Hälytyskellot soivat

Kattelin eilen klikkaa mua sarjaa, ja siin oli sellanen ääliö naimisissa oleva mies, joka silti halus tapailla tätä sarjan päätähteä. Sarjan nähneet varmaan samaan tapaan inhosivat ukon toimia. Koska missään vaiheessa hän ei kertonut, että on ukkomies. Sen sijaan hän kehitti roolin, olevansa lastenpsykologi ja näin ollen ei voinut antaa numeroaan ja mitä kaikkea hän siinä valehtelikaan. No, sarjassahan Ella ei hoksannut missään vaiheessa mitään vilppiä asiassa olevan, vaan tyynesti uskoi kaiken miehen plörinän. 

Koska sitten hälytyskellojen tulisi soida?

Mietin tässä itekseni, että ainakin tapaus palomies kertoi naimisissa olevasta ääliöstä, jota kai minäkin jollain tasolla uskoin.

Mutta tässä muutamia vinkkejä, jonka avulla voisi hälytyskellot piristä korvissa, vaikka olisikin ihastunut uuteen tyyppiin. Silloin tosin voi olla vaikeaa herätä ja riisua ruusunpunaiset lasit, joiden kautta miestä ihailee… 

– Mies ei anna numeroa.

-Mies lähtee pikaisesti ollessaan jatkoilla luonasi.

-Mies säilyttää puhelinta visusti taskussaan tai ainakin näköetäisyydellä. 

-Mies ei halua tavata yleisillä paikoilla.

-Mies ei esittele sinulle kavereitaan.

-Mies ei pitemmässä suhteessa esittele sinua sukulaisilleen.

-Mies soittaa vain kun on vailla jotakin, kyllä, hänellä on kuitenkin sinun numerosi.

-Luonasi ollessaan mies vilkuilee kelloa ja haluaa nopeasti asiaan.

-Mies ei halua puhua tulevaisuudesta.

-Mies ei puhu töistä ja jos puhuukin, niin ympäripyöreästi.

-Mies luulee saavansa ilman ehkäisyä, koska on tottunut siihen, koska on naimisissa.

-Mies on mustasukkainen sinkkuudestasi, jos tietää olevansa pelkkä pano.

-Mies ei ole kiinnostunut asioistasi lainkaan.

-Soittaa keskellä päivää (ollessa töissä) tai myöhään illalla (vaimon nukkuessa)

-Välttelee sinua muuten.

 

En väitä, että kaikki osuis kohdalle samaan aikaan näistä väitteistä, mutta jos edes muutama näistä osuu kohdalleen, kannattaa silti tarkkailla miehen touhuja. Ainakin jos herää epäilys.

 

Nimimerkillä kokemusta

MILLA (ja MERITA)

 

Suhteet Rakkaus

Tapaus heinähattu

”Mä oon kauniinpi kuin kukaan muu.. Mä oon kaikki mitä ennen sä hait..”, siltä musta tuntuu just kun mä makaan sun vierellä. Siinä sä oot. Mun nörtti. Mun ihan väärälläinen mies. Sä oot sellanen nörtin ja boheemin taiteilijan välimuoto. Sä uskot kaikkeen kummalliseen, kuten kohtaloon ja suurempaan voimaan tuolla jossain. Sä uskot, että kaikella on tarkoituksensa, sä uskot hyvään. Siinä sä oot ja katot mua silmiin ja mä tunnun katoavan jonnekin syvälle ja mäkin uskon siihen korkempaan. Mä haluun olla tässä. Enkä mä halua sun edes lähtevän. Mä haluun, että sä jäät. Sä jäätkin. Eikä mua ahista. Sä sait jostakin kaivettua mun herkän puolen esiin. Mä en melkeen tunne mua. Huh. Kaikki ei oo nyt ihan kohillaan mun mailmassa. Mun mailma on pois raiteiltaan. Mä en jaksa esittää vahvaa ja sellasta, joka ei tunne mitään. Ku mä tunnen. Mä tunnen nyt. Mä tunnen niin paljon enkä mä halua sen loppuvan. Näytä mulle lisää sun mailmaa. Mä haluun kuulua siihen. Ja nyt mä kuulun, just nyt mä kuulun sun mailmaan. On vaan me. Ja mä oon ihan lälly ja hempee. Minä! Onnellinen.

 

Tartut taas käteeni ja laskeudut eteeni, mä seison ja hiljaa kuuntelen, sä katsot syvälle silmiin ja hymyilet, sä katsot syvälle silmiin ja suutelet sä katsot silmiin ja valehtelet…Tänään, tänään ajatukset siihen vein..”

 

Niin. Juuri niin. Siis mä vaan kuvittelin, kaikki. Mä vaan luulin ja toivoin. Tyhmä minä. Ihan turhaan tunsin mitään. Ihan turhaan olin kiva ja normaali ja avasin mua. Ihan turhaan mä mitään yritin. Mitä mä siitä sain? Joo, kipeän sydämen. Pienen katkeruuden elämälle ja sille ihme korkeemmalle voimalle, joka antaa mun tuntea ja vie sen sitte pois. Siis tää tyyppi katos. Se hävis kertakaikkiaan. Sitten kerran näin sen ja se tuli halaa ihan, ku oltas eilen nähty just. Mä en voinu, mä olin vihanen, mä vaan menin pois. Koska ei noin voi tehä. No selvis sitten pikkuhiljaa, että sehän polttelee jotaki pilvee. Okei, just. No siitäpä varmaan sitte johtuki kaikki korkeemman voiman uskomiset ja muut. Ehkä se luulee nykyään mua jokski pilviharhaks, etten ees ollutkaan todellinen. Herra heinähattu ja neiti pilviusva. Ihme, että pystyy käymään kummiski töissä. No mitä tähän voi sanoa, hiljaset on pahimpia. Mutta tätä tapausta mä kannan jossaki mussa mukana, se jäi jotenki asumaan. Ehkä, kun mä löysin kumminkin sen mun herkän puolen. En tiedä. Ainakin mä ihan varmasti tällä kertaa tein kaiken ihan oikein, en varmasti tehny mitään väärin. Mä olin läsnä ja paikalla. Mä yritin. Mutta so… Heinät ja ruohot vei voiton minusta. Onhan se sen valinta toki. Elämä on joskus hyvin epäreilua!

 

Syvästi kunnioittaen ja muistaen sitä tunnetta

Merita

 

 

 

 

Suhteet Rakkaus Seksi