Salattu suru

Suru sydämein,

Se on salaisuus

Vaikka lapsettomuudesta puhutaan entistä enemmän ja monet ihmiset kertovat lapsettomuushoitoihin liittyvistä kokemuksistaan aikaisempaa avoimemmin, on lapsettomuus edelleen jonkinlainen tabu. Minullekin lapsettomuus on aihe, josta en oikeastaan haluasi puhua. En ole kertonut lapsen saamiseen liittyvistä vaikeuksistamme tähän mennessä kuin muutamalle ystävälleni. Keskustelen lapsettomuusasioista kyllä oikeastaan aika mielelläni niiden ystävien kanssa jotka ongelmistamme jo tietävät, mutta harkitsen erittäin tarkkaan kenelle kerron, enkä halua tiedottaa asiaa laajemmalle. Ihanaa että internetissä on mahdollisuus tällä tavalla anonyymisti jakaa mielen päällä olevia asioita avoimesti ja kuitenkin samalla olla tavallaan piilossa!

En sinänsä häpeä sitä, ettemme voi saada lapsia ilman hoitoja, enkä koe että asiaa täytyisi siksi salailla. Osittain syy on siinä, että tässä ei ole kyse vain minusta, vaan myös miehestäni. Toinen syy olla puhumatta asiasta on se, että lapsettomuuden kokemus on jotenkin niin yksityinen asia, etten halua jakaa sitä tietoa kovin monelle. Jos meistä joskus tulevaisuudessa tulee vanhempia, uskoisin että minun on siinä vaiheessa helpompi avautua asiasta ihmisille, kun tilanne on tavallaan jo ohi. Toisaalta minusta tuntuu kyllä ainakin tässä vaiheessa, että siinä hypoteettisessa tilanteessa että meistä tulisi joskus vanhempia, en edelleenkään haluaisi kertoa kenellekään siitä kuinka vaikea taival äidiksi ja isäksi tuleminen oli.

Olin vastikään illanvietossa, jossa yksi kaveri töksäytti ilmoille kaikkien tahattomasti lapsettomien pelkäämän klassikkokysymyksen ”koskas teille sitten tulee lapsia”? Menin hiukan lukkoon ja vastasin lähinnä nauramalla laimeasti. En halunnut tappaa tunnelmaa ja siksi ajattelin epämääräisen hymistelyn olevan parempi vaihtoehto. Kerran aikaisemmin olin vastaavanlaisessa tilanteessa ja kommentoin silloin ehkä hiukan turhan tylysti: ”no tiedätkös, kaikki eivät pysty saamaan lapsia”. Tuon kommenttini jälkeen koko illan tunnelma oli täysin pilalla. Jälkipyykkiä pestiin varmaan viikon verran, kun ajattelemattoman kysymyksen esittänyt ystäväni oli niin pahoillaan, että itki monta päivää ja homma päättyi lopulta siihen, että minun piti pyytää häneltä anteeksi sitä että olin mennyt pahoittamaan mieleni. Ehkä täytyy tulevaisuudessa pysytellä epämääräisissä klassikkovastauksissa kuten ”no katsotaan mitä tapahtuu…” En kaipaa ihmisten sääliviä katseita ja hyvää tarkoittavia mutta auttamattoman tökeröitä ”kyllä teilläkin vielä varmasti tärppää” -kommentteja. Tällä hetkellä kaikki on epävarmaa, eikä ole mitään takeita siitä päästäänkö hoidoilla koskaan toivottuun lopputulokseen. Odotus jatkuu…

Suhteet Ajattelin tänään

Kofeiini ja hedelmöityshoidot

No ehkä vielä yksi kupillinen

Aikaisemmin kerroin, että urheilu on lähellä sydäntäni. Niin on muuten kahvikin. Kahvi on ihan parasta. Aikaisemmin saatoin juoda kahvia surutta helposti kuusi kuppia päivässä. Siis isoja mukillisia, ei sellaisia isoäidin pikkukupposia. Olen usein päivisin väsynyt ja tuntuu että jollakin tavoin on pakko kompensoida liian lyhyeksi jääneitä unia, vaikka eihän se millään tavalla hyvä tapa ole. Ehkä kahvinjuonti on ollut minulle osittain myös jonkinlainen sosiaalinen tapa, kuten tupakointi osalle ihmisistä. Kun muut työpaikalla ottavat kupin kahvia, otan minäkin, vaikka päivän kahvikiintiö tuntuisi oikeastaan jo täyttyneen. Myöskin sukuloimassa/kyläilemässä/juhlissa yms. on vaikea kieltäytyä kupillisesta kahvia, vaikka välttämättä ei edes tekisi sitä mieli. ”No ehkä vielä yksi kupillinen…”

Kun sain tiedon siitä, että raskaaksi tuleminen ”tavalliseen tapaan” olisi mahdotonta, aloin tietysti googlailla kuten kuka tahansa normaali ihminen tekisi. Lähes jokaisella sivustolla mihin osuin, toitotettiin sitä, kuinka huono juttu kahvi on silloin kun yrittää tulla raskaaksi. Miksi kaikki hauska kielletään?! Kofeiinia on tietysti kahvin lisäksi myös mm. teessä, limsoissa, energiajuomissa ja suklaassa. Nuo muut eivät ole samalla tavalla koskaan kuuluneet paheisiini samalla tavalla kuin kahvi. Lapsettomuusdiagnoosin jälkeen yksi suurimmista muutoksista kohdallani (no okei, suurin muutos), oli kahvinjuonnin vähentäminen.

Onko kahvi todella niin haitallista raskautta yrittäessä, kuin miltä ensisilmäyksellä Google-haun tulosten perusteella vaikuttaa? Saako kofeiinipitoisia juomia juoda ollenkaan? Mitä tieteelliset tutkimukset sanovat kahvin vaikutuksesta IVF-hoitohin? Yritin etsiä vastauksia näihin kysymyksiin hiukan tieteellisemmistä lähteistä kuin Googlesta.

Kofeiini ja IVF-hoidot

Tanskalaisessa tutkimuksessa todettiin, että kahvin juonnilla ei näyttäisi olevan haitallista vaikutusta IVF-hoitojen tuloksiin (Lyngsø Fertil Steril 2018). Samansuuntaisia tuloksia saatiin italialaistutkimuksessa, jonka mukaan kohtuullinen kahvinjuonti ei huonontanut IVF-hoitojen tuloksia, eikä se vaikuttanut negatiivisesti myöskään munasolupunktion saaliismäärään (Ricci Nutrients 2018). Yhden tutkimuksen mukaan näyttäsi kuitenkin siltä, että mitä korkeammaksi päivittäinen kofeiinin määrä nousee, sitä huonommat tulokset IVF-hoidossa saavutetaan, erot olivat kuitenkin hyvin pieniä (Abadia Human Reprod 2017). Myöskin Israelissa tehdyssä tutkimuksessa todettiin, että kofeiinilla ei ollut vaikutusta IVF-hoitojen tulokseen. Kiinnostava havainto tässä tutkimuksessa oli, että jos juoma sisälsi sokeria, niin munasolupunktiossa saatiin saaliiksi vähemmän munasoluja ja todennäköisyys raskauteen ja synnytykseen pieneni (Machtinger Fert Ster 2017).

Kaikissa edellä mainituissa tutkimuksissa on tutkittu lähinnä naisen käyttämää kofeiinin määrää, mutta myös miehen käyttämä kofeiinin määrä saattaa vaikuttaa IVF-hoidon lopputulokseen. Yhden tutkimuksen mukaan mitä enemmän kahvia mies joi, sitä pienempi todennäköisyys oli saada lapsi IVF-hoidon myötä (Karmon Andrology 2017). Systemaattisen katsauksen mukaan kofeiini saattaa vaikuttaa negatiivisesti miesten hedelmällisyyteen (Ricci Nutr Journal 2017). Tutkimukset kofeiinin vaikutuksesta miesten hedelmällisyyteen ovat kuitenkin osittain ristiriitaisia keskenään, eikä niiden pohjalta voida tehdä mitään varmoja päätelmiä. Vaikuttaa siltä, että kofeiini ei vaikuta negatiivisesti esimerkiksi siittiöiden määrään, mutta on esitetty teoria että se saattaisi aiheuttaa sperman DNA-vauriota ja sitä kautta heikentää hedelmällisyyttä.

Yhteenveto

No, tästäkään aiheesta ei siis mitään ihan varmaa tietoa toistaiseksi ole. Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että IVF-hoidoissa olevakin voi kahvia voi ihan hyvällä omallatunnolla juoda, ainakin jos pysyttelee kohtuudessa. Pieni helpotus meille kahviaddikteille siis! ”Turvallinen” kahvin määrä suositusten mukaan on noin 1–2 kupillista kahvia tai kofeiinia 200 mg/vrk (ASMR, American Society for Reproductive Medicine). Ei voida kuitenkaan sanoa, että tätä isommatkaan määrät olisivat välttämättä haitallisia. Raskauden aikana kofeiinin määrää suositellaan rajoittamaan max. 200mg/vrk, joten sitä ajatellen jo hoitojen alkamista odotellessa voi olla järkevää vähentää päivittäistä kofeiinin määrää hiljalleen (EFSA, European Food Safety Authority).

Olen pyrkinyt itse rajoittamaan kahvin juomisen nyt tuohon 1-2 kupilliseen päivässä, mutta näiden tutkimustulosten perusteella uskallan ehkä jatkossa ainakin toisinaan ottaa sen kolmannenkin kupillisen syyllisyyttä tuntematta. Mieheni on myös vähentänyt kahvinjuontia, vaikka hän ei minunlaiseni kofeiiniaddikti koskaan ole ollutkaan. Mutta nyt päiväkahville! 🙂

Hyvinvointi Terveys