Miesten matkassa

11.8.2016 dementtia

Tapaus koulukaveri

Prkl, jos et voi antaa anteeks, et oon rouva x kaa naimisis ja haluut vaan satuttaa mua. Mä tekisin mitä vaan sun puolesta. Siis mitä!!!??? Sain tälläisen viestin tyypiltä, jota pidin kaverinani, jonka kanssa näin sovittiin. Siis minä en voi antaa anteeks, että hän on naimisissa ja elää vaimonsa ja perheensä kanssa. Viesti tuli iltana, jona tanssin ja vietin aikaa sen aikaisen deittini kanssa. Siis minä haluan satuttaa häntä, kun vietän aikaa poikaystävän kanssa? Miksi ihmeessä minun pitäisi edes olla pettynyt, että hän on naimisissa. Olen pihalla kuin lumiukko. En ymmärrä enää mitään.

Palataanpa alkuun. Seisoin sateessa kymmenen kilometrin päässä kotoani ja mietin, että pitäisi saada taxin numero. (Se on jo eri juttu miksi seison sateessa) Sataa todellakin kaatamalla, olen läpimärkä. Silloin tämä mies hurauttaa paikalle autolla ja tunnistaa minut. Olemme olleet aikoinaan samassa koulussa. Hän sattuu asumaan lähistöllä ja käskee hypätä kyytiin ja tulla kuivattelemaan heille. Vaimokaan ei satu olemaan kotona. No eipä minulla paljoa vaihtoehtoja ole.Hän tuo minulle pyyhkeitä ja jotakin vaihtovaatetta sillä aikaa, kun kuivattelee minun vaatteitani.

Siitä on aikaa varmaan 15 vuotta, kun viimeksi ollaan nähty. Kerrataan siinä sitten elämän vaiheitamme. Aikoinaan koulussa olimme paljon samoissa porukoissa ja oikeastaan ystäviäkin. Oikeesti oli aika mukava nähdä. Hän oli edelleen samanlainen, ymmärtää elämää ja minua ja minä häntä. Hänen kanssaan on mahtava keskustella elämästä. Hän petasi minulle pedin missä nukuin aamuun ja lähdin kotia kohti. Vaihdettiin vielä numerot, että pidetään yhteyttä.

Totean tähän väliin, että tähän koko episodiin meni aikaa kolmisen vuotta. Pidettiin yhteyttä ja olin iloinen siitä. Oli tosi mukavaa, kun oli hyvä ystävä, joka kysyi kuulumisia siis syvällisiä kuulumisia. Hän myös kysyi minulta neuvoa oman elämänsä ongelmissa.

Sitten tuli pommi, hän ilmoitti eronneensa vaimostaan. Kysyi minulta neuvoa. Vaikea neuvoa, enhän se ole minä siinä. Se en ole minä, joka tunnen tai en tunne. Paras neuvoni oli, että sun on tehtävä niin, kuin sydän sanoo.

Törmättiin paikallisessa pubissa, puhuttiin ihan kauheasti elämästä. Jotenkin päädyttiin suutelemaan. ( Joo, ei minun makuuni, kala, sanoisin minä,en tykkää) Silloin tiesin, että minä ja hän ei tulla koskaan olemaan mitään. En voi olla miehen kanssa, joka ei saa minua suudelmilla syttymään. Haluan voida suudella miestäni. En halua joutua välttelemään suutelemista.

Tavattiin aina välillä jossakin ja tutustutin Millankin paremmin mieheen. Meillä oli todella hauskaa. Keskustelut oli todella antoisia ja ehkä opittiinkin niistä jotakin. Sitten yhden kerran mies kysyi suoraan voisinko ajatella olevani hänen kanssaan. Rehellisesti vastasin, että en. Ollaan vain ystäviä. Ei muuta.

Jatkettiin vanhaan malliin, ystävinä. Mies aina muisti kysyä mitä haluaisin. No en tiedä. Hän ehdotti kerran, että ostaisi minulle ja Millalle matkan ulkomaille, Öööö.. Joo olis tosi kiva mennä, mutta jouduin valitettavasti kieltäytymään tarjouksesta. Mies muistutti jatkuvasti, että hän antaisi minulle kaiken, mitä ikinä keksin haluta, jos vain olisin hänen kanssaan. No hei, mehän puhuttiin tää jo kauan sitten, vain ystävii.. Okei…???

He palasivat vaimon kanssa yhteen ja olin onnellinen heidän puolestaan ja heidän perheensä puolesta. Ehkä myös vähän itsenikin. Luulin kaiken olevan hyvin taas. Jatkettiin entiseen tapaan. Välillä nähtiin. Yleensä Milla oli mukana. Autoin häntä hänen tarvitessa apua ja hän minua.

Sitten yhtäkkiä törmätessemme tulee tuo viesti. Siis minä en voi hyväksyä, että hän on vaimonsa kanssa? En ymmärrä? En vain ymmärrä? Haluan satuttaa? Viestejä tuli lisää. Hän antaisi minulle kaiken. Minä vain valitsen jonkun ääliön. Siis häh? Hän on naimisissa. Siis pitäisikö minun ruveta hänelle toiseksi naiseksi vai? Kun en hyväksy vaimoa? En ymmärrä. Olen ihan hirveän tyhmä. Totuus on minun puoleltani, että en halua varattua miestä ja en halua miestä, joka ei osaa suudella minua. Minä ihan puhtaasti halusin olla hänen ystävänsä. Minä en halua maallista omaisuutta. Siis rakkauteni ei ole vaihdettavissa kaikkeen mitä ikinä rahalla saakaan. Varmaan taas tyhmyyttä. Olisihan se kai kannattavaa ottaa kaikki. En vain usko, että olisin onnellinen itse. Se siitä ystävyydestä. Miehet ei näköjään pysty olemaan vain ystäviä. Aina jotain salaisia haaveita.

Näin tällä kertaa:

MERITA

Avainsanat: mies kaverina

Suhteet Rakkaus

9.8.2016 dementtia

Tapaus itsesääli

Huomasin miehen jo heti alkuillasta. Joku tyypissä vetosi minuun. Se oli vähän niinkuin olis eksynyt. Se ei käyttäyny huonosti tai ollu kännissä tai käyny yrittämässä kaikkia. Se oli niinku normaalit ihmiset. Kuitenkaan se ei vaikuttanu liian tylsältä eikä näyttäny nörttikään olevan. Se ei myöskään vaikuttanu miltään jokapaikan höylältäkään. Tyyppi oli mukavan näköinen, sitä olis voinu kattella. Sitte se oli vielä kiva ja hauska. Se oli maalta, ihan sellaisesta pikkukylästä, jossa käsittääkseni on jotain ehkä 2000 asukasta. Enpä oo koskaan käyny niitä siellä laskemassa. Lähettiin siis illan lopuks eri suuntiin, vaihettiin numerot ja sovittiin, että tavataan uudestaan.

No tyyppi sitte soitti asiaankuuluvasti parin päivän päästä, varmaan just tiistaina niinkuin kirjoittamaton sääntö sanoo. Juteltiin jonkun aikaa, tyyppi kuullosti olevan ihan jees. Vähä alustavasti sovittiin, että nähtäs parin viikon päästä yhessä kesätapahtumassa.

Viikonloppuna tyyppi laitto viestiä, kaikkia normaalia. Sitten yhtäkkii se alko soitella outoja puheluita. Niissä se sanoi, että sitä ei kannata tavata, ku se on ihan hullu tai sekasin tai ihan pimee jne. Jahaa- okei, selvä, no miten vaan, oo hullu jos haluut, ei mun oo mikään pakko sua nähä, aattelin. Puhelun lopuks kattelin puhelinta, että mitäh?? niinku , että mitä se oikeen sano??? Se on siis hullu, no olkoon rauhassa. Mutta miks ihmeessä se mulle sellasta soittelee?

Seuraavan kerran, ku se soitti, ni puhelu oli vastaavanlainen, se kerto, että sillä on päässä vikaa ja, että se on tyhmä. Ahaa, no mitä hemmettii sä mulle sellasta soittelet?? Mee vaikka hoitoon sitte. Enkai mä mikään sisarhentovalkoinen oo, joka sitä voi auttaa, jos on oikeesti ongelmia.

Välissä tais tulla pari normaalia puhelua. Mentiin Millan kanssa kyllä sinne kesätapahtumaan mutta ei tolle tyypille sitä kerrottu, että ollaan siellä, koska paikka oli iso ja oli hyvin epätodennäköistä, että törmättäisiin vahingossa.

Tyyppi soitti vielä muutamia kertoja. Kerran vielä vastasin ja puhelu oli just sellasta itsesäälin täyteistä narinaa, kuinka hän on huono. Olin hiljaa suunnilleen koko puhelun ajan ja lopulta taisin sanoa, että ku mä en oikeen voi sille mitään, että varmaan sun tarttee sitte tehä jotain. Sen jälkeen en enää hälle vastannutkaan.

Siis, jos on oikeesti ongelmia ni kannattaa hakea apua, eikä marista tuntemattomalle naiselle, mitä se sille voi. Jos taas haetaan jotaki säälipisteitä, ni mä oon väärä ihminen siihen. Mulla ei riitä energiaa eikä halua ruveta nostattaa jonku itsetuntoa. Sitäpaitsi eihän miehiä ees kannata liikaa kehua, rupeevat vaan kuvittelemaan liikaa itestään ja lopulta innostuvat kovasti kaikista naisista luullessaan olevansa niin, niin ihania. Se on nähty, kun jotku naiset suoltaa ylistyssanoja miehelle, oot ihana, oot niin mahtava, oot niin sitä ja tätä. Lopulta ne on uskonu ja kuinkas sitten kävikään… Niin tämä palvoja jäi palvomaan muistoa kun mies ihanuus uskossaan lähti muille maille vierahille, mitä enempi sen parempi. Vierestä saanu seurata tälläisä episodeja muutamankin. No kuitenkin tähän itsesääli tyyppiin, että hyvin oli erikoinen tapa hänellä. En oikeen kykene ymmärtämään tollasta lähestymistapaa. No ehkä se on joskus toiminut, kun naisillahan on tunnetusti jokin hoivaamisvimma. Naiset myös usein uskovat rakastamalla parantavansa jonkun miehen. Ehkä siis tolla miehellä tollanen itsensä mollaaminen on toiminut ja nainen alkanut ”parantamaan” sitä. No mä en jaksa. Toivottavasti jos oli oikeesti noin huonovointinen niin ymmärsi mennä hakemaan apua ihan asiaankuuluvilta tahoilta..

Merita

Suhteet Rakkaus