Kaksi viikkoa olen hikisenä ahertanut asuntoni kimpussa, töihinkään ei olisi millään ehtinyt mennä, kun tekemistä oli niin paljon. No mentävähän se vain oli mutta nukkua ei sitten ehtinyt. Mikä kyllä alkoi jo viimeisenä tuunauspäivänä näkyä. Ihme etten unohtanut itseäni jonnekin ja muistin missä olen töissä, että menin oikeaan paikkaan.

Olen tyhjännyt komeroitani ja vaatekaappejani niin, että meikattuani heitin meikitkin suoraan roskiin. Joo, lupasin Millalle, että joka päivä heitän roskiin tai lahjoitan jotakin pois, minulla on liikaa, liikaa tavaraa. Sisäistin ohjeen liiankin hyvin! Miehiähän sentään olen ymmärtänyt laittaa kierrätykseen, monesta toki ei varmaan toimivaa peliä saa pienellä pintaremonttillakaan.

No onnistuin projekstissani delegoimalla hommia muillekin.. Miehille siis. Miespuolinen ihana ystäväni sai tehtäväkseen kantaa vanhat huonekalut pois ja kuskata kierrätykseen. Minä autoin toki!  Pyysin toki apua ystävällisesti. Hän on oikeasti aivan ihana ystävä minulle ja Millalle. Auttaa aina tarvittaessa. 

Isäni auttoi ja neuvoi kuinka järkevästi tuunaan vanhan lipaston ja ku en onnistunut ja hädissäni soitin apua niin hän riensi korjaamaan virheeni. Isäni on myös aivan ihana mies.

Exääni pyysin sitten kiinnittämään kaikki mitä uusia asioita nyt halusinkaan seinille mm. hyllyn, peilin, lampun  jne. Hän riensi yllättävän mielellään betonipora kainalossaan paikallee ja ryhtyi hommiin. Yllättävän tyytyväisen näköisenä hän kyseli, mitä vielä minnekin haluan. Jopa oma-aloitteisesti korjasi minun uuden kevytseinäni. 

Eräs tyyppi sitten sai kunnian koota tv-tasoni. Olisin toki osannut itsekin mutta en jaksanut, en halunnut. Inhotti jo ajatuskin. Olin nimittäin viikko aikaisemmin jo koonnut yhden tason ja purkanut samantien. Naisellahan on oikeus muuttaa mielipiteensä, vai? En siis pitänytkään kyseisestä tasosta. Aivan turhaan sain kipeän rakon keskelle oikeaa kämmentäni. Toista kertaa en aikonut näin lyhyen ajan sisään saada uutta rakkoa. Tyyppi nosti hieman pisteitään, koska tv-taso oli uskomattoman äkkiä kasassa. Katselin vieressä, että häh, eksä ookkaan niin tyhmä, ku mä aattelin. Tälle tyypille olen ollut aivan uskomattoman ilkeä, aina. Tai vuoden, minkä verran olen häntä tuntenut.Jostakin syystä tyyppi ärsyttää minua jotenkin. En ymmärrä miksi hän edes enää viitsii minulle puhua. Minä en ainakaan puhuisi minulle. En sellaisen kohtelun ja käytöksen kohdattuani mitä minä hänelle suon. Hän taitaa olla jotenkin masokisti, kun sietää tuollaista. Millakin ihmetteli, kun kerroin piipahteassani Millalla, että siellä se kokoaa sitä hyllyä nyt, että kuinka se viittii aina vaan tulla sun luo, ku oot niin ilkee aina sille. No en tiedä. Taso ainakin on kasassa. Ja muutkin asuntoni ruuvit paikallaan. Hän itsekseen innostui laittamaan kaikki roikkuvat ruuvit kiinni. En pyytänyt, koska ne ruuvit ei minua häirinneet. No samapa tuo, jos kerran tekemisen puutetta.

Nyt tarttis vielä saada auto kuntoon, pientä laittoa olis siinäki. Olis varmaan pitäny kumminki ymmärtää ottaa puhelinnumero siltä äitiltä, joka kehu poikansa osaavan korjata autoja. Silloin vastasin vain, että no kiva, mutta mun auto ei oo rikki. Nyt vois soittaa pojalle, että no heippa, pitäs vähä jarruja laitella, onnistusko? No enpä ymmärtänyt ottaa numeroa. Täytyy hoita asia jotenkin muuten.

Elämässä on ihan kiva olla muutama mies, joka rientää auttamaan inhottavissa asioissa tai asioissa joita en osaa, kuten se auto!  Ihmeellisintä on, että kun niiltä pyytää apua, niin ne jotenkin onnellisena tulee auttamaan. Haluavatko ne todella auttaa ihan tosissaan? Vai haluuko ne vaan tuntee, että ne osaa jotaki tehdä oikein? Vai tunteeko ne silloin olevansa jotenki enemmän miehiä? No ainakin sain kaiken minkä halusinkin asuntooni, helposti. Täytyy antaa tunnutusta miehille tästä, ei ne aina niin kamalia ole 🙂

Merita