Aivan ihanaa ja täydellisen hyvää naistenpäivää kaikille teille upeille naisille! Toivotus tulee kaksi päivää myöhässä, mutta kuitenkin. Olette päivänne ansainneet. Olette tosin kyllä ansainneet myös kaikki muut päivät.

Olen kiinnittänyt vasta muutama vuotena naistenpäivään kunnolla huomiota. Joko kiinnostuksen puutteesta, tai kohtalaisen nuoresta iästäni johtuen naistenpäivä on aina ennen ollut päivä muiden joukossa ja en ole tiennyt siitä muuta kuin sen olemassaolon. Niille, joille naistenpäivä on edelleen mysteeri, selvennyksenä kerrottakoon, että Kansainvälistä naistenpäivää on vietetty 8. maaliskuuta 1900-luvun alkupuolelta asti. Päivän alkuaikoina miehet ja naiset kokoontuivat yhdessä vaatimaan naisille oikeuksia kuten ääni- ja työoikeutta ja oikeutta kouluttautua ammattiin sekä työsyrjinnän lopettamista. Nykyään Kansainvälistä naistenpäivää vietetään juhlistamaan naisten saavutuksia sosiaalisella, taloudellisella, kulttuurillisella ja poliittisella tasolla. (Lue lisää tästä.) Päivä on muotoutunut vuosien saatossa ja yhtenä piirteenä päivässä on myös naiseuden ylistäminen.

Tämän vuoden naistenpäivän lähestyessä huomioni pakostakin kiinnittyi kuitenkin tunteeseeni siitä, että aika kauas on tultu niistä ajoista, kun naistenpäivää vietettiin takaamaan naisille oikeuksia ja tasa-arvoa. Media on täynnä mainoksia siitä, mitä kaikkea mies voisi naiselle ostaa lahjaksi päivän kunniaksi. Perinteisesti kukkia ja suklaata, tai jos haluaa panostaa ja todella osoittaa naiselle, että arvostaa tätä ja tämän naiseutta, kenties esimerkiksi jokin kaulakoru tai jopa sormus voisivat olla tarpeeksi arvokkaita lahjoja osoittamaan naisen arvo. Samaan aikaan, jo ennen varsinaisen päivän koittamista eräässä valtavasti naisia sisältävässä facebook-ryhmässä keskustelu kävi kuumana siitä, mitä kukin odottaa poikaystävältä tai mieheltä lahjaksi naistenpäivänä. Kyseisenä päivänä sitten keskusteltiin siitä, mitä kukin sai, kyseltiin mitä muut olivat saaneet. Näitä aloituksia oli valehtelematta kymmenkunta. Lahjojen saamista pidettiin itsestäänselvyytenä ja hyvin pitkälti kommenttiketjuja selailemalla myös päivän suurimpana pointtina. Mieleeni tuli väkisinkin ajatus, että naistenpäivän massiivisen kaupallistamisen myötä siitä on tullut vain toinen ystävänpäivä. Lahjoja ja kukkia naiselle, kauppa kiittää.

Älkää kuitenkaan ymmärtäkö väärin, totta kai on aivan upeaa, että naisia muistetaan, oli sitten tapa mikä tahansa. En minäkään vastaan laittaisi, jos oma kulta tai esim. miespuoleinen ystävä haluaisi upottaa minut ruusuihin, suitsukkeisiin ja mirhaan naiseuteni kunniaksi. Mutta naiset rakkaat. Älkää tehkö naistenpäivästä vain ja ainoastaan päivää jolloin teillä on oikeus olla prinsessa, joka odottaa miesten palvontaa ja lahjuksia. Koska ei naistenpäivän tulisi olla päivä, jolloin naiset pohtivat lahjoja joita heille annettiin tai ei annettu. Naistenpäivän tulisi olla naisten statement tasa-arvosta ja siitä, kuinka vahvoja me olemme, ylistys sille sisäiselle voimalle mitä meissä kaikissa on sekä muistutus siitä, että oikeuksiemme eteen on joku joskus taistellut, ja erityisesti siitä, ettei tuo taistelu ole vielä ohi. Vaikka esimerkiksi meillä Suomessa asiat päällisin puolin näyttävät olevan kunnossa, se ei tarkoita, että taistelu olisi ohi ja kaikki saavutettavissa oleva saavutettu. On muistettava, että tuolla jossain on miljoonia naisia, joiden puolesta on jonkun taisteltava, kuten meidän eteen on taisteltu. Ja tuota taistelua ei käydä olemalla passiivinen huomion ja materian kohde sinä tärkeimpänä päivänä vuodesta, jolloin koko maailma on virittynyt juhlistamaan naisia. Ja myös kuulemaan meitä.

Ps. En alunperin ajatellut kirjottaa ensimmäistä ”kunnon” postaustani näin kantaaottavasta ja ehkä jollain tavalla raskaastakin aiheesta, mutta kuten aloituspostauksessani tuumasin, minulla on ääni. Enkä pelkää käyttää sitä. 

Rakkaudella, Pihla