Hei, olen V

Olen 19-vuotias pääkaupunkiseudulla, kehä 3:n sisäpuolella asuva nuori. Ette välttämättä tunne minua, enkä minä teitä, mutta toivon teidän viihtyvän kanssani.

Valmistuin lukiosta nyt keväällä 2015 ja jäin harmikseni ilman opiskelupaikkaa. Onneksi syksyllä on uusi yhteishaku korkeakouluihin. Syksyn haussa suunnittelin hakevani ainakin fysioterapeutiksi ja liiketalouden koulutukseen. Lisäksi työnhaku on käynyt melko kuumana tänä kesänä, silä työpaikan löytyminen olisi välivuoden ja myös opiskelujenkin kannalta mukava asia.

En äkkiseltäni eroa muista ihmisistä juuri mitenkään. Vaatteeni ovat tavallisia, näytän tavalliselta. Sekin on nykyään valitettavan tavallista sairastaa masennusta tai olla seksuaalisesti erillainen (en tosin väitä, että se olisi paha asia). Ehkäpä nämä ”erikoisemmat” asiat ovat nykyään tavallisempia, koska yhteiskuntamme on muuttunut jo viimeisen sadan vuoden aikana avoimemmaksi. Kuten ehkä arvaatte, olen sairastanut masennusta luultavasti viimeiset yhdeksän vuotta, enemmän tai vähemmän yhtäjaksoisesti. Alkamisajankohtaa on vaikeaa määrittää, mutta se sijoittuu murrosikään. Mistä sitten tiedän masennuksen alkaneen silloin? Minä en henkilökohtaisesti tiedäkkään, mutta sen mukaan mitä äidiltäni olen kuullut, ei murrosiän ”kiukuttelu” ollut minulla tavallista. Kukin vetäköön tästä omat johtopäätöksensä, mutta voitte aavistella millainen olen ollut tuolloin.

Tiedän olevani vielä nuori, enkä tunne itseäni vielä hyvin. Yllätyn aina melko paljon, kun ymmärrän miksi minusta tuntuu tietyltä tai teen tietyllä tavalla. Esimerkiksi ymmärsin eilen, miksi en viihdy museioissa, vaikka rakastan historiaa. Huomasin pitäväni historiasta aikajanana, yhtenä pitkänä sarjana tapahtumia jotka nivoutuvat yhteen. Olen kiinnostunut tietämään, miksi Ranskassa syttyi vallankumous 1780-luvun lopulla (tosin tiedän kyllä vastauksen), enkä minkälaisia esineitä kyseisellä aikakaudella esiintyi ja ihastella niitä. Toki taiteellinen taustani vaatisi tämän kiinnostavan minua, mutta minua kiinnostaa vain tietää esineistössä, mikä oli tyypillistä milläkin aikakaudella, miten se näkyi ja mitkä olivat erikoispiirteet. Jos jonkin ”esineen” katselusta nautin, niin rakennusten.

Olen myös todella herkkä. Tämä on toki hyvä, että huono juttu. Herkkänä henkilönä aistin, milloin toisella ei ole hyvä ja osaan vastata tilanteeseen oikealla tavalla, mutta toisaalta herkyyteni takia saatan alkaa itkemään esimerkiksi saadessani neuvoja. Olen myös teoriassa ja lähes käytännössä kello kaulassa kulkeva ihminen. Olen aina paikalla ajallaan, mieluiten jopa puolituntia etukäteen. En myöhästele. Kärsin lukiviasta, mutta olen ahkera ja tunnollinen, jolloin se ei näy juuri ollenkaan. Olen myös pessimisti, jolloin varaudun aina pahimpaan. Jos saisin sanoa itsestäni piirteen, mistä en pidä, olisi se introverttius. Olen sekä eksto- että introvertti, mutta suuri ja/tai ihmisjoukko syö voimavarani hyvin nopeasti. Tämä on myös toinen syy, miksen museoissa viihdy. Lisäksi pelkään suuria ihmismassoja, sillä jäin muutama vuosi sitten eräässä rock-konsertissä yleisön alle.

Tässä oli pieni varsinainen esittely minusta ja millainen ihminen olen. Seuraavaksi kirjoitan teille matkastani Ison Britannian sykkivään keskustaan.

Kommentit (2)
  1. Moi!

    Halusin kommentoida tätä, koska meissä tuntuu olevan jonkin verran yhteistä. Itsekin jäin ensimmäisenä vuonna lukion jälkeen ilman opiskelupaikkaa, mutta onneksi pääsin välivuoden jälkeen opiskelemaan. Torkkelissa ollessani unelmoin luonnollisesti TAIK:sta mutta, sitten ”tulin järkiini” ja päätin hakea muualle. Mä en loppujen lopuksi tuntentut itseäni niin taiteelliseksi, että mulla olis ollut saumaa päästä sitä sen syvemmin opiskelemaan, ja jos totta puhutaan, ei mua teoria pätkääkään kiinnostanutkaan, enempi halusin vaan piirrellä omia juttuja.

    Olin tietenkin aika paniikissa lukion jälkeen, kun ei ollut töitä eikä opiskelupaikkaa. Joskin tiesin, miksi en mihinkään pääsykokeisiin jaksanu oikeen panostaa. Yllättäen kaikki kääntyi kuitenki jotenki hassusti hyvin päin. Sain töitä ja seuraavana vuonna myös opiskelupaikan. Elämä oikeen hymyili ja kaikki meni niin hyvin, ku olettaa vaan saattaa. Aloin ajatella, että mut on siunattu jollain onnistumisen auralla. Ja sit masennuin. En ottanut kontaktia opiskelukavereihin, koska ei ollu jaksamista… en oikeen tehny mitään ja koulu alko menee päin persettä.

    Nyt oon kummiski saanu kandin jo kasaan, ja koetan nousta kuopasta ylös. Kavereita ei vieläkään ole, mutta se ei oikeestaan edes haittaa.

    Torkkeli oli mun mielestä oikeen kiva koulu, sain sieltä heti kavereita ja ilmapiiri oli rento. Ihmset oli fiksuja ja motivoituneita, ainakin suurin osa. Mitä itse pidit siellä opiskelusta?

    Ja joo sori nyt tää vuodatus… Oli vaan pakko.. .. .

    Tsemppiä sulle työpaikan ja opiskelupaikan hankintaan! Kyllä se aikanaan löytyy ihan satavarmasti, kehän sisältä tai ulkoa.

    1. Anteeksi että vastaamisessa kesti, mutta tässä se nyt on! 😀 Eikä tuo ”vuodatus” mitenkään haittannut, on ihanaa kuulla muista ihmisistä jotka on opiskelleet Torkkelissa.

      Itse tykkäsin todella paljon Torkkelista, se oli aivan ihana koulu. Fiksuja ihmisiä siellä tosiaan oli, moni kaveri menestyi tosi hyvin ylioppilaskokeissaan ja ihan muutenkin koulussa. Opettajat olivat musta myös ihan parhaita, mutta kukapa ei ajattelisi niin oman koulunsa opettajista?

      Kiitoksia myös tsempistä, ne ilmeisimmin auttoivat todella paljon tietämättäni, sillä sain kesän lopussa työpaikan ja nyt joulukuussa varmistui myös opiskelupaikka.

      Kiitos vielä kerran! 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *