”Miten uskomattoman pehmeät kädet naisella voi olla!”, on päällimmäinen ajatus ensikohtaamisestamme. Olen elämäni aikana kätellyt ja koskettanut ihmisten käsiä lukemattomia kertoja, joten hämmennys on täysin aitoa ja kokonaisvaltaista. Pyysin saada pitää häntä kädestä kiinni istuessamme pienessä kahvilan nurkkauksessa, mutta huomattuani tuollaisen piirteen hänen käsistään pidinkin sitten kiinni lähtöön saakka. Sain pitää häntä kädestä kiinni, sillä taisin onnistua jotenkin hurmaamaan hänet tällä ensikohtaamisella.

Oli tuossa ensikohtaamisessa jotain muutakin. Katselin häntä silmiin ja välillä minusta tuntui, että katseeni saattoi tuntua hieman epämukavankin läpitunkevalta (tässä linkki mielenkiitoiseen artikkeliin läpitunkevasta katseesta engl.). Aika ajoin suuntasinkin katseeni jonnekin muualle, suunnatakseni katseeni jälleen hänen aivan ihanan sinisiin silmiinsä. Minusta oli myös miellyttävää huomata, että en ollut ainoa leveästi hymyillyt.

Hän häkeltyi silminnähden, kun annoin hänelle suljetun kirjekuoren. Sen etupuolelle olin kirjoittanut ”luettavaksi omalla ajalla.” Suosittelin hänelle sen lukemista sohvan sopukassa, teetä juoden. Mainitsin myös sen, että siinä kirjeen mukana on piirros. Tussipiirros itsestäni, eräänlainen omakuva tästä nykyisestä minästäni. Ei sellainen realistinen, vaan enemmänkin sisäistä tilaani ilmentävä. Kun hän sai sulateltua eleeni, niin jatkoimme sitten puhumista. Vaikkakin välillä jouduimme toteamaan toisiamme katsellessa, että päässä sutii tyhjää ja pahasti. ”Päässä vain varsat telmii ja potkii laitumella”, totesin kielikuvamaisesti. Aika eteni kuin siivillä, sillä seura oli jotain mistä pidin erittäin paljon.

Tein tosin lupauksen, jota kaduin heti sen annettuani. Minä ja suuri suuni. Avantouinti. Ajatuksena se saa ihoni menemään kananlihalle, vaikka istun tällä hetkellä tasaisen lämpimissä sisätiloissa. En voi muuta kuin nostaa hattuani ja kumartaa ihmiselle, joka voittaa niinkin vahvan vietin kuin mukavuudenhalu ja kerta toisensa jälkeen menee uimaan hyiseen veteen. Noh, on minulla tukena sitten tuona eräänä päivänä ihminen, joka tietää mitä siinä joutuu ensimmäisellä kerralla käymään läpi. Kylmäshokki, ei jumankauta..

Halauksia ja vähän muutakin parkkipaikalla

Olisin mielelläni istunut pidempäänkin, mutta sellaista päätösvaltaa minulla ei tänään ollut. Katsoimme kelloa ja nousimme ylös. Oloni tuli heti hieman levottomaksi, mutta se ei hälventänyt lainkaan sisälläni vallinnutta syvää lämmön tunnetta. Kävelimme ulos ja sitten hänen autolleen, jossa halasin häntä niin kuin kohdatessamme kahvilassa. Nyt en vain päästänyt irti niin pian.

Tai itse asiassa me molemmat taisimme pitää toisistamme kiinni. Hän katsoi minua silmiin ja suorastaan säteili hymyillessään, niin myös minä. ”Mitäs mietit?”, hän kysyi ja mumisin jotain. En muista enää mitä. Mutta muistan sen kyllä, että kumarruin hieman eteenpäin ja sen jälkeen suutelimme. Sillai herkästi ja aistikkaasti, jopa varovaisesti. Vetäydyin ja sanoin, että ”seuraavalla kerralla sitten lisää.” Kumarruin kuitenkin uudestaan, jonka jälkeen toistin lauseeni. Kolmannella kerralla purskahdimme miltei nauramaan ja silloin hän itse veti minut luoksensa, jotta pystyimme jälleen suutelemaan. Kuulostaa varmasti kornilta, mutta sitä se ei ollut siinä hetkessä.

Hyvästelin hänet tältä päivältä, seisoin siinä kädet taskussa ja hieman vinosti. Lupasin lukea hänelle illalla jälleen Bridaa, mikäli hän jaksaa päivän jälkeen vielä soittaa. Sain vastalupauksena varman puhelinsoiton. Kävellessäni pois käännyin katsomaan häntä istumassa autossaan useita kertoja. Kävelin vähän matkaa ja käännyin katsomaan olkani ylitse. Minä hymyilin ja tunsin, että minulla oli hyvä olla.

Olen nyt aivan fiiliksissä. Pää pilvissä. Minusta kyllä näkee, että jotain on tapahtunut tänään. Näen sen itsekin omassa käytöksessäni. Naurattaa ihan olemattomat asiat, ja mieleen palautuu hänen silmänsä ja pehmeät kätensä. Olen ihastunut. Se on varmaa. Ei epäilystäkään. Sitä minä en itse asiassa tiedä, että missä kulkee ihastumisen ja rakastumisen raja. Vai onko sitä rajaa edes olemassa? Että onko se sellainen veteen piirretty viiva? Sitä voisinkin pohtia seuraavalla kerralla.