Holiday snaps

Mia_london (3 of 6).jpg

Mia_london (1 of 6).jpg

Kävin pyörähtämässä Lontoossa. Siellä oli syksy kauneimmillaan – lämmittävää auringonpaistetta, talvivaraston keruuta puuhastelevia oravia puistoissa ja fasaaneja sun muita metsälintuja myynnissä markkinoilla.

Matkan kohokohtiin kuuluivat:

– Illallinen överielegantisti sisustetussa Bob Bob Ricard ravintolassa. Ravintolan kuvaili interiööriään seuraavasti: the Orient express meets American diner.  Ei muuta lisättävää, paitsi että jonkun kannattaisi kertoa paikasta Wes Andersonille – hän saattaisi haluta kuvata seuraavan elokuvansa siellä. Maistoin myös ekaa kertaa sakea, drinksussa, joka makean saken lisäksi sisälsi jotain savuista japanilaista viskiä. Täydellinen liitto.

– Visiitti Hackney City Farmilla. Hurjan isoja possuja, aaseja ja lampaita keskellä Lontoota. Rakastan.

– Syksyn sadon katsastamista Broadway Marketilla. Markkinoilla ollessani toivoin erityisen kovasti, että asuisin Lontoossa, jotta voisin shoppailla violetteja porkkanoita ja pirtsakan näköistä lehtikaalia kotiin vietäväksi. 

– Pehmeää ja täydellistä kahvia Monmouth Coffee Companylta. 

– Sunnuntaikävely vanhoissa hoodeissani Hampstead Heath:illä. Kuuliaisia ja kiiltäväturkkisia koiria, hyvinkäyttäytyviä lapsia ja Barbour takkeja piisasi.  

Mia_wien (2 of 6).jpg

Mia_london (4 of 6).jpg

Kipitin ympäri kaupunkia tämänhetkisessä lempiasussani. Tässä jokatilanteen univormussa sujahdin niin aamiaiselle kuin illalliselle ja siinä välissä museoihin, kuten V&A:n Horst näyttelyyn. Yllä asu on ikuistettu museon marmoriextravaganza portaikossa.

Jokapaikan asu koostuu Samujin täydellisen understated pörrötekstuurin omaavasta syystakista, Vagabondin virtaviivaisista nilkkureista, jotka ovat kaiken lisäksi supermukavat – it’s a miracle!, ja Acnen lämpimästä mohairneuleesta, jonka tummanvihreä sävy sointui erittäin hyvin lontoolaisia seiniä koristaviin muratteihin.

Mia_wien (5 of 6).jpg

Mia_wien (6 of 6).jpg

 

 

Kommentit (5)
  1. Veronika Sikow
    19.10.2014, 18:30

    käsittämättömän kauniita kuvia!!! you go girl

  2. Marmoriportaikko to-die-for! Sovit jokaisen kuvan miljööseen superhyvin. Ja asu on upea 🙂

    1. Oi kiitos 😀 Ja tuo marmoriseinämä saisi mieluusti muuttaa omaan asuntooni, täydellinen asukuva backdrop! 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *