Whining about Wang

Love.jpg

Tänään ahkerasti mainostetun Alexander Wang kollaboraation hedelmät ovat vihdoin vapaata shoppailuriistaa. Kaiken Wang-hysterian keskellä haluaisin lainata Aino Frilanderin viisaita sanoja (taas – olen jo kerran aikaisemmin maininnut kyseisen kirjoituksen, mutta hyvää kannattaa kierrättää):

 

”Huippusuunnittelijan vaate halvalla on muotiketjujen perverssein keksintö.”

 

H&M:än suunnittelijayhteistöitä on ylistetty demokraattisen muodin nimissä – kansalaisilla on nyt mahdollisuus kuluttaa huippumuotia halvalla! Uskallan kuitenkin veikata, että melkein kaikki H&M Wangia haalivat fashionistat pistävät vaatteisiin vuodessa niin paljon rahaa, että sillä määrällä saisi ainakin pari aitoa Wang-tuotetta. Demokraattinen muoti näyttääkin tarkoittavan sitä, että kaikilla pitäisi olla oikeus shoppailla joka viikko.

Ja tässä piilee halpisdesignervaatteiden ongelma. Pahinta ei ole se, että vaatteet on tuotettu ihmisoikeuksia tallomalla (oikeaa Wangiakin koristaa usein Made in China -etiketti), vaan se, että nämä yhteistyöt lietsovat, ja mahdollistavat, harkitsematonta kuluttamista. Ja tästä seuraa vain lisää kaatopaikkajätettä. Kun yhden oikean Wang-vaatten hinnalla saa H&M:stä kymmenen surkealaatuista versiota, ostotilanteessa houkutus on suuri haalia mukaansa niin paljon kuin mahdollista.

Haalimista edesauttaa myös ostoshysteerinen tunnelma – ei ole aikaa miettiä, tarvitseeko oikeasti Wang-logoilla koristellut kalsarit. Mikäli niitä ei tunge ostoskärryyn, joku muu nappaa ne.

Pohdiskelemisen arvoisia kysymyksiä: Kuinka kauan tulen olemaan innostunut kyseisestä vaatekappaleesta? Ostanko mallistosta jotain vain manifestoidakseni, että oli paikalla, että osallistuin tähän kollektiiviseen Wang-karnevaaliin? Maksaisinko tuosta vaattesta oikean Wangin hinnan, vai ostanko sen vain, koska se on halpa? Ostaisinko saman tuotteen mikäli siinä ei olisi coolin suunnittelijan logo?

Myönnän, että minun on helppo tänään jättäytyä kotisohvalle moralisoimaan, sillä mallisto ei puhutellut minua. Voin myös paljastaa, että odotin viime vuonna Tukholmassa puoli tuntia kylmässä viimassa H&M:n porttien aukeamista, jotta saisin tassuihini budjettiystävällisen Isabel Marant -jakun.  

En oikeasti tarvinnut uutta jakkua, enkä oikein ole jakkuihminen, vaikka kovasti haluaisin olla. En siis käytä sitä kovin usein ja olisin hyvin voinut elää elämäni ilman sitä. Mutta kombinaatio suunnittelija jonka vaatteista pidän + halpa hinta + limited edition + yleinen kulutuskarnevaalin tunnelma sekoitti pääni ja ajoi minut kaupan porteille kärkkymään. Pirullinen yhtälö. 

Nyt yritän pitää Vivienne Westwoodin sanat mielessäni: ”Buy less, choose well, make it last”.

 

Kuva muistutuksena siitä, että vaikka kohta onkin isänpäivä, Mama Earthia ei kannata unohtaa, varsinkaan isänpäivälahjoja shoppaillessaan. Hippi kuittaa – over and out.

Kommentit (19)
  1. Loistava kirjoitus! 100-prosenttisesti samaa mieltä. Ja ärsyttää se joka puolella riehuva Wang-hysteria, eivät ne halvat rievut Wang-logoilla nyt niiiiiiin erikoisia ole. Ensi vuonna tulee taas joku uusi kokoelma ja siinä vaiheessa useimmat wangit ovat uffin laatikoissa / kaatopaikalla.

  2. Aino Frilander
    7.11.2014, 08:30

    Oho, kiitos shout-outista! Hyvä teksti <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *