Lapsettomuushoitomme toteutetaan yhdessä isoista yliopistosairaaloista, joka toimii myös opetussairaalana. Tämä tarkoittaa sitä, että vastaanotoilla ja hoitotoimenpiteissä saattaa olla mukana eri alojen opiskelijoita joko katselemassa tai toisinaan myös osallistumassa hoitotoimenpiteiden suorittamiseen. Opiskelijoiden läsnäolon vastaanotolla voi toki kieltää, jos siltä tuntuu. Ennen hoitojen alkua pohdin jonkin verran sitä, annanko omalla kohdallani opiskelijoille luvan tulla seuraamaan vastaanottotilanteita vai en. Keskustelimme asiasta myös mieheni kanssa, koska nämä hoidot koskevat kuitenkin meitä molempia. Tilanne jossa kysymys ”saako opiskelija tulla mukaan” esitettiin tuli eteen lopulta nopeammin kuin arvasinkaan: heti toisella vastaanottokäynnillä.

Olen itse hyvin kiitollinen siitä, että silloin kun itse olin opiskelija, vain harva potilas kielsi opiskelijoiden läsnäolon. Kaikkia asioita ei vaan yksinkertaisesti pysty oppimaan kirjoista, esimerkiksi potilaan kohtaamista ja vuorovaikutusta. Lisäksi ainakin omaan mieleen ovat aina parhaiten jääneet sellaiset asiat, jotka on opittu todellisten potilastapauksien kautta. Opiskelijoille vastaanottojen seuraamisesta on mielestäni ihan valtavasti hyötyä ja toki potilaatkin siitä pitkällä tähtäimellä hyötyvät, kun tulevaisuuden ammattilaiset ovat päässeet harjoittelemaan.

Opiskeluaikana harjoittelimme monia toimenpiteitä toisillamme. Minulle on laitettu useita kanyyleja, otettu lukuisia verikokeita, tähystetty kurkunpäätä ja niin edelleen. Vaikka opiskelukaveri tärisevin käsin yritti uittaa (ensimmäistä kertaa elämässään) kanyylia suoneen, en kokenut sitä kovin kamalana. En ole erityisen kipuherkkä, enkä sinällään jännitä toimenpiteitä. Opiskelijat ovat hyvin huolellisia ja perusteellisia, yleensä he keskittyvät tutkimiseen jopa paremmin kuin vanhemmat kollegat. Opetusvastaanotoilla ohjaamassa aina kokenut kollega, joka huolehtii, että kaikki tehdään varmasti asianmukaisesti.

Näen siis opiskelijoiden mukana olossa paljon hyviä puolia. Ehkä ainoa huolenaiheeni ennakkoon oli oikeastaan se, että mitä jos kohdalle sattuukin joku tuttu opiskelija. Periaatteessa tämän skenaarion todennäköisyys oli melko epätodennäköinen, koska omasta valmistumisestani on ehtinyt kulua jo useampi vuosi ja tunnen tämänhetkisiä opiskelijoita aika vähän. Osallistun työssäni kuitenkin jonkin verran opiskelijoiden ohjaamiseen, joten teoriassa siis mahdollinen, mutta melko epätodennäköinen huoli. Vaikka se että ensikäynnillä minua hoitamassa oli tuttu gynekologi ei tuntunut minusta millään tavalla oudolta tai kiusalliselta, pohdin että opiskelijan kohdalla tilanne saattaa olla erilainen. Toisenlaisessa tilanteessa (jos olisin vaikka nilkkamurtuman takia päivystyksessä), en varmasti epäröisi tätä asiaa ollenkaan, mutta lapsettomuushoidot ovat jotenkin niin henkilökohtainen asia.

”Saako opiskelija tulla mukaan” kysyttiin minulta tosiaan jo toisella lapsettomuushoitoihin liittyvällä vastaanottokäynnillä. Ensimmäisen kierroksen vasteultrakäynnillä oli lopulta mukana kaksi opiskelijaa: yksi lääkäriopiskelija ja yksi hoitajaopiskelija. Vastoin arvioimiani todennäköisyyksiä lääketieteen opiskelija oli minulle tuttu: sellainen, jota olin aikaisemmin opettanut. Ja kaiken lisäksi vielä mies 😀 En kuitenkaan raaskinut kieltää tämän puolitutun opiskelijan osallistumista vastaanotolle, koska hän kysyi äärettömän kohteliaasti lupaa tulla seuraamaan vastaanottoa. Tiesin myös, että miespuolisten opiskelijoiden läsnäolo gynekologin vastaanotolla kielletään paljon herkemmin kuin naisten, joten jokainen vastaanottokäynti on heille erityisen arvokas.

En kokenut vastaanottokäynnillä opiskelijoita mitenkään vaivaksi, mutta loppujen lopuksi minua kuitenkin vähän harmitti jälkikäteen se, että olin sallinut opiskelijoiden olla mukana. Yllätyksekseni suurin tähän vaikuttava tekijä olikin lääkärin käytös. Kun olin vaihtamassa vaatteita, kuulin oven läpi että lääkäri selosti asioita opiskelijalle. Minäkin olisin tietysti halunnut kuulla nämä selostukset, sillä puhuttiinhan siellä oven takana minusta! Koska en kuullut mitä puhuttiin, tuli sellainen olo, että varmaan ne puhuvat siellä siitä kuinka olen ihan toivoton tapaus, eikä asiaa vaan haluta kertoa minulle suoraan. Todennäköisesti näin tietenkään ei ollut, vaan lääkäri selosti varmaankin opiskelijoille jotain ihan perusjuttuja. Olisin kuitenkin arvostanut, jos nämä keskustelut olisi käyty vasta sen jälkeen kun olen poistunut jo vastaanotolta, niin ei olisi tullut epäluuloinen olo.

Tästä huolimatta en usko että jatkossakaan kiellän opiskelijoiden läsnäolon, jos sitä minulta kysytään. Mutta ehkä raahaan miehen tästä lähin mukaan jokaiselle käynnille! Sittenpähän edes joku kuulee mitä siellä oven takana supistaan sillä välin kun yritän saada farkkuja jalkaan. Mielestäni on muuten jotenkin aika tekosiveää, että vastaanottokäynnillä mennään erilliseen tilaan riisumaan housut ja sen jälkeen hipsitään pylly paljaana koko vastaanottohuoneen läpi tutkimuspöydälle. Mikä logiikka tässäkin siis on?? 😀