Mähän kirjotin Tapaus Älä meestä jokin aika sitten, kun en vaan koskaan enää tavannut sitä. Mä tapasin sen! Viikko sitten mä tapasin sen. Me lähettiin Tainan kaa viihteelle. Oli ihanaa lähtee pakoon kaikkee siivoomista ja maalaamista. Ennen kaikkea oli ihana otta aviinilasi käteen ja alkaa meikata. Oli ihanaa nähdä kuinka jostain löytyi se wau nainen. Monta viikkoa kulkenut kaikenlaissa rääsyissä, niin muutos oli valtava.

Yhtäkkiä Älä mee oli siellä. Se näki mut. Se tuli suoraan mun luo. Sanoi, hei, missä sä oot oikeen ollu? Esittelen sen Tainalle. Siihen se jää meiän kaa koko illaks. 

Oli jotenki ihanaa, kun se oli siinä. Se käyttäyty kuin me seurusteltas, kuin se olis mun poikaystävä. Ja mä annoin sen tehä niin. Annoin sen tehä niin, koska se tuntu musta hyvältä ja mä halusin tietää, miltä se tuntuis, jos seurustelis normaalin ihmisen kaa. Oli ihanaa, kun se huomioi mua ja Tainaa kans. Kun se oli mun vieressä, kun se esitteli mut sen kavereille, kun se halas, kun se kertoi jos se menee jonneki. Oli ihanaa, kun se käyttäyty niinku mulla olis väliä. Se ei käyttäytyny possusti, se ei vaan kadonnu, se ei leikkiny, ettei mua oliskaan, se ei flirttaillu muille naisille. Se otti mua käestä, ku käveltiin jonneki. Se ei piilotellu. Oon mä nähny muilla tällästä, mutta en oo koskaan kokenu sellasta ite. Tiiättekö, se tuntu kivalta. Ja siellä mä välillä mietin, että tää ei olis hullumpaa. Tää tuntuu kivalta.

No siellä me vietettiin sitten iltaa ja oli hauskaa. Loppuillasta se kysyi tuunkos en luo. En tuu mä sanoin. No sitten mä en voi lähtee vielä se vastaa. Niin se jäi meiän kaa.

Mä en voinu mitenkään mennä, ku mä salaa siellä toivoin, että voisin perua sen, että oon ollu siellä jo. Ku musta tuntuu, että mä tykkään siitä vähä. Sellasenhan luo ei saa mennä kenestä tykkää. Näinhän ne asiantuntijat sanoo. Radiossa just ykspäivä joku mies sano, että tyttöystävä ei tuu ennen, kun seurustelee. Ihan tyhmä sääntö tai mikä se nyt onkaan. Miks sitten ees kysyä?  Kysyykö miehet siis ällöttäviltä naisilta, niiltä ketä ne ei halua, että tuutko meille? Näin tästä vois päätellä. Vai onkohan nää kaikki säännöt ihan hölynpölyä vaan?  

Voiskohan jotenki saada peruttua, poistettua, haihdutettua pois sen, että mä oon jo ollu sen luona? Katoaako se, jos mä tästä lähtien vastaan aina, en tuu? Vai peli on vaan jo yksinkertaisesti menetetty?   

Entäpä jos ei pitkään aikaan mee miehen luo, ja sitten kun menee, niin se onkin ihan mahdottoman huono tai sillä on jotaki omituisia tapoja, mistä ite ei tykkää. Sittenhän meni hukkaan ihan turhaan aikaa kaiken tuon selvittämiseksi. Tutkimusten mukaanhan nainen tykästyy vasta seksin jälkeen, että tykästyykö sitten kunnolla keneenkään edes koskaan? 

Siinäpä pohtimista, mutta viikon pohdittuani oon tullu siihen tulokseen, että ihan sama kaikilla asiantuntijoitten ja radiomiesten mielipiteillä. Parasta se on vaan elää tätä elämää eikä yrittää noudattaa kaikenmailman sääntöjä. Jää elämä pian elämättä kaikkien sääntöjen kanssa. Mä pohdin, että jos oikeesti, oikeesti jostaki tykkää niin onko jollaki ihmeellisillä säännöillä siinä jotakin väliä?? Ehkä mä oon ihan hirveen väärässä. No ehkä mä onnistun haihduttamaan mun kyläilyt. Hih. Tiedä häntä.

Nyt maalipensseli odottaa.

Merita

Eilen tuli telkkarista joku sellanen naisten hömppäleffa. Ihmissuhteista, parisuhteista, pettämisestä, jättämisestä, uudelleen löytämisestä. Katselin sitä puolella silmällä, toisella silmällä viestittelin Millan kanssa ja samalla lueskelin postilaatikkoon saapuneita viestejä. ( Joo siellä oli viestejä, ilmeisesti ihastus jatkuu) 

Leffan yksi päätähdistä sanoi seuraavanlaisen lauseen ; On aina olemassa hetki jolloin voi joko antautua tunteelleen tai vastustaa sitä. Tästä lauseesta alettiin miettimään, muistelemaan, järkeilemään ja pohtimaan Millan kanssa tätä lausetta.

Kyllä allekirjoitamme lauseen. On olemassa hetki, kun valitset annatko tunteen päästä valloilleen ja alatko tuntea vai kiellätkö tunteen ja tunget sen sinne mistä tuliki.  Vaikka miten pohdimme tätä, emme keksineet hetkeä, jolloun kannattaisi tunteelle antaa valta. Siis silloin voi ihan rennosti antaa tunteen vallata sinut, jos jaksat ja kestät mahdolliset sydänsurut.

Minä itse henkilökohtaisesti en enää kestäisi niitä. Minusta tuntuu, etten selviäisi enää oikeasta tuskasta. Sellanen pieni ei haittaa. Oikeasta joutuisin luultavasti hullujenhuoneelle, koska en vaan jaksaisi selvitä siitä. En pystyisi enää uudelleen vain hymyilemään ja elämään ja esittämään, että kaikki on hyvin. Joo olen selvinnyt kaikista entisitä sydänsuruista, sisulla, päättäväisyydellä, rohkeudella. Suomalaisella asenteella läpi vaikka harmaan kiven. Laskemalla päiviä, kuinka vähän enää jäljellä,niin vuodenhan se suunnilleen kestää. Enää en kuitenkaan usko, että jaksaisin selvitä siitä. Pysyn siis kaukana sydänsuruista 🙂

Pohdimme siis, että turvallisinta oman mielenterveyden kannalta on olla antautumatta typerille tunteille. Milloin niistä olisi muutenkaan mitään hyvää seurannut? Hetkellisesti ehkä. Onnellisempana pysyy ilman suuria tunteita, ei tarvitse pelätä, ettei jaksakaan.

Heittelimme ilmaan erilaisia vaihtoehtoja milloin voisi antautua tunteelle. Niitä oli mm, jos se mies ensin. Hetken pohdittuamme olimme yksimielisiä siitä, että ei kannata. Jos se on hyvä esittämään ja luulit ja toivoit vaan ja tunsit ja lopulta huomaat, että ihan turhaan ja olet surullinen. Mahdollisesti sitten, jos se jatkaa esitystään yli vuoden, sitte voisi ehkä olla turvallista. No entä, jos se sanoo, että se tykkää. Ei,ei, hylättiin sekin vaihtoehto heti suoralta kädeltä. Nehän sanoo mitä vaan ja hetken ne saattaa uskoo iteki sanoihinsa mutta unohtaa ne sitten. Joo ei missään nimessä sanojen takia oli päätöksemme. No mitä sitten? Tultiin siihen tulokseen, että ei kannata juuri koskaan antautua tunteilleen. Ainakaan, jos on jo kokenut monta romahdusta ja uskoo, että ei selviäisi uudesta. Silloin ei kannata pilata elämäänsä niin vähäpätöisen asian takia kuin mies ja tunteet. 

Toki siinä saattaa menettää suuren rakkauden mutta kuinka todennäköistä se on? Ei kovinkaan todennäköistä tässä mailmassa. Omituisuuksia on enemmän kuin normaaleja. Mikään ei estä hengailemasta sen miehen kaa, jos kuitenkin pitää siitä. Ei tarvitse heti olla niin sinisilmäinen ja uskoa kaikkea ja rakastua täysillä. Tämä vaatii tietysti taitoa ja omien tunteiden hallintaa. Se on kuitenkin ihan opeteltavissa oleva taito. Parempi se, kuin kärsiä turhaan. Voi katsella varovasti millanen mies tuo oikeen on. 

Mutta sama lause pätee myös varatuille, heillä on hetkensä jolloin päättävät menevätkö tunteiden mukaan vai valitseeko toisen tien. Menevätkö niiden hetken tunteiden mukaan vai vastustavatko sitä. Alottavatko suuren valloitusoperaationsa. Uskottelevatko itselleen toi on kyllä paljon parempi tyyppi kuin mun kumppani. Aloittavatko lähettelemään ihastuksissaan viestejä ja ihastuvatko vain entistä enemmän ajatukseen. Jokaisella on se hetki, valinnan hetki.

Suoritettuamme tämän riskianalyysin. Päätimme pysytellä kuivalla maalla ja turvassa. Emme halua hukkua. Elämä on kuitenkin liian mukavaa. Päädyimme siis siihen, että ei kannata tunteille antautua vaan kannattaa valita se toinen vaihtoehto niin pärjää paljon paremmin näissä ihmissuhteissa. Elämässä on paljon muutakin kuin ihmissuhteet ja parisuhteet ja siitä muuta elämää olisi kyettävä elämään ja vieläpä nauttimaan siitäkin. 

Merita ja Milla