Lapsemme täytti vuoden tammikuussa. Harjoittelen vielä, etten kutsuisi häntä enää vauvaksi – vaan taaperoksi, lapseksi?

Mitä kaikkea se vauvavuosi sitten sisälsi? Haastava paketoida vuosi, jossa ehtii tapahtua niin paljon, mutta toisaalta päivät muistuttavat toisiaan.

Yöheräilyjä, valvomista. Päivärytmin pähkäilyä. Tapaturmien estämistä. Puolisolle tiuskimista. Rintaraivareita. Säätöä ja kikkailua ruokailutilanteissa. Hitaasti kuluvia tunteja. Itkua – äidin ja vauvan. Huolta. Henkisiä romahduksia (lähinnä äidin). Kysymyksiä ilman oikeita vastauksia. Tietämättömyyttä. Riittämättömyyttä.

Ensimmäiset pitkät unipätkät. Nopeasti vierähtäviä päiviä, viikkoja ja kuukausia. Puolison tukea ja yhteisiä keskusteluja. Taitojen kehittymistä: kääntymistä, ryömimistä, konttaamista, nousemista, kiipeämistä, kävelemistä, tarttumista, antamista, ottamista, taputtelua, vilkuttelua, piiloleikkiä, hippaa. Ensimmäinen äitienpäivä. Ensimmäinen isänpäivä. Vauvan lukuisia ”ekoja kertoja” – pääsiäinen, vappu, juhannus, joulu, museo, kauppakeskus, bussi, markkinat, junamatka, automatka, kauppa, huoltoasema, Lintsi, mummolat, isomummolat, pulkka, liukumäki, keinu. Halaamista, pussailua, silittelyä, kutittelua. Jokeltelua, tavuja, sanan kaltaisia äännähdyksiä. Paljon naurua.

Meidän vauvavuotta varjosti huonosti nukutut yöt – kuten varmasti monilla muillakin perheillä. Monet kikat kokeiltiin unien parantumisen toivossa. Tilanne alkoi helpottaa hiljalleen 10-11kk iän kohdalla ja vuoden iässä oltiin puolison kanssa tyytyväisiä siihen, että herätyksiä alkoi olla enää parisen yössä. Tällä hetkellä saatetaan nukkua läpi yön, mutta edelleen tulee öitä, kun herätyksiä on. Mikä on muuten normaalia! Eteenpäin on kuitenkin tultu siitä 1-2 tunnin välein heräilystä, jolloin kokonaisemmat yöt tuntuivat utopialta. Omaan turhautumiseen auttoi, kun jatkuvan uniasioiden pohtimisen sijaan hyväksyikin vauvansa unitemperamentin ja keskittyi vauvan unen korjaamisen sijaan pohtimaan tekijöitä, joilla lisätä meidän vanhempien jaksamista. Meidän kohdalla yöunien parantumiseen saattoi lopulta auttaa päiväunirytmin muutokset, mutta uskon, että suurin vaikuttava tekijä oli kuitenkin vain aika. Olemme puolison kanssa pohtineet, miltä tämä mennyt vuosi olisi tuntunut, jos vauvamme olisi nukkunut hyvin. Olisiko sitä jaksanut tehdä enemmän asioita niin perheen kanssa kuin omalla ajalla? Voi olla, että vauva-arjen intensiivisyys itsessään olisi kuitenkin jo vienyt mehuja, kokonaisista öistä huolimatta.

Mahtui vauva-arjen rinnalle muutakin elämää! Parhaan ystäväni polttarihuumaa. Yhteinen hotelliyö, aktiviteettitreffipäivä ja ystävien häät puolison kanssa kaksin olivat ihania irtiottoja. Opiskelu toi vastapainoa leikittelyyn, vaunulenkkeihin ja huushollin siivoukseen. Ystävien tapaaminen niin vauvan kanssa kuin ilman on ollut arvokasta. Vierailut toisille paikkakunnille mummoloihin ja isomummoloihin toivat virkistävää vaihtelua kotona olemiseen.

Haluaisin avata tähän vielä oman äitiyden kehittymistä, mutta jotenkin sitä on vielä haastava hahmottaa. Olenhan ollut äiti vasta reilu vuoden, ehkä aikaa pitää antaa kulua enemmän. Mitä enemmän lapsi kasvaa, alkaa kommunikoimaan ja kiinnostumaan ympäristöstään, sitä paremmin hänet alkaa tuntemaan ja äitiyteen löytää itsevarmuutta. Yhä enemmän sitä luottaa siihen, että on oman lapsensa asiantuntija ja ulkopuolelta tulevista ohjeista valitsee ne, jotka resonoi itseä. Ikuiset työstettävät teemat omalla kohdallani taitavat olla vanhemmuuden negatiivisten tunteiden käsittely sekä kontrolloinnista löysääminen. Koska itseään pitäisi osata myös kehua, ehkä mä olen tyytyväinen siihen, kuinka hyvin (yleensä) kohtaan lapsen tunnetilat, annan läheisyyttä, ideoin hänelle ja meille tekemistä sekä olen läsnä. Hyvä mä!