Rakas ex halusi yrittää uudestaan. Keväällä alkoi puhumaan siitä. Voisinko harkita. Lupasin harkita. Tavallaan hyvä idea.. mutta.. monta muttaa minun näkökulmastani. 

Exähän on tehnyt mitä on ja rakastaa naisia ylikaiken. Minä taas olen vanhanaikainen ja uskon perinteisiin perhearvoihin. Minä en halua jakaa miestäni. Minä en halua leikkiä, etten tiedä muista suhteista säilyyttääkseni ns hyvän elämän. Minä haluan oikeasti rakentaa yhdessä elämää ilman kolmansia tai neljänsiä osapuolia.

Joten, minä mietin. Mietin olisiko hän kasvanut kaiken sen yli. Hän sanoo, että on. Mutta onko, minä pohdin. En halua löytää itseäni taas samasta tilanteesta ja kerätä tavaroitani ja aloittaa taas alusta ja koota sirpaleita ja lasten sirpaleita. No katsellaan sanon lopulta. Kesällä vietimme paljon aika ayhdessä, kävimme pyöräilemässä yhdessä monta kertaa. Wau, hän tosiaan suostui pyöräilemään, joko hän on tosiaan muuttunut tai vetää hienoa roolia. Alan pikkuhiljaa uskomaan, että no ehkä hän on muuttumut, niin monta kertaa hän tekee niitä kaikkia inhottavia asioita.

Tulee syksy, näyttää aika hyvältä exän suhteen. Lopulta sanon, että voitas varmaan sitten koittaa. Pyydän vain, että jos hän voisi luopua niistä toisista naisista. Muuta en pyydä. Ei se ei käy, hän hermostuu. Minä olen hullu. Pyydän miettimään asiaa. Asiat jää siihen sitten.

Muutan. Ohhoh, kuinkas ollakaan yksi exän naisista asuu samassa pihassa. No justiinsa joo, miten hauskaa ja tyypillistä minulle. Vain minä onnistun sitten osumaan samaan pihaan exän naisen kanssa. Olen paniikissa muutaman päivän, kuinka kehtaan liikkua täällä edes jne. Sitten päätän, pää pystyyn vaan, ei voi olla mun vika, että yksi naisista asuu täällä. en voi sille mitään! Sattuu hetken hieman ja hävettää. Kaikki tunteet risteilevät hassusti. Mutta jatkan elämää naisesta välittämättä. Ylpeänä. Ainakin esittäen rohkeaa ja ylpeää.

Ex alkaa käyttäytyä ilkeästi, kiukuttelee, tiuskii, kun jotakin joskus sanoo minulle. Ahaa, uusi nainen arvaan. Aina, kun hän on löytänyt uuden naisen, hän huutaa minulle. Hän ei vain voi vastata normaalilla äänellä. Silloin hän myös soittaa ja valittaa minulle, mitä oudoimmista asioista. Pari päivää sitten hän soitti ja valitti, että lapsemme ulkohousut olivat rapaset, kun hän oli leikkinyt hoidossa ulkona. No joo, okei, niin yleensä tapahtuu lapsille, mitä siitä, pese ne. Ei, kun lasta pitää kieltää leikkimästä. Häh? No kai nyt lapsi saa leikkiä, no ei saa, kun vaatteet menee likaisiksi ja minä olen ääliö, kun annan leikkiä. No okei selvä miten vaan, en jaksa riidellä noin tyhmästä asiasta.

Sitten eilen ex lähettää tekstarin missä ilmoittaa, että hän seurustelee jonkun entisen yrityksensä kanssa. Ahaa, okei. No etpä oo ennenkään naisistas kertonu. No, mitäpä tuohon sitten sanoo? Se siitä muuttumisesta. Se siitä kaikesta. Vähän pisti sydämeen. Yllättävän vähän kuitenkin. Odotin suurempaa tunnetta. Makasin illalla sängyssä ja odotin, koska se tunne tulee. Sitä ei tullut. Eniten pohdin sitä, että miksi minun on niin vaikeaa löytää tavallista, normaalia miestä. Miksi ihmeessä tapaan aina jotakin varattuja ja niitä lähetäänkö meille tyyppejä. Miksei tavallista normaalia. No niin se vaan on. En voi sillekään mitään. Piste.

” sun sydän särjetty kun on liian monta kertaa, mietit missä vika on et löydä kivulles vertaa, peilissä silmät väsyneet sielun kuiviin itkeneet sydän ruvella kun on, mut sun mentävä vain on, mut jätetty nyt on liian monta kertaa, mua satutettu on täysin vailla vertaa, vaikka siipeen saanut oon silti jaloillani oon, uuteen suhteeseen mä sukellan ja päättänyt jo oon, en jäädä voi, ei en jäädä voi vaikka tahtoisinkin, mut mun on parempi yksin vaikka sydän mun huutaa ja on rakkautta vailla, järki toimii nykyään eri lailla, en jäädä voi, ei en jäädä voi, mun on parempi yksin….”

Merita

”Yhtenä iltana lausuttas ei sanaakaan, yhtenä iltana olis lupa koskettaa vaan…”  Tuli tämän Hectorin biisin alkusanat mieleen otsikosta. Tämä kaikki tapahtui yhtenä iltana noin kuukausi sitten. Lauantai iltana, jos halutaan ihan tarkkoja olla. 

Tapasin yhen miehen, se oli muualta tullu jonku tuttavansa mukana. Se oli ihan normaalin kiva, vähä turhan lyhyt noin niinku mieheks. Sen verran kivan tuntunen se oli, että annoin sille numeroni. Aattelin, että muutaman viestin varmaan laittaa joskus. En kuitenkaan aikaani tuhlaa istumalla puhelimen vieressä, tyyliin jos et sä soita. 

Samana iltana näin kans sen väärän tyypin. Hetken aikaa juttelin sen kanssa niitä näitä ja jatkoin oman porukan kanssa sitten iltaa toiseen paikkaan. 

Illan lopuksi lähdin kävellen kotiin. En pelännyt. Kunhan kävelin. Ei ollut edes kylmä ilma eikä liukasta, ei mitään vikaa. Ainoastaan se oli vialla, että olin unohtanut puhelimeni kotiin mutta arvelin selviäni yhden illan ilman puhelinta. Yllättäen kuitenkin kaipasinkin sitä kapistusta ihan kamalasti!

Viereen ilmestyi auto. Autossa (miten tämä nyt nykypäivänä kuuluu sanoa) oli tummaihoinen Afrikkalaista syntyperää oleva mies, joka tarjoaa kyytiä. Kiitos paljon mutta en tarvitse kyytiä sanon kohteliaasti. Ei, ei se usko, se ajaa vierellä ja jankuttaa ja jankuttaa ja minä kävelen. Ketään muuta ei näy missään ja se puhelin on kotona. No voihan helvetti kuinka mä pääsen tosta eroon nyt?? En näköjään mitenkään. Se ei usko, se ei mee pois. Mitä mä nyt teen? en missään nimessä mee kyytiin. No eikai tässä muuta voi, ku kävellä vaan ja sanoo välillä ei kiitos. Niin minä sitten teen, kävelen. 

Jonkun ajan päästä kuulen jonkun huutavan nimeäni. Käännyn ja huomaan sen väärän juoksevan jossakin aika kaukana perässäni huutaen nimeäni. Lopulta se pääsee mun luo asti ja auto häipyy. Se sanoo, että mä näin, ku tuo lähti seuraamaan sua. Okei, no kiitos. Nyt se vissiin lähti. Olen oikeasti huojentunu, huh. Auto ajelee vielä pari kertaa ohi. V saattaa mut kotiin asti.

Mennään sisälle. v ihastelee uutta kämppääni, neuvoo ja ehdottelee kuinka kannattaisi mitäkin tehdä. Kuuntelen kiinnostuneena, haluan oikeasti tietää kuinka mun pitää mikäkin asia tehä, että tulee hyvin. Lopulta se istuu alas ja alkaa puhua. Puhe ei ota loppuakseen, minä nyökyttelen. Se kertoo lapsuudestaan, liitostaan. Siitä kuinka huonosti menee. Se klassinen stoori. Minä sanon, että tuo ei kuulu mulle, puhu sen naises kaa. Mä en voi auttaa. Mä en voi sille mitään. Enkä mä halua sekaantua. Selvittäkää keskenänne. Mutta, kun meillä ei oo mitään, mä en tiiä mitä pitää tehdä se sanoo. No minä en ainakaan tiiä. Sun pitää ite tietää vaan. No jutellaan sitten monta tuntia siinä. On jo aamu, kun se vihdoin lähtee kotiin.

Olin kattonu kotiin päästyäni sitä mun puhelinta. Ja siellä oli kuin olikin viesti siltä tapaamaltani tyypiltä. Herra J. Vastaankin hänelle, oli ihan kivoja viestejä. Kunnes yhtäkkii… Pam! Paska viesti voisin sanoa. Yhtäkkii se lähettää viestin missä lukee, oisin kyllä mieluummin ollu nyt siellä sun luona pitämäs sua hyvänä. Tuijotan puhelinta. Että ihan oikeesti? Mitä tuo tarkottaa? Suomennan viestin, että oisin halunnu tulla panee sua. Oon vähä pettyny. Pitiki tänki nyt olla tollanen porsas joka haluu vaan sitä eikä mitään muuta. No en vastaa enää mitään sille. Mitäpä tuohon vastaamaan. Selvis jo mitä tyyppi oli vailla. On se vaan kummallsita, kun koskaan ei voi tavata ketään järkevää.  Jos on järkevä niin sitte on varattu ja ties mitä parisuhde ongelmii ja muut on sitten jotenki ällöttäviä, niinku nyt tuoki tyyppi oli vaan sitä vailla ja lähettää vielävarmuuden vuoksi viestinkin siitä.  Hienoa! Tällänen tämä ilta.

Merita