdottomasti enemmän aikaa, kuin mitä Napukan päikkäreiltä saan. Enhän ole kirjoittanut mitään akateemista ikuisuuksiin! Täytyy siis saada Miehen kanssa sovittua minulle pari vähän pitkäjaksoisempaa hetkeä keskittyä siihen. Ehkäpä menen oikein yliopiston kirjastoon kirjoittamaan!

Mutta mitä sitten, jos saisin opiskelupaikan ensi syksylle? Emme olleet todellakaan ajatelleet laittaa Napukkaa vielä hoitoon. Tarkistin, millä eri syillä opiskelujen aloitusta voi lykätä, ja perhevapaista ainoastaan äitiysvapaa ja vanhempainvapaa mainittiin. Tarkoittaako se siis, että hoitovapaa ei ole riittävä syy…? No, jos kävisi niin, että minut valitaan, täytyisi aiempien opintojeni korvaavuuksista kuitenkin keskustella opintoneuvojan kanssa, siinä samalla voisi sitten pohtia tätäkin asiaa. Päätän siis aktiivisesti, että en murehdi vielä siitä! 🙂 Voihan olla, että puolen vuoden päästä olisin jo ihan valmis siirtymään kotiäitiydestä eteenpäin.

Jonkin verran kyllä jännittää!

tyo-ja-raha oma-elama opiskelu