Tapaus Turkey
Kaikkeehan pitää koittaa ainakin kerran elämässään, niinhän sitä sanotaan. Ei tartte sitte vanhainkodin kiikkustuolissa harmitella, ettei koittanu. Onpa sitte myös kerrottavaa niille toisille dementtoituneille mummoille siellä sitten. No mä tapasin tosi hyvännäkösen miehen. Siis se oli aivan mahtava. Se ei vaan ollu suomalainen. Se oli Turkista. Se oli uus kaupungissa, oli just muuttanu Ruotsista. No onneks se ei kumminkaan oo niitä pakolaisia. Joo, joo ei saa tuomita ja olla ennakkoluuloinen. No meilläpäin on valtavasti pakolaisia. Ja voin kertoo, että ne miehet ei oo ollenkaan kivoja, ainakaan suurinosa niistä ei oo. Naiset on ihan okei. Suurinosa miehistä on röyhkeitä ja epäystävällisiä. Ne käy käsiks ihan väkisin. Olen oppinu kiertää kaukaa ne.
No tää ei ollu sellanen. Tää oli ihan hyväkäytöksinen ja sanoinko jo, että tää oli hyvännäkönen? Taisinpa mainita sen jo… No annoin sille numeroni. Kukapa ei olis antanu, hih. No se sitte laitto viestin, pyys kävelylle. Miks miehet haluu aina kävelylle tai kahville? No kyl tää kävely on parempi vaihtoehto kummiski, ku se iänikunen kahvi.
No niin hypätäänpä tästä sitten suoraan asiaan.. Eli mikä vika tässä miehessä sitten oli? Varmaan jo päättelitkin, että jotain vikaa löysin. Ja kyllä. No kuten sanoin niin suoraan asiaan, joten vika oli siis sillä saralla. Siis se ei lopettanu ikinä. Eka kerta oli ihan kivaa, tyyppi osas asiansa. Toinenki oli ihan kivaa, se oli sitten ihan heti perään. Huom tarkotan oikeesti heti perään. Okei, kolmas heti perään. Tää ei kyllä oo normaalia. Ei minuutinkaan taukoa. Siis hä, en mä nyt noin ihana oo. Neljäs kerta, mä en haluu enää. Mua ei huvita taas. Haa, miehethän inhoo lahnoja. Mäpäs esitän sellasta. Leikin niin lahnaa, ku vaan ikinä osasin, yritin olla oikeen mahdollisimman kuollut lahna. Mutta tiiättekö mitä, aivan turhaan. Ei ne inhookkaan lahnoja. Tää vaan olis sekunnin päästä halunnu lisää ja olin tukehtua kummaksuntaan, ku se viel kehu mua ihanaks. Siis häh, ei, ei, jotain meni nyt vikaan. Mun piti olla huono, aivaan kamala lahna. No enkö mä nyt osaa olla ees kunnon lahna?
Aamullakaan se ei sitte ymmärtäny lähtee. Siellä se kulki ihailemassa mun kämppää pitkälle iltapäivään.Oikeesti se ihaili mun tavaroita tai oli ainakin ihailevinaan. Joka ainoan valokuvanki se katseli ja halus tietää, kuka kukakin on. Joo, niissä kuvissa oli minä ja sisko, minä ja Milla, äiti, isä, lapseni. Okei, oli varmaan ihan normaalia mutta mä olin jo niin ärsyyntyny siihen en lopeta ikinä tyyliin, että en sietäny sitä enää silmissäni sillä hetkellä. Lopulta laitoin Millalle viestin, että tuu tänne ja tuu suoraan vara-avaimilla sisään. No sitte se tyyppi oli ihan järkyttyny, että tuleeko toi sun kaveri tolleen vaan sisään? Mä ihan pokkana, että joo, niin se aina tekee kohauttelin harteita. No ainakin se meni ja oletin sen aattelevan, että olipa kumma nainen ja katoavan. Hah, luulo ei ole tiedon väärti vai miten se meni.
Mä en halua nähä tota enää. En mä jaksa noin paljoo… se pyyteli muutamia kertoja jonneki sen kanssa,. Ei tartte varmaan ees sano, että meninkö. Lopulta se suuttu mulle, eikä sano hei, ku tulee vastaan. Ei muuten sano vieläkään. Hän on syvästi loukkaantunut. Valitan. No ainaki opin sen, että mä en oo nymfomaani ja sen, että lahnallakin voi olla ihailijansa. Onhan se kaunis, erikoisen näköinen kala.
Merita