Päihderiippuvuus. Addiktio. Siinä kaksi sanaa, jotka ovat tulleet eteeni viime aikoina yhä uudelleen ja uudelleen. Tänään luin Kaksi prosenttia blogin erittäin hyvän ja oikein kuvaavan jatkokirjoituksen kirjoittajan kokemuksista alkoholistivanhemmista, narkomaaniveljestään ja omasta päihdeongelmasta. Mieleeni on palautunut joitain tilanteita kolmen vuoden takaisesta sekä ajastani vankilassa, missä valtaosalla oli jonkinasteinen päihdeongelma. Jälkimmäisen osalta oli todellakin outoa olla vähemmistössä ja seurata, kuinka monella elämän katkerimmat päätökset on tehty jonkinlaisessa alentuneessa tietoisuudentilassa.

Päihderiippuvaisten kurimuksen taustalla on usein jokin tunne (ns. musta möykky), jota heidän psyykeensä ei kykene käsittelemään pirstaloitumatta. Päihteen mukanansa tuoman euforian avulla riippuvainen pääsee käsiksi tunnetilaan, joka on täysin vastakkainen taustalla vellovaan käsittelemättömään tunnetraumaan. Juuri tuo euforia yhdistää kaikkia riippuvaisia, joten päihderiippuvaiset ovat vain yksi joukko.

Päihderiippuvaisen kannalta vaikeaksi eheytymisen tekee päihteen suora negatiivinen vaikutus hippokampuksen ja mantelitumakkeen eli amygdalan rakenteeseen. Kun päihde lamauttaa etuotsalohkon toimintaa, niin aivojen ylemmät osat menettävät otettaan muisti- ja tunnetoiminnoista, mikä johtaa taas näiden alueiden valtataisteluun. Tästä syystä humalainen saattaa vuodattaa tunnontuskiaan hyvinkin auliisti tuntemattomille ja ajautuu hyvin herkästi tunnekuohun valtaan sekä muistaa asioita omasta subjektiivisesta näkökulmastaan väärin. Ja mikä ikävintä, rakenteelliset muutokset ovat usein hyvin pysyviä. Vankilassa puhuttiinkin usein narkkiaivoista: Henkilön tilasta, jossa käytös selvin päin ei juurikaan eroa käytöksestä tuhannen tukka täynnä -tilassa.

Käytön lopettaminen on vain ensimmäinen askel

Riippuvaisten muodostamissa ryhmissä on kaiken lisäksi sellaiset sosiaaliset käytösnormit, jotka muovaavat riippuvaisen ajatus- ja toimintamalleja. Tämä voi ilmetä esimerkiksi hyvinkin mustavalkoisena ajatteluna siitä, että on olemassa me ja muut. Muut ovat siis heitä, jotka ovat ikään kuin vapaita minkäänlaisista riippuvuuksista. Tämä mustavalkoinen ajattelu seuraa ihmistä, vaikka jättäisikin päihteet. Minnesota-hoidon tehokkuus piilee juurikin tässä: Päihteistä irti pääseminen on vain ensi askel, seuraavaksi pitää ryhtyä koulimaan vääristyneitä ja vaikeuksia aiheuttavia ajattelu- ja toimintamalleja, jotka aktivoituvat esimerkiksi vaikeiden tunteiden ilmetessä.

Eppu Normaalin nokkamies Martti Syrjä on yhtyeen dokumentissa sanonut, että pohjalla on käytävä. Pohjalla käyminen tarkoittaa käytännössä sitä, että riippuvaisen kaikki lähimmäiset kääntävät tämän vahingolliselle käytökselle selkänsä ja käytöksestä aiheutuva hyöty on pyöreä nolla vastoinkäymisiin nähden. Riippuvaisen pitää joutua eräänlaiseen taistele tai pakene tilanteeseen, jossa hän joko jatkaa itsetuhoisuuttaan jatkamalla päihteidenkäyttöä tai raitistuu ja alkaa työstämään itseään. Itseään, ei muita (valitettavan usein raitistumisen saavuttanut käyttää rajallisia voimiaan ympäristön perkaamiseen, vaikka muutos tapahtuu itsen kautta.)

Riippuvuuksista on mahdollista päästä eroon, mutta se on helvetin vaikeaa ja vaatii vittumaisen määrän työtä sekä itsetutkiskelua. Jos luulee, että aito raitistuminen on vain kiinni käytön lopettamisesta, niin on todella väärässä. Se käyttö nimittäin on enemmänkin oirehtimista jostain, jota käyttäjä ei pysty kohtaamaan itsessään. Se voi olla esimerkiksi tällainen: Minä olen tarvitseva ihminen, enkä ole saanut tarvitsemaani huolenpitoa ja huomiota lapsuudessani.