Joulu (ja synnytys!) on jo ovella
Huomenna on jouluaatto. Vietämme sitä puolisoni kanssa kahdestaan (tai siis kolmisin). Ihanaa rentoutua keskenämme. Levittää olkkarin vuodesohva kolmeksi päiväksi, mussuttaa tuttuja jouluruokia ja katsella ohjelmia. Osittain olo on myös haikea, sillä tämä on ensimmäinen kerta, kun en tapaa perhettäni joulun aikaan. Puolisoni ja minun perheeni asuvat toisella paikkakunnalla ja synnytys alkaa olla jo niin lähellä, että matkustaminen tuntuisi melko raskaalta ja voihan muksu päättää tulla milloin vain.
Laskettu aika häämöttää. Neljäs viikko äitiysvapaata pyörähti käyntiin, joten kokoan seuraavassa ajatuksia raskauden viimeiseen kolmannekseen ja äitiysvapaaseen liittyen.
Raskauden viimeinen kolmannes
Olen voinut loppuraskaudessa yllättävän hyvin. Odotukset olivat ehkä sellaiset, että olo saattaisi olla tukalampi ja loppuraskauden oireet iskisivät kunnolla. Mieluummin näin, sillä raskaus oli puoliväliin asti huomattavasti tätä loppua raskaampi. Katkonaiset yöunet ja väsymys ovat vaivanneet edelleen, mutta mikäs tässä ollessa, kun saa äitiysvapaalla ottaa tirsoja päivisin. Yöunia haittaa myös kämmenien ja lantion puutuminen.
Mielialani on ollut tasainen koko raskauden ajan. Harvakseltaan on ollut päiviä, kun on niin sanotusti pinna ollut kireämmällä, tiedä sitten onko johtunut väsymyksestä vai hormoneista. Ja kyllähän kaikilla joskus kiukuttaa! Tällöinkään ei ole tullut mitään tunnepurkauksia, mutta olen saattanut olla hiljaisempi, eikä tekeminen silloin ole innostanut. Olenkin sanoittanut puolisolleni ääneen, että nyt on väsymys- tai hormonikiukku päällä, eikä tämä johdu hänestä. En osaa sanoa, onko raskaus saanut minut liikuttumaan herkemmin, sillä olen aina ollut herkkä vollottamaan esimerkiksi ohjelmien aikana… Jonkinlaista levottomuutta olen havainnut fiiliksissä viime päivinä – vauva voisi tulla jo!
Käymme vielä ennen laskettua aikaa äityispolilla synnytystapa-arviossa, sillä vatsani koko oli pompannut yläkäyrien yläpuolelle. Polikäynnillä arvioidaan vauvan ja ”mun mestojen” kokoa, minkä perusteella katsotaan, mikä olisi turvallisin tapa synnyttää. Asia hieman hämmensi itseäni, sillä tähän mennessä en ole joutunut mihinkään poikkeaviin tutkimuksiin. Koin hetken pettymyksen ja huolen tunteita. Mieleeni tuli älyttömiäkin ajatuksia, ja ne lähtivät vähän keulimaan siihen nähden, ettei mikään ole vielä varmaa. Olen niin valmistautunut normaaliin alatiesynnytykseen, että muiden mahdollisten vaihtoehtojen tullessa kuvioon oli vaikea kuvitella synnyttävänsä toisin. Vaikka kaikki synnytystavat ovatkin olleet tiedossani ja ne ovat aivan yhtä hyviä tapoja. Ja tämä muistutti taas siitä, että aika vähän raskautta pystyy itse kontrolloimaan – menee miten menee. Olin myös ehkä pettynyt itseeni. Mitä jos kehoni ei sovi synnyttämään? Mitä jos minä olen itse aiheuttanut tämän lapselleni syömällä liikaa? Onneksi olen saanut jarrua päälle näille ajatuksille ja olo on tämän asian osalta tällä hetkellä melko levollinen.
Yksi mieleenpainuva hetki loppuraskaudessa on ollut läheisten järjestämät baby showerit. Kutsut pidettiin juuri ennen tiukempia koronarajoituksia. Ruokaa, ruokaa, ruokaa – ja hupsuttelua. Mulle oli tärkeää nähdä kaikki läheisimmät tyypit ja toisella paikkakunnalla asuvat äiti ja sisko, sillä osasin varautua, että rajoitusten ja lähestyvän synnytyksen vuoksi loppuvuonna tapaamisia ei välttämättä toteudu.
Jippii, vihdoin äitiysvapaalla!
Työ-syksy oli intensiivinen, mutta äitiysvapaan alkaessa työpaikasta jäi positiiviset fiilikset. Muistiin painautuneena asiakkaiden sekä työkavereiden kauniit ja kannustavat sanat. Kävin mielessäni myös pohdintaa siitä, että tulenkohan tänne takaisin, kun omat urahaaveet ovat jossain muualla. Toisaalta, jos silloinen elämäntilanne sen vaatii esimerkiksi talouden tai lapsiarjen kannalta, minulla on hyvä työpaikka, jonne palata. Siitä olen kiitollinen. Nyt en kuitenkaan tulisi menemään pitkään aikaan töihin ja saisin keskittyä johonkin uuteen – vauvaan ja perhe-elämään. Samalla koen, että tämä breikki työelämästä tulee hyvään saumaan. Jospa se antaisi mahdollisuuden miettiä, mihin suuntaan elämässä ja työuralla lähtisi kulkemaan.
Nostan itselleni hattua siitä, että syksyn aikana rajasin ja hölläsin. Tein sellaisia valintoja, jotka edistivät jaksamistani. Päätin kylmästi pistää opinnot tauolle ja sovin esimiehen kanssa työajan lyhentämisestä. Luovuin ajatuksesta, että tänä syksynä pitäisi jaksaa tehdä kaikkea täysillä ja saada maailma valmiiksi ennen kuin vauva syntyy.
Äitiysvapaan aloittaminen tuntui helpottavalta, innostavalta ja epätodellista. Ensimmäisten päivien aikana vapaan alkaessa olin sekä väsynyt että kierroksilla. Täytyi ihan tietoisesti muistutella itseään ihan vain hengittelemään ja pötköttämään, jotta saisi kierrokset laskettua. Sovin myös terapeuttini kanssa psykoterapian tauosta. Tällä hetkellä ajatukset ovat niin vahvasti vauva-hommassa, että omien psyykkisten prosessien pyörittely ei tahdo luonnistua. Sovimme kuitenkin, että voin olla yhteydessä tauonkin aikana, jos tarvetta ilmenee. Tämä tieto taustalla rauhoittaa.
Kirjoitin äitiysvapaan alussa bullet journaliin itselleni ”intuitiivisen to do -listan”, joka sisälsi sekä pakollisia hoidettavia asioita että omaa mieltä ja kehoa hivelevää tekemistä. Ajatuksenani oli, että tartun asioihin, kun siltä tuntuu. Vaikka to do -listaa olikin esimerkiksi vauvan vaatteiden pesemisten ja viimeisten tarvikkeiden hankkimisessa sekä muiden asioiden hoidossa, päätin huolehtia, että aikaa on myös hemmottelulle ja rauhoittumiselle. Istuskelua hiljaisuudessa, teen juomista ja päiväunien nukkumista. Listan oli myös tarkoitus inspiroida mieluisiin puuhiin, kuten maalaamiseen ja joululeipomiseen. Tarkoitus oli välttää pakkosuorittamista, missä onnistuin mielestäni kiitettävästi, mutten tietenkään täydellisesti. Kyllä välillä on iskenyt paniikkipiikkejä keskeneräisiin vauva-järjestelyihin liittyen. Nyt kaikki alkaa olla niin valmista kuin tässä vaiheessa voi olla. Laskeudun siis rauhallisin mielin joulun ja uuden vuoden viettoon sekä tulevaan h-hetkeen!