Tämä ei nyt ole se maailman mielenkiintoisin tai ”kuumin” aihe, mutta jotenkin sellainen, jonka haluaisi heti käsitellä alta pois. Jos joku stereotypia vain jaksaa vuodesta toiseen provosoida, niin se on tämä.

Miehen ei tarvitse pelätä raskaaksi tulemista.

Jos nyt jätetään hyvin liberaali näkökulma pois, niin kyllä, on totta, että mies ei voi tulla raskaaksi. Mutta tekeekö se miehen asemasta tässä yhtälössä jotenkin helpomman? Itse olen pelännyt kyllä saattaneeni jonkun raskaaksi, ja voin sanoa, että ajatuksen aiheuttama pelko on ollut kaukana lievästä. Se tunne, kun jokaista viestiä avaa hikoilevin käsin, toivoen että siellä olisi ilmoitus negatiivisesta raskaustestistä. Mutta mitään ei kuulu, toisella on menkat muutaman päivän myöhässä ja kuulemma rintoja aristaa. Siinä kohdassa miettii jo koko tulevaa elämäänsä ja sen mahdollisia risteyskohtia.

Tuossa tilanteessa tuntuu todella epäreilulta, että itsellä ei ole mitään valtaa tilanteessa. Uskon todella, että päätös lapsen pitämisestä tai raskauden keskeyttämisestä on henkisesti äärimmäisen raskas. Mutta miettikääpä hetki, jos sen lisäksi vielä olisitte tilanteessa, jossa toinen ihminen tekee sen päätöksen puolestanne, mutta te elätte seurauksien kanssa? Ehkä mies toivookin lasta, ja sydän murenee sirpaleiksi, kun toinen päättää keskeyttää raskauden. Tai sitten mies ei voisi ikimaailmassa kuvitella haluavansa lasta ainakaan nykyisessä elämäntilanteessaan, tai sitoutuvansa naiseen, jonka saattoi raskaaksi. Mitä, jos toinen päättääkin pitää lapsen, ja sitoa sinut itseensä loppuiäksesi?

Minusta on aika järjenvastaista väittää, ettei raskauden mahdollisuus pelottaisi miehiä. Siis mistä tämä stereotypia sitten kumpuaa?

Mielestäni kahdesta asiasta.

Maailmassa on läjäpäin miehiä, jotka eivät pelkää yhtään mitään. Eivätkä ajattele hetkeä edemmäs. Nämä ovat niitä ihmisiä, jotka tilastossa muutenkin alentavat miesten keski-ikää. Jos miestä ei pelota, voiko moottoripyörällä ajaa isosta hyppyristä kännissä,  pistää koko omaisuuttaan ruletissa punaiselle tai pettää hetken mielijohteesta vaimoaan hänen ystävänsä kanssa, niin mikä sitten pelottaisi? Miehet ovat monesti riskinottajina uhkarohkeampia kuin naiset, mutta se tietty osa miehistä on totaalisen piittaamaton mistään tulevasta. Tämä miestyyppi ei kuitenkaan onneksi ole se sääntö, vaan poikkeus.

Seksin hetkellä kukaan ei ole järkevimmillään. On turha väittää, että naisetkaan olisivat aina hekuman hetkellä aukottoman järkeviä vaikkapa ehkäisyn käytössä. Jos olet miehenä tilanteessa, jossa ainoa päässä jyskyttävä ajatus on silkka hekuma siitä, että kohta saat harrastaa seksiä tuon ihanan naisen kanssa, niin uhkarohkeita valintoja voi tulla tehtyä. Jos nainen vaikka sanoo, että älä huoli, mulla on varmat päivät, niin ymmärrän kyllä miten siinä tilanteessa pieni riski voi olla nautinnon arvoinen. Siis monen mielestä, itse olen jotenkin saanut ennakoitua, mikä paniikki seuraavana aamuna olisi, ja olen hammasta purren silti valinnut sen kumin. Siis sellaisen kumppanin kanssa, johon en täysin luota.

Mutta entäpä, jos kyseessä on tutumpi nainen? Tai vaikka tyttöystävä, joka on unohtanut pillerin, mutta ”ei se yks unohdus varmaan vaikuta”? Muistan tilanteen, joka oli ihan ensimmäisiä seksikokemuksiani, ja olin jo alasti sängyllä ja tyttö istumassa hajareisin lantioni päällä. Yhtäkkiä hän liukui hieman taaemmas, ja kädellään hellästi ohjasi minut sisäänsä. Oliko minulla kanttia tässä noin 3 sekunnin varoitusajassa sanoa jumaloimalleni tytölle, että ei, en halua tuntea miltä tuntuisi olla iho ihoa vasten sisälläsi? Ei. Toki muutamien työntöjen jälkeen viisastuin ja hoidettiin varsinainen akti loppuun kumin kanssa. Mutta olisihan tuostakin voinut tulla raskaaksi? Ja voi kuulkaa, kyllä se jälkikäteen pelottikin.

Ihminen ei ole järkevä eläin. Jos olisi, maailma olisi hyvin paljon ennustettavampi paikka. Ja se ei ole mikään klisee, että vaikka seksi kuminkin kanssa menetteli, niin se ensimmäinen työntyminen naiseen ilman kumia oli jotain niin intiimiä, kiihottavaa ja nautinnollista, että herkempi olisi purskahtanut itkuun. On helppo ymmärtää, että kaikista riskeistä huolimatta liha voi joskus olla heikkoa.

Mutta vielä yhä jos harrastan suojaamatonta seksiä, vaikka kuinka tietäisi että toisella on pillerit, kierukka tai jotain muuta vähintäänkin luotettavaa, on heti orgasmin jälkeisen raukeuden myötä sellainen pieni pelko.

”Mitä jos tämä oli se kerta?”. Yhä se pelottaa, sillä lasta en vielä ole valmis elämääni ottamaan. Mutta eipä tämä ollut päälimmäisenä mielessäni viisi sekuntia ennen huipennusta.

Idea tällaisesta blogista on käynyt monestikin mielessäni. Useimmiten niinä hetkinä, kun päädyn lukemaan mitä tahansa suhteita tai seksiä käsittelevää ihmissuhde-blogia. En ole totta puhuen kovinkaan aktiivinen blogien lukija itse. Satun vain pitämään mahdollisuudesta kurkistaa sellaisten ihmisten mielen sisään, joilla on jotenkin omastani poikkeava maailmankuva. Noihin blogeihin eksyessäni olen vain tullut tietoiseksi siitä, että näistä aiheista kirjoittaminen on miltei naisten yksinoikeus. Naisten kirjoittamia tekstejä, joita lukevat naiset ja kommentoivat naiset. Kuitenkin aiheissa käsitellään myös miehiä, miesten suhtautumista ihmissuhteisiin, seksiin, rakkauteen ja muihin sellaisiin teemoihin, joista puhuminen on monesti miehille vaikeaa.

Tähän väliin nyt heti kerrottakoon, että en ole aikeissa tässä blogissa korostaa sukupuoliin liittyviä stereotypioita, enkä varsinkaan tekemässä miehistä uhreja. Koen kyllä, että naiset ovat monesti taitavampia ja ennen kaikkea vapautuneempia puhumaan seksistä tai seksuaalisuudesta. Monelle miehelle nämä aiheet ovat jollain tavalla niin henkilökohtaisia, että niistä puhuminen menee liikaa ihon alle. Niistä tulee jotenkin etäännyttää itsensä, esimerkiksi puhumalla riittävän monen alueen jälkeen ”siitä muijasta” tai ”panosta”. Siinä ei anna mitään itsestään, eikä paljasta yhtäkään herkkää kohtaa, johon joku voisi iskeä. Miehet eivät luo sellaista turvaverkkoa toisilleen, jossa olisi turvallista olla haavoittuvainen tai jopa itkeä.

Äsken sanomastani voi olla toki eri mieltä, mutta sitten voi kysyä myös itseltään, mitä sukupuolta se televisiossa suhteista kertova seksologi-psykologi yleisimmin on? Tai miksei Tekniikan Maailman tai Mikrobitin kannessa ole otsikoita siitä, kuinka oppia paremmaksi rakastajaksi? Tai miksi ylipäätään mikään nuorille miehille suunnattu Cosmopolitanin vaste ei ole koskaan menestynyt? Johtuuko se siitä, että miehiä ei oikeasti kiinnostaisi tällaiset asiat?

Ei tarkoita.

Miehet käyttävät paljonkin aikaa näiden asioiden miettimiseen, ainakin silloin, kun ei olla pitkässä ja vakiintuneessa parisuhteessa, jossa olemassaolevaa tilannetta on ajauduttu pitämään jonkinlaisena itsestäänselvyytenä. Miehet eivät vain jaa näitä ajatuksia toisilleen. Ajatus jostain oman seksielämän läpikäymisestä hyvän miespuolisen ystävän kanssa tuntuu suunnilleen yhtä luontevalta, kuin alasti halaaminen saunassa. Kännissä ehkä, jälkikäteen silti hävettää.

En oikeastaan edes oleta, että tämän blogin mahdolliset lukijatkaan olisivat miehiä. Jos tälle blogille jonkin tavoitteen voisi asettaa, niin sen, että se helpottaisi ihmisiä sanattomasti ymmärtämään toisiaan. Vaikka me ihmiset olemme sukupuolesta riippumatta kaikki yllättävänkin samanlaisia, jossain asioissa ajattelemme hämmentävänkin eri tavoin. Joskus toisen ihmisen näkökulman parempi ymmärtäminen voi johtaa ratkaisevasti parempaan lopputulokseen.

Moni nainen on esittänyt oman arvelunsa siitä, mitä miehet ajattelevat tai miksi suhteissa ja seksissä toimivat kuten toimivat. Harvemmin vain kuuluu sitä ääntä, joka kertoisi, mitä moni sulkeutunut mies haluaisi siihen vastata. Ehkä siis on Miehen Vuoro kertoa ajatuksistaan.

Saa olla sama mieltä. Saa olla eri mieltä. Nämä eivät ole mitään universaaleja totuuksia, koska sellaisia minulla ei ole. Kirjoitan omasta näkökulmastani, jonka uskon edustavan muitakin miehiä, kuin vain itseäni.

ps. Jos joku sitä miettii, niin tämän blogin sisältö ei tule olemaan omalla seksielämällä retostelua. Omiin kokemuksiin viitataan, jos havainnollistava esimerkki sitä vaatii, mutta yleisen tason pohdinta tapaa olla se minun juttuni.