Happy birthday bloggy

Mia_1v2.jpg

Tänään on blogini 1-vuotissyntymäpäivä. Olo on ylpeä kuin entisaikojen Tamagotchin omistajalla – vuoden olen pystynyt pitämään sen elossa! Party!

Vuosi tuntuu yleensä elämässäni melko lyhyeltä ajalta, ja aika usein havahdun siihen, että jostain tapahtumasta on salakavalasti ja salamannopeasti vierähtänyt yli 365 päivää.

Mutta nyt tuntuu kerrankin siltä, että viime vuosi oli hurjan pitkä. 4 marraskuuta 2013 Tukholma oli juuri alkanut tuntua kotikaupungilta. Asuin vaihteeksi yksin ja yhtäkkiä oli kauheasti aikaa pohdiskella elämää, tulevaisuutta, käydä päiväelokuvissa (ekaa kertaa elämässäni) ja viipyä ikuisuuksia museoissa (jotta varmasti sai kaikki opaskyltit luettua).

Muodin tutkimusta opiskellessani ymmärsin vihdoinkin, mihin suuntaan aion kuljettaa elämääni. En vieläkään tiedä ”mikä minusta tulee isona”, mutta ymmärsin myös, että sillä ei ole kauheasti väliä. Niin kauan kun on katto pään päällä ja tekee kivoja asioita kaikki on melko mukavasti.

Pois muuttamisessa parasta on kotiin paluu. Vuoteen kuului ihania uusia ystäviä ja vanhojen rakkaiden onnellisia jälleennäkemisiä, mutta yhtä paljon itkua kurkussa kun oli aika hyvästellä. En aikaisemmin tiennyt, miltä tuntuu pakahtua onnesta. Nyt tiedän. Se on sitä, kun aamulla herää rakastamansa henkilön vierestä, luulee hetkellisesti, että on pakko lähteä lentokentälle, ja muistaa sitten, että onkin jo kotona. 

Malja sinulle blogini, että olet vielä siinä! Ja sinulle lukija – ilman kommenttejasi ja sydämenklikkauksiasi näitä synttäreitä ei juhlittaisi. Champagne for ya’ll! Synttärilahjaksi blogini saa ihka oman Facebook sivun. Käykää kurkkaamassa. Skål!

 

Kommentit (12)
  1. Onnea! On pitänyt monta kertaa kommentoida, mutta ikinä en ole saanut aikaiseksi. Samaa aiemmin kommentoineen kanssa, rakastan tapaasi tasapainotella painavan ja kevyen asian välillä. On ilo lukea fiksuja tekstejä tärkeistä (ja välillä ei-niin-tärkeistä/kevyemmistä) aiheista. Skål!

  2. Iso skåååååål ja lämmin pusu Mialle täältä toimituksesta <3 Ihanaa että olet täällä!

    1. Jeee, kiitos teille <3 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *