If you’re looking for sneakers

Veja2.jpg

Olen viime aikoina jälleen kerran käynyt itseni kanssa vakavaa keskustelua kuluttamisesta. Kaikkien luonnosta, eläimistä ja ihmisistä välittävien (lue: ajattelevien) ihmisten lailla haluaisin kuluttaa harkitusti ja selvittää missä ostamani tavara on valmistettu, kenen kätöset ovat sen koonneet ja mistä raaka-aineet on hankittu.

Miksi vaatekaapissani sitten luuraa päivänvaloa kestämättömin valmistustavoin tuotettuja vaatteita? Miksi minä ja muut ”tiedostavat” ihmiset yhä ravaamme ketjuliikkeissä? Omalta osaltani vastaus on laiskuus. Laiskuus etsiä (hyvännäköisiä) eettisiä vaihtoehtoja. Siksi päätin piiskata itseni liikkeelle ja etsiä käsiini kaikki esteettisesti miellyttävät eko-tuotteet. 

 

Tänään esittelyssä uusi lemppari lenkkarimerkkini Veja. Ja tässä pieni lista Vejan harjoittamista hyvistä teoista: 

-Veja käyttää tuotteissaan luomupuuvillaa, joka ostetaan pieniltä brasilialaisilta perhetiloilta Reilun kaupan periaattein.

-Kaikki raakamateriaalien tuotannosta valmiin tuotteen kasaamiseen tapahtuu Brasiliassa. Veja valvoo tehtaita, joissa kengät valmistetaan, ja kertoo maksavansa työntekijöilleen ylityökorvauksia. Työntekijöillä on myös maksettua lomaa 4 viikkoa vuodessa, he eivät tee töitä pyhäpäivisin, ja he tienaavat kuukaudessa hieman yli Brasilian kenkäteollisuudelle asettaman minimipalkan (minimipalkka vuonna 2010 oli euroissa noin 205€ / kk, Vejan työntekijät saivat 238 € / kk).

-Kengissä käytetty kumi on luonnonkumia, jota paikalliset Amazonin sademetsissä asustavat ihmiset keräävät villinä kasvavista kumipuista. Koska markkinoille tarjotaan nykyään halpaa, öljypohjaista kumia, noin tuplasti kalliimmalle luonnonkumille ei oikein ole kysyntää. Tämän takia osa sademetsissä asuvista ihmisistä ovat siirtyneet tuottoisamman karjatalouden pariin. Sademetsää harvennetaan laiduinmaiksi ja eläimet popsivat metsien aluskasvillisuutta, mikä johtaa eroosioon ja lopulta aavikoitumiseen.

-Osa Vejan kengistä on tehty nahasta. Merkki käyttää kuitenkin ekologisesti parkittua nahkaa, eli nahkaa käsittelevät tehtaat eivät saastuta niitä ympäröiviä vesistöjä raskasmetalleilla. Veja ei myöskään osta nahkaa tuottajilta, jotka hakkaavat sademetsiä eläinten laidunmaiksi. He myöntävät kuitenkin, että on vaikea olla 100% varma siitä, että eläin, josta nahka on peräisin, on elänyt hyvän elämän. Mikäli etsit vegaanisia talvikenkiä, kannattaa tsekata tämä sivu.

-Kaikki kengät kuljetetaan Eurooppaan meriteitse. Pakkausten kokoa on minimisoitu ja ne tehdään kierrätetystä pahvista.

 

Täältä voit lukea tarkemmin Vejasta. Toivoisin, että kaikki vaatemerkit harrastaisivat näin läpinäkyvää toimintaa – sivuilta löytyy rutkasti informaatiota tuotantotavoista ja eri sertifikaateista. He kertovat jopa, mitä eivät tee ja missä olisi parantamisen varaa.

Arvostan.

 

Kommentit (3)
  1. itse olen kamppaillut täsmälleen samojen kysymysten äärellä – on ihme, miten en oo tähän merkkiin törmännyt. Suurkiitos sulle siis! Ja olis upeeta, jos raportoisit vastaavista tulevista löydöistä samalla lailla, sun tyylitajuun kun voi luottaa lähes sokeasti.

  2. Kiitos tästä vinkistä! Tutkailin Vejan valikoimaa ja yllätyin että kengät eivät olleet edes pahan hintaisia, kun huomioi miten laadukkaasti ja eettisesti ne on valmistettu. Kun ensi keväänä koittaa tennareiden tarve, pidän ehdottomasti Vejan mielessä!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *