”Hei, hei mäkin haluun joutua unelman loukkuun jossa on valkoinen talo ja täydellinen pihamaa, kun se kuume on vallannut kaikki muut miks juuri mun mieli heiluu kuin metsän puut…hei, hei mäkin haluun saada sen himon ja kaipuun päästä vanhasta eroon ja pyörän vaihtaa volvoon…”

Tapasin mä miehen.. No joo okei tavattiin, tyyppi oli ihan hyvännäköinen ja kuulosti ihan fiksulta. Tyyppi itseasiassa sattui istumaan penkillä, johon istahdin odottamaan Millaa, joka viivytteli jossakin ( joku mies??? ), kun olisi pitänyt hakea narikasta takki. Minä istuin jo kiltisti kummankin takki sylissäni hyvin kyllästyneenä. Ilta oli ollut arvatenkin kuivahko, musiikkina jotakin konemusiikkia suurimmaksi osaksi iltaa, josta minä en edes kuule minkäänlaista rytmiä. Varmaan jossakin sävelkorvassa vikaa vai menisikö se vainoharhaisuuden piikkiin tuokin. Minusta tuo on aivan älytötä musiikkia, silloin tällöin joku nainen kiljaisee siellä jotain tyyliin I Love you tai baby I miss you tai I want you. No kai sekin sitten on jonkinlaista musiikillista lahjakkuutta itse vain olen niin sivistymätön, että en kykene nauttimaan moisesta taidonnäytteestä.

Siinä se mies sitten istua ihmetteli ja alkoi sitten siinä juttelemaan, hieman kyllästyneenä vastailin. Kerroinpa jopa kohteliaana nimeni, ihan oikeankin vielä, kun sitä kysyttiin taisinpa asiaankuuluvasti ihan kätelläkin. Joo, minulle on joskus opetettu kohteliaat käytöstavat, jota toki aina en noudata.. hih. Ei kai aina tarvi? 

Koska mun sydämellä on dementtia tai jotain, niin unohin täysin koko tyypin ja ihmettelin pari päivää myöhemmin, että kuka hitto tää tyyppi on, joka on kirjottanu pitkän stoorin mun fb postilaatikkoon. Olin muuten antanu numeronkin tyypille, se luki siellä postissa mutta joku numero oli tullu väärin kuulemma. No koska en muistannu koko tyyppiä ni en jaksanu arjen kiiressä siihen mitään vastaillakaan, no niin nyt tuli taas ne käytöstavat.. mutta, ku mä en ehtiny.. 

Meni muutama viikko ni törmättiin taas tyypin kaa ja tällä kertaa meni puhelinnumeroki oikein ja alettiin sitte viestitteleen. Puhelimella ja siellä facebookissa. Joo päätinpä ottaa ne opetetut käytöstavat käyttöön. Tyyppi ei herättäny minussa mitään, en ihastunut. Ajattelin, että noniin heti, ku edessä on kunnollinen mies ja vielä iha hyvännäkönen niin sitten mä keksin, että mua ei kiinnosta ja päätin unohtaa moiset keksinnöt. aattelin, että taas vaan tahallaan etsin ja keksin vikoja tyypistä, ettei mun vaan tarvi nähä sitä ja saatikka saada aikaseks jotaki vakavaa. Joten ajattelin, että nyt Merita siinä ei oo mitään vikaa, nyt et jätä vastaamatta ja oot muutenki niin, ku pitää. Ja minähän olin, vaikka osa minusta sanoi, että ei tunnu missään. 

No tapailtiin sitten siinä ja minä en ollut erikoisen innostunut mutta päätin yrittää, jos tosiaan tämä oon vain oman pääni tuotosta, jotakin suojeluvaistoa tai muuta sellaista. Kiltisti vastasin aina viesteihin ja ihan yleensä kunnolla vastasin, että ei mitään töks, töks viestejä. Välillä oli ihan hauskaakin ja naurattikin jopa. Mutta noh kiinnostukseni tasosta kertoo ehkä se, että istuin mieluummin yöpaidassa yksin kotona perjnatai iltana kuin puin päälleni ja lähdin kattomaan tyypin kaa kuinka jäät sulaa joesta. Joo ihan tosi, onko muita pyydetty treiffeille kattoo jäiden lähtemistä? No minulle oli eka kerta mutta en jaksanut kiinnostua jäistä niin paljon, että olisin vaihtanut yöpaitani pois. Onneksi on niitä lapsia, niitä voi käyttää välillä omaksi tekosyyksi. Joo tälle tyypille minulla alkoi olla lapsia jo useammin luonani, kuin oikeasti olikaan. Nettikin alkoi kummasti pätkiä, tuohon aikaan liittymäni harrasti sitä oikeastikin silloin tällöin. Nyt se vaan pätki vähän useammin, minkäs sille teen, jos on heikko liittymä?

No tyyppi piti olla kaikinpuolin sopiva, ei pitäis olla sellanen naisiin menevä, että joka sormelle jossaki piilossa joku suttura ja oli ihan kivaki, kai. Ei silleen mitään vikaa. Paitsi ehkä minussa koska en älyä milloin kannattaa pitää kiinni. Tai mitenkähän oli.. Kerran tyyppi ollessaan meillä ilmotti mulle, että hän ei vois seurustella naisen kaa, jolla on kaikki valkosta kämpässä. Siis hä? Nääkkö täällä valkosta, joko mä oon värisokee, mutta mun mielestä nuo mun sohvat on mustat ja mattokaan ei näytä valkoselta. Ja mitenkäs se ees liittyy mihinkään, eihän me seurustella ees. 

Oltiin nelistään treffeillä tää tyyppi minä ja Millan deitti ja noh hyvin vakavana olis vissiin pitäny olla. Joka kerta jos sanoin jotaki hauskaa, että muut nauro, ni tyyppi katto mua, ku olisin tehny jotakin tosi kauheeta. Okei, anteeks, ei saa nauraa. Oon ihan hiljaa vaan. Tyyppi varmaan arvioi osaisinko käyttäytyä isän edustuspäivällisillä tai jotaki.. No joo isää ei kai täällä nyt näy, että onko oikeesti pakko olla ihan hirveen vakava? No vissiin on.. No mä en selvästikään oo tarpeeks täydellinen tyypin elämään. Se varmaan ite uskoo olevansa niin täydeliinen. Mutta ei se kyllä oo ainakaan  mikään maailman paras suutelija! Aloin jo miettii, että kuinka kiemurtelen tästä kaikesta eroon, ku mä en sitte vaan oo tarpeeks tylsä eli täydellinen mihinkään edustuspaikkoihin, jos se tarkottaa tällästä, että pitää aina olla ihan haudanvakava.

Ei menny kauaakaan, ku sain tyypiltä seuraavanlaisen viestin fb:n keskustelussa. Olin varmaanki liian jotakin, aina liian jotakin hih..”kuule, mä olen miettinyt, ja vaikka mä kyllä tykkään susta, ja olet tosi hauska ja mukava, niin en mä tunne sitä mitä mun pitäis tuntea sua kohtaan, että tuntuis viisaalta jatkaa tapaaminen sillä tavalla kuin on ollut nyt… ei se ole oikein sua kohtaan… ja sä ansaitset parasta, sen minä tiedän, koska ihana ihminen olet, Sori…” Wau, hei mun ei tarvi tehäkkään mitään. Hmm, mitäs tähän nyt sitten vastaan. joo vastaan, että selvä okei ja hymiö. Eikös se oo tarpeeks riittävä, etttä tajusin asian, että ”jätti” mut ja asia on hyvä minun mielestä. Näin luulin. Lisää tekstii rupes vaan tulee ja aloin jo hermostumaan, että no eikö se nyt jo tajua, että asia on ok. En oo ees surullinen? Luuleeko se nyt oikeesti, että mä olin ihan rakastunu. No voi, no vastailin sivistyneesti vaan ok kaikkeen. En halunnut loukata kertomalla, että no ku mä en koskaan oikeen innostunu. Monta viikkoa tyyppi jakso kirjotella, pyysi vielä lähtemään sen kaa jonneki. No ei kiitos, ku ei enää tarvi leikkii, että oon keksiny sen, että en tunne mitään. Lopulta vaan lakkasin vastaamasta. Ei kai oo mun vika, jos tyyppi tuli katumapäälle tai uutta ei löytyny tai mikä lie syy.

Luuleekohan miehet, että kaikki naiset ovat aina ihan hirveen rakastuneita niihin? Tai haluuko ne vaan uskotella itelleen niin, että tuntevat olevansa parempia? No ainakin mulla jäi hyvä fiilis, ku mä oikeesti yritin tehä niinku kuuluu! Mutta, jos ei tunne niin ei tunne ei sitä voi väkisin muuksi muuttaa, ainakin luulen niin. Tai sitten minussa on jokin kauhee tunnepuolen vika, sekin toki on mahdollista muiden diagnisoitujen vikojen lisäksi 😀

MERITA