Palaan ensimmäiseen blogipostaukseeni, vuoteen 2020, jossa kirjoitin näin:

”Reilu kaksi vuotta sitten elämässä myllersi. Lyhyen ajan sisään erosin ja aloitin uuden parisuhteen. Lyhyen ajan sisään vaihdoin myös työpaikkaa – kahdesti. Suuret elämän muutokset osaltansa laukaisivat uupumusta, masennusta ja ahdistusta, mutta tiesin tuntemusten juurien olevan kauempana historiassa sekä opituissa ajatus- ja toimintatavoissa. Tiesin jo opiskeluaikoina, että oikeana hetkenä aloitan psykoterapian. Oikea hetki koitti pari vuotta sitten. Ja kyllä kannatti lähteä sille tielle.”

Vuonna 2018 päätin siis hakeutua Kelan tukemaan kuntoutuspsykoterapiaan. Olen aiemmin avannut postauksessa Kuuntelusta ja kuulluksi tulemisesta omaa kokemustani psykoterapiaan hakeutumisesta, joka ei ollut ihan mutkaton tie. Tässä postauksessa keskityn kuvailemaan itse terapiaprosessia – terapeutin etsintää, terapian alkutaivalta, prosessin notkahduksia ja oivalluksia sekä havaintoja omasta muutoksesta.

Terapeutin löytäminen

Kelan kuntoutuspsykoterapiaan hakeutuminen lähtee siitä, että lääkärin toteaman mielenterveyden diagnoosin jälkeen alkaa kolmen kuukauden mittainen hoito. Tämän jakson jälkeen voi psykiatri kirjoittaa lausunnon psykoterapian tarpeesta Kelalle ja henkilö voi hakea tukea Kelalta psykoterapiaan. Omalla kohdallani tuo kolmen kuukauden hoitojakso toteutui käynteinä terveyskeskuksen psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa, noin kuukauden välein. Koin tämän keskustelutuen köykäisenä tarpeisiini nähden, mutta sain käynneillä ohjausta psykoterapiaan hakeutumisen prosessiin.

Odotellessani tuon ikuisuudelta tuntuvan kolmen kuukauden kuluvan aloin jo etsiä sopivaa terapeuttia omakustanteisesti. En muista, kuinka kartalla tässä vaiheessa olin siitä, mihin asioihin terapeuttia etsiessä kannattaa kiinnittää huomiota. Nykyään ajattelen ehdottomasti ja sitä sanotaankin, että kemioiden kohtaaminen on esimerkiksi terapeutin edustamaa terapiasuuntausta tärkeämpi tekijä.Yksi huomioitava tekijä terapeutin löytämisessä on toki myös se, että onko terapeutin kalenterissa tilaa. Terapeutin osaamisalueisiin voi myös kiinnittää huomiota, esimerkiksi onko tällä spesifimpää osaamista liittyen tiettyyn mielenterveyden haasteeseen, joka itseä koskettaa.

Ensimmäiselle terapeutille varasin ajan randomisti erään terapiayrityksen sivuilta. Kävi ilmi, että tämän henkilön kanssa ei kemiat kohdanneet. Tunnelma oli laahaava. Energiamme olivat aivan eri taajuuksilla. Tuntui, että höpöttelen itsekseni taukoamatta ja joudun kannattelemaan koko tilannetta, terapeutin tuijottaessa minua hiljaisena. Totesin kaipaavani keskustelevampaa ja vastavuoroisempaa lähestymistapaa  ja että terapeutti haastaisi enemmän minua kysymyksillään.

Sittemmin päätin alkaa kartoittamaan terapeutteja tarkemmalla silmällä ennen tapaamista ja tiedustella ensin sähköpostitse terapeutin taustaa ja tilannetta sekä avaten myös omaa tilannettani. Löysin Minduu.fi -sivuston kautta terapeutin, jonka kuvaus itsestään ja osaamisestaan vaikutti sopivan tilanteeseeni. Laitoin meiliä ja sovimme tutustumistärskyt. Tutustumiskäynnillä homma tuntui natsaavan heti. Käynti oli keskusteleva, eikä vain omaa avautumistani ja tuntui, että terapeutti pääsi heti kiinni tilanteeseeni. Terapeuttini kehotti miettimään vielä yön yli valintaani ja näin teinkin. Mutta tässä oli terapeuttini!

Terapian aloitus 

Alkuhuuma. Terapian alussa olin suorastaan innoissani. Päässä räjähteli ja oivalluksia tuntui syntyvän heti. Vihdoinkin pääsin purkamaan niin mennyttä kuin nykyhetkeä. Terapian alussa keskustelimme paljon viime aikojen elämänmuutoksista, mutta kävimme myös läpi elämänhistoriaa.

Sitten voinnissani tuli notkahdus, ehkä parin kolmen kuukauden kohdalla terapian aloituksesta. Terapeuttini oli ennakkoon maininnutkin olevan yleistä, että vointi voi terapian aloituksen jälkeen  romahtaa hetkellisesti. Aletaanhan siinä urakalla pöllyttämään tomuja mielen sopukoista. Ahdistus oli niin fyysistä, että voimakkaimmillaan raajani puutuivat.

Tässä vaiheessa otin mielialalääkkeen käyttöön, jota käytin suunnilleen vuoden terapian rinnalla. Löysin onneksi itselleni sopivan valmisteen ensimmäisellä yrittämällä, tosin annosta piti nostaa muutaman kerran, että vaste alkoi tuntua. Ajan kuluminen ja lääke yhdessä sen kanssa, että uskalsin käsitellä ne kipeimmät ahdistusta aiheuttavat asiat, auttoivat voinnin kohenemiseen. Pieniä notkahduksia voinnissa on toki tullut myöhemminkin, mutta ne eivät ole olleet niin voimakkaita, mitä terapian alussa koin.

Oivallukset ja muutokset

Mitä terapia on minulle antanut? Miten olen siitä hyötynyt?

Voi jumpe. Varmasti ainakin sen, että olen ollut toimintakykyinen. Pystynyt työskentelyyn ja opiskeluun sekä mielekkään vapaa-ajan viettämiseen.

Olen opetellut käsittelemään ajatuksiani. Opeteltavaa on ollut siinä, että suhtautuisin järkevällä tavalla ajatuksiini. Ajatukset ovat vain ajatuksia. Niitä ei tarvitse hävetä eikä niistä tarvitse kokea huonoa omaa tuntoa. Niistä ei tarvitse panikoitua. Niiden mukaan ei tarvitse toimia. Olen opetellut katkaisemaan haitallisia ajatus-kehiä, etten jäisi niihin jumiin. Sisäisellä puheella, toiselle kertomalla (muttei loputtomiin vatvomalla), kirjoittamalla, siirtämällä huomiota johonkin toimintaan. Ajatuksia ei tarvitse kieltää, mutta niistä voi siirtyä eteen päin. Tunteet ja ajatukset kulkevat usein käsikkäin, joten samoin olen soveltanut näitä oppeja tunteiden käsittelyssä ja säätelyssä.

Olen kyyseenalaistanut ja pyrkinyt muuttamaan toimintamallejani eri elämänosa-alueilla. Tähän on liittynyt esimerkiksi suorittajaluonteen pohdiskelu, jonka vastapainoksi on pitänyt löytää armollisuutta ja lepoa. Esimerkiksi joskus en ole sallinut itselleni sohvalla maatessa sitä, että voisin laittaa silmäni kiinni väsyttäessä. Miksi?! Suorittajaluonteeni ei toki tuo pelkkää huonoa mukanaan, sillä saanhan myös hyvässä mielessä paljon aikaan. Niin ihmissuhteissa, työnteossa, opiskelussa kuin arjen rytmittämisessäkin on tärkeää omien rajojen tiedostaminen ja niiden asettaminen. Omassa arjessa voi miettiä, mitä teen ja kuinka paljon teen ja kenen kanssa teen – miten käytän aikaani. Olen myös pohtinut, teenkö valintoja tai toiminko itsestäni käsin vai toisia miellyttääkseni. Ihmisten välisessä kanssakäymisessä rajojen löytyminen voi näkyä esimerkiksi rohkeutena tuoda esille eriävän mielipiteensä työryhmälle. Jos ei uskaltaudu sanomaan ajatuksiaan, se voi luoda ahdistusta.  Tulen esille, olen rohkea – en pienennä itseäni. Itseään saattaa pienentää vaikka ihan myös siten, ettei rohkene pukeutua näyttävästi, vaikka haluaisi. Itselleen täytyy asettaa myös rajoja liittyen aiemmassa kappaleessa mainitsemaani ajatusten käsittelyssä, esimerkiksi negatiivisen ajatuskelan katkaisemisessa.

Yksi terapiassa käsitelty teema on ollut se, että mitä haluan työltä. Millaista työtä haluan tehdä? Millaisen painoarvon annan työlle suhteessa muuhun elämään? Minkälaisessa työssä kohtaa sekä osaamiseni että kiinnostuksenkohteeni? Olen oivaltanut olevani työssä alikuormittunut, eli en saa tarpeeksi haasteita. Toisaalta olen luonut itsetäni käsityksiä, ettei minusta olisi haastavampiin tehtäviin ja näin aiemmin esimerkiksi jättänyt kokeilematta yliopisto-opintoja. Lisäksi oma juttu on vielä etsinnässä. Uralla ”portaittain” ylemmäs eteneminen ei ole minulle niinkään tärkeää, vaan ennemmin sen oman jutun löytäminen. Mikä inpiroi? Missä potentiaalini tulisi käytetyksi? Mikä tuntuisi merkitykselliseltä? Ainakin suunta on löytynyt ja olen aloittanut opintoja tämän eteen.

Terapiassa on käsitelty myös elämänhistoriaani – miten minusta on tullut minä ja miten nämä asiat vaikuttavat minussa nykyään. Keskusteltu on esimerkiksi lapsuudesta, ihmissuhteista ja kilpaurheilu-urasta.

Olen laajasti kyseenalaistanut eri elämän osa-alueita ja elämäntyyliä ja tehnyt konkreettisia muutoksia arkeeni. Mitä asioita olen jumittunut tekemään pelkän tavan tai velvollisuuden tunteen vuoksi? Mitä haluan harrastaa, tehdä työkseni, missä asua, miten viettää aikaani? Lopetin esimerkiksi harrastukset, jotka enemmän ottivat kuin antoivat silloisessa elämäntilanteessa. Etsinnässä on ollut omien arvojen ja kiinnostuksenkohteiden mukainen elämä. Mielekäs elämä.

Ajattelen olevani oman elämäni toimija, enkä elämäni uhri tai koe vain vellovani virran mukana. Voin valinnoillani vaikuttaa elämäni kulkuun. Teen valintoja itsestäni käsin. Olen löytänyt uskallusta tehdä isojakin päätöksiä, enkä vain odota, että jotain tapahtuu. Aiemmin minun on ollut ehkä tapana odottaa liikaa päätöksenteossa jonkinlaista ”tunnetta” tai ”merkkiä”, kun empimisessä onkin oikeastaan ollut kyse siitä, etten vain ole uskaltanut tehdä lopullista päätöstä. Olen myös löytänyt levollisuutta päätöksentekoon siitä ajatuksesta, että aina voi vaihtaa suuntaa. Päätöksiin sitoutuminen on ollut myös merkittävä tekijä levollisuuteen, en aseta itseäni epämääräiseen välitilaan asioissa. Teen päätöksen, menen sillä ja myöhemmin voin arvioida, onko aiheellista muuttaakin suuntaa.

Olen havainnut muutosta itsessä. Kaikkea en varmaan tiedostakaan ja muuttuhan ihminen ajan saatossa, ilman terapiaakin. Nykyään en mene heti palasiksi, jos ympärillä myrskyää tai asiat eivät mene suunnitellusti. Olen löytänyt itsestäni joustavuutta ja vakautta. Vaikeiden asioiden ja tilanteiden välttely tai suoranainen pakeneminen on vähentynyt. Sisäinen rauha tuntuu käsitteenä ehkä liian suurelta, mutta ainakin tietynlainen levollisuus on läsnä. En panikoi, että tunteet tai asiat pitäisi saada heti käsiteltyä tai jokin asia pitäisi saada heti valmiiksi tai ratkaistua. Siedän keskeneräisyyttä paremmin, ajattelen asioita pidempinä prosesseina. Nautin enemmän hetkestä ja teen enemmän itselleni merkityksellisiä asioita. Tuntuu, että langat ovat käsissäni. Elän enemmän niin kuin haluaisinkin elää.

Tämä hetki

Terapia on tällä hetkellä tauolla, eikä vielä ole tiedossa ajankohtaa sen jatkumisesta. Viime vuosi terapiassa on luonnollisesti käsitellyt paljon vanhemmuutta ja vauva-arjessa jaksamista, mutta myös tulevaisuuden urapohdintoja. Monet muutokset ovat saattaneet tapahtuessaan tuntua pieniltä, mutta tässä kun niitä niputtaa yhteen, muodostuu niistä melko suurikin kokonaisuus. Olen pisteessä, että pärjään hyvin ilman terapiaa, mutta se ei tarkoita, ettenkö siitä edelleen hyötyisi.Pidän myös mahdollisena, että tukeudun keskusteluapuun myös myöhemmin erilaisissa elämän solmukohdissa. Nyt tuntuu hyvältä.