Mallinmitoista

6021473343_22e9ae304a_b.jpg

Katselin äskettäin Herb Rittsin valokuvia ja silmiini osui yllä oleva bikinikuvasarja Cindy Crawfordista. Melkein läimäytin itseäni kun tajusin, että ensimmäinen ajatus, joka sairaalloista laihuutta ihannoivan kulttuurin aivopesemään päähäni pulpahti, oli ”Oho, Cindyllähän on hiema löysää nahkaa tuossa vatsan seudulla”.

On surullista, että olen niin tottunut näkemään muotikontekstissa rinnattomia, lantiottomia ja peputtomia naisvartaloita, että Cindy vaikutti mielestäni malliksi todella rehevältä. Olen myös mallintyöni puolesta virittänyt omat silmäni armotta havaitsemaan pienimmätkin epäkohdat ja läskit omassa kropassani, jotta voisin systemaattisesti eliminoida ne. Kuulostaa siltä, kuin kävisin sotaa omaa kehoani vastaan. Ankea ajatus. 

Toki tiesin, että 80- ja 90-lukujen supermallit olivat kehotyyppiä amazon, mutta huomasin silti skannaavani Cindyn vartaloa pelottavan automaattisesti ja päänsisäinen ilkeä fat radar:ini rupesi huutamaan heti kun se havaitsi pienen rypyn hänen mahassaan. Tänä päivänä muotikuvissa esiintyy ainoastaan täysin litteitä vatsoja, ”oikeita” tai photoshopattuja. Kuvat Cindystä olivat itselleni erittäin konkreettinen muistutus siitä, miten rajusti ihanteellisen mallinvartalon mitat ovat parissa vuosikymmenessä kutistuneet ja miten armottomasti löysää nahkaa nykyään photoshopataan.

Mallintyötä verrataan usein huippu-urheiluun, eikä suotta – täydellisen kropan ylläpitämiseksi täytyy paiskia töitä. Siinä ei sinäänsä ole mitään ihmeellistä, tulot hankitaan ulkonäön kautta ja siitä on pidettävä huolta. Treenata täytyy normikansalaista hieman useammin, mutta terveellisellä ruokavaliolla ja urheilulla pötkii jo melko pitkälle. Niin kauan kun tämä riittää en näe mallintyössä mitään ongelmaa (paitsi sen, että osallistun yksipuolisen naiskuvan levittämiseen, olenhan kuitenkin pitkä ja hoikka, eli juuri sitä ainutta naistyyppiä, jota muotikuvissa suostutaan esittelemään).

Eri fashion-skeneissä vaaditaan kuitenkin eri mittoja. Pariisin catwalkeille ei ”terveellisiä elämäntapoja ja treenaamista” harrastavalla ole asiaa. Se vartalotyyppi, joka catwalkilla tallustelee ei ole terveellisen ruokavalion aikaansaama. Toki löytyy henkilöitä, jotka todella luonnostaan omaavat catwalkkia dominoivan langanlaihan muodon (ja joiden ei tarvitsisi paastota viikkoa, jotta mahtuisivat pikkuruisiin vaatteisiin, kuten allekirjoittaneen pitäisi).

Ongelma piilee kuitenkiin siinä, että näillä ”luonnostaan laihoilla” on oikeasti usein ikää noin 16 vuotta. Loput ovat armottomalla dieetillä ennen muotiviikkoja. Tätä voi toki verrata siihen huippu-urheiluun. Joissain lajeissa suoritus paranee, jos on kisapäivänä mahdollisimman kevyessä kunnossa. Huippumuodissa laihuudelle ei kuitenkaan ole mitään muita perusteluja, kuin että se myy.

Laihuus myy, koska se on monien saavuttamattomissa. Se edustaa itsekuria ja kontrollia. Se edustaa myös nuoruutta, mitä kulttuurimme rakastaa. Se tulee jatkossakin myymään, sillä sitä ei kyseenalaisteta muotimaailmassa. Super laiha vartalo on yhtä kuin high fashion ja tylsä mallisto näyttää heti muodikkaammalta kun se näytetään laihojen mallien yllä. On paljon vaikeampaa suunnitella vaatteita, jotka imartelevat hieman suurempia kroppia. 

Mitä se kertoo yhteiskunnastamme, että teinivartalo on ideaali? En todellakaan väitä, että ”oikean, naisellisen naisen” tulisi olla Cindymäisen muodokas ja kaikki laiheliinit ovat kauheita anorektikkoja. Naisia on kaiken kokoisia ja muotoisia, haluaisin vain nähdä niitä muitakin muotoja muotilehdissä ja eteenkin catwalkeilla! Sillä kaikki ”muodot” ovat muodissa nykyään kiellettyjä. Cindykin lokeroitaisiin tänä päivänä plus-koon malliksi, eli hänestä ei ikinä tulisi huippumallia, sillä muotimaailmassa hän olisi erkoistapaus.

Miksi naisen vartalosta yritetään tiristää viimeisetkin rasvat? Rasvattomuuden ideaali on myös erittäin selkeästi esillä useimpien Hollywoodin naisnäyttelijöiden tiukoiksi pakkauksiksi treenatuista vartaloista. Toki naiset on aina alistettu ulkonäköpaineiden alaisiksi ja Hollywoodissa on aina laihdutettu (esimerkiksi Marlene Dietrich oli elokuvayhtiön mielestä liian chubby ja hänet käskettiin dieetille, joka koostui ainoastaan raejuustosta, lihaliemestä ja paahtoleivästä), mutta ihannevartalon rasvaprosentti pienenee pienenemistään.

Kohta naiset ovat niin pieniä, ettei meitä huomatakaan! Ehkä se on koko pointti. Alan uskoa niitä feministejä, joiden mielestä ikuinen laihdutusvimma on patriarkaatin ilkeä salaliitto naisten alistamiseksi. Oman ulkomuodon kontrolloiminen on todella aikaa vievää, eikä nälkäisenä ole voimia kriittisesti tarkastella yhteiskunnan epäkohtia. 

Myös kapitalistinen kulutusyhteiskuntamme imee ravintonsa siitä, että emme ole tyytyväisiä itseemme ja ostelemme tuotteita, jotka lupaavat kohentaa ulkomuotoamme. Taidekriitikko John Berger muotoili asian laidan hyvin 70-luvulla: ”The publicity image steals her love of herself as she is, and offers it back to her for the price of the product.”

Suurin syy jatkuvan laihduttamisen lopettamiselle on omalta osaltani kuitenkin se, etten halua havahtua 80-vuotiaana siihen, että en nauttinut elämästä, koska ainoa tavoitteeni oli eliminoida kaikki rasva kehostani ja puskea kroppaani muottiin, johon se ei sovi. YOLO and all that!

P.S. Huomasin myös, että Lilyssäkin äsken keskusteltiin laihduttamisesta, liekö lähestyvä bikinikausi ja naistenlehtien entistä äänekkäämpi ”Löysät pois” -toitottaminen saanut useammankin kriittisesti pohtimaan laihduttamista ja naisvartalon järjetöntä kurittamista.

Cindy Crawford Herb Rittsin kuvaamana Playboy US lehteen vuonna 1988.

Kommentit (10)
  1. Kiitos kirjoituksesta, mielenkiintoista lukea sun näkökulmasta tästä aiheesta. Jean Kilbournen dokumentti/puhe mainoksista ja miten naisia niissä ilmennetään on erittäin läpikotainen katsaus aiheeseen. Suosittelen katsomaan ja kuuntelemaan! Tässä linkki ekaan osaan http://www.youtube.com/watch?v=gUYLMen2tBU loput voi myös katsoa youtube:ssa. 

  2. Ihana artikkeli. Kiitos. <3 (terveisin malli jonka body type on 'naisellinen lantio' ja joka laihduttaa juuri ensi viikon paastoamalla international casting-tapahtumaa varten. (not nice feelings.) <3 ,-A.

    1. Ou-nou, ei kuulosta kivalta 🙁 toi on tässä duunissa niin ongelmallista, kun tietää kuinka typerää laihduttaminen on eikä haluais vahvistaa omalla olemuksellaan sitä langanlaihaa naiskuvaa, mutta jos ei oo ”oikeissa” mitoissa ei saa mitään duuneja (ainakaan niitä isompia ulkomaalaisia keikkoja) ja täähän on kuitenkin työ, jota tehdään sen rahan vuoksi… Yksittäisen mallin vaikutusvalta on aika pieni tässä busineksessä kun laihempia tyyppejä löytyy aina korvaamaan niitä niskuroivia malleja, jotka eivät suostu laihduttamaan.. 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *