”Sonnipoika tuli!”

Sunnuntaina 17.3.19 tuli maailmaan pirteä sonnipoika Bolsonaro, kuvassa alle minuutin ikäisenä.

 

Ensimmäisen oman hevoseni puoliveritamma Do-Re-Mi:n sain jo tyttösenä. Jotenkin harrastus lähti ns. lapasesta ja joitakin vuosia myöhemmin minulla oli oma talli vuokratiloissa Liesjärvellä Onnelassa.  Hevosmäärän kasvaessa haaveilin omasta pikkutilasta ja sellainen löytyikin Portaan Ojaisilta.  Waivian Ratsutalli on palvellut hevosharrastajia vuodesta 1997 alkaen ja vuosien saatossa meillä on syntynyt toistakymmentä varsaa. Viime vuosina päätyöni sairaanhoitajana on vienyt yhä enemmän aikaa, joten tallitoiminnan aktiivisuus on vähentynyt eikä omia varsoja ole enää syntynyt.

Ensimmäiset ”möllit” eli vasikat meille hankittiin muistaakseni 2000-luvun vaihteessa. Siihen kimmokkeen antoi osallistuminen matkailuyrittäjäkoulutukseen ja uusien ideoiden tuotteistaminen; vinhana aikeena oli ajaa härällä…-missäpä muuallakaan kuin Härkätiellä! Oikein härkäajokorttikin tuli hankittua kurssilla Lopen Härkäpihassa, mutta ajamatta se oma härkä lopulta kuitenkin jäi. Ensimmäinen Ville-härkä ei ollut oikein yhteistyössä ja sitten innostus asiaan lopahti.

”Möllit” kuitenkin jäivät taloon, aikanaan ne siirtyivät elintarvikealalle ja uusia ostettiin yleensä aina kaksi kasvamaan toistensa seuraksi. Hevosten ohella niiden hoitamisesta ei ole ollut paljon ylimääräistä työtä ja omalla tavallaan naudat ovat vallan mukavia eläimiä. Kevät 2019 jää historiaan siten, että meillä syntyi ensimmäistä kertaa vasikka!


On se söpö. Parin viikon ikäisenä Bolsonaro osaa jo rutiinit: emo Dilman kanssa pääsee jaloittelemaan tallinkäytävälle karsinansiivouksen ajaksi. Vielä on liian kylmää ja jäistä mennä kävelylle ulos.

Portaassa asuu presidentillisiä nautoja; niin suomenkarjaa kuin Bolsonaro edustaakin, on se nimetty Brasilian istuvan presidentin JairBolsonaron mukaan. Emolehmä on saanut nimensä entisen presidentin DilmaRoussefin mukaan ja Lula-härkä häntä edeltäneen Luiz InacioLula da Silvan mukaan.Temer-härkä on jo poistunut talliltamme, ex-presidentiltä sai nimensä sekin. Mikähän voisi olla seuraavan vasikan nimi, jos Dilma poikii ensi vuonnakin?

Bolsonaroa saa tulla tapaamaan, mutta kannattaa soittaa ensin ja sopia aika. Audienssin voi varata korsirehutarjoilijalta 😊
Mervi Malin-Santos p. 040 539 3748

Koti Oma elämä Hyvä olo Työ

Kevään merkkejä

Olen harrastanut valokuvausta viisikymmentä vuotta. Talven jälkeen on aina mukava löytää luonnosta kevään merkkejä. Joutsenpariskunta uiskenteli Saaren kansanpuiston rannassa, ja metsämansikan lehdet vihersivät Korteniemen perintötilan aitan nurkalla.

Toki niitä löytyy ihan omasta kodistakin, pelargonian taimet ovat jo hyvässä kasvuvauhdissa.

Olen kuvannut kolmisen vuotta sääkuvia. Nyt maaliskuussa Yle on julkaissut niitä ihan harvinaisen monta. Osa niistä on täältä Tammelasta otettuja, osa Rengosta.
Koska myös veljeni Teemu Väisänen on innostunut sääkuvista ja kuvaamme vuoroviikon meillä Tammelassa tai heillä Rengossa. Ensi viikonvaihteessa Hämeen Sanomissa onkin juttu sääkuvia ottavista sisaruksista.

Kyllä minä kuvaan mielelläni ihmisiäkin. Ihan sellaisia luomuihmisiä. Haluan löytää kuviin jotain ihmisen persoonallisuudesta, ei vain ulkoista olemusta. Jotain, mikä kertoo ihmisestä enemmän kuin vain ulkonäkö.

Mutta kevään tuloa on mukava seurata – se tulee aina varmasti, mutta ihan omalla aikataululla ja tavalla. Joskus räntäkuurojen siivittämänä maaliskuussa, ja joskus vihmovalla vesisateella huhtikuussa. Aina se vie mennessään lumet ja pakkaset.

Vielä se ei ole vienyt pilkkimiehiä, joita näin lähtevän järven jäälle Saaren kansanpuistossa.Teksti ja kuvat Kaisa Sorola

Hyvinvointi Piha ja puutarha Oma elämä Hyvä olo