Aloimme mieheni kanssa pohtia, että onko meidän vaavi kuitenkin sellainen niin sanottu helppo lapsi. Mielessä kun pyörivät kaikki ihanat tsemppipuheet siitä miten emme koskaan enää nuku, miten vaavi herättelee tunnin välein, jos hyvä tuuri käy, se nukkuu ehkä hieman silloin kun on kaksi vuotias ja kaikkea muuta tällaista kivaa elämän ohjetta, jota tuoreet vanhemmat mielellään kuuntelevat. Suosikkini ehkä oli kuitenkin se että kun kerrot jääväsi äitiyslomalle, saat tuohtunutta paasausta miten se ei ole mitään lomaa! No anteeksi, en voi mitään että valtio on päättänyt sitä sillä nimellä kutsua, muutetaanko tilalle vaikka äitiyshelvetti?

Ensimmäiset viikot olivat kieltämättä kaoottisia ja menivät aivan sumussa. Silloin kyllä yölläkin herättiin parin tunnin välein ja sitä itkeskelyä oli jatkuvasti, siinä sitten arvuuttelet syytä, että mikähän tällä kertaa. Kuitenkin, hieman päälle kuukauden iässä jotakin tapahtui ja vaavi alkoi nukkua ihan älyttömän hyvin.

Olemme huomanneet että rutiinit ovat ihan älyttömän tärkeitä ja olemme onnistuneet tässä unihommassa nyt ihan täysin vahingossa, mutta peukut meille, ollaan tehty jotain oikein vanhempina! Aloittelemme neidin iltatoimet yleensä viimeistään kahdeksan maissa. Ensin pesu, sitten vaihdetaan yöpuku, jonka jälkeen syödään iltapala. Jo hoitopöydällä (tai operaatiopöydällä, niin kuin sitä meillä kutsutaan) olosta vaavi nauttii, höpöttelee ja naureskelee aina. Ennen syöttöä hiljennämme telkkarin ja sammuttelemme valoja, joten monesti vaavi alkaa jo nuokkua iltasyömisten aikana. Sitten vaavi kannetaan omaan sänkyynsä makkariin ja yleensä nukahtaminen tapahtuu melkein saman tien, kun laitetaan peitto päälle. Eli vaavi menee unille noin 20.30-21 joka ilta. Joskus tulee pientä itkua, jota joutuu hetken rauhoittelemaan.

Öisin vaavi herää syömään keskimäärin kolmelta ja sitten seitsemän maissa, jonka jälkeen jatkaa unia vielä 9-10:een asti. En valita! Myös muutamia täysiä öitä on jo nukuttu. Toki tästä jos ihmisille kerrot, on vastaus yleensä että se kuule muuttuu, kohta ei enää nukuta. No, sitä en tiedä kun ei kokemusta ole, mutta nyt on vedelty tällä rytmillä hienosti joulukuusta asti.

Myös päiväunipaikkana toimii oma sänky, jonne joskus rauhoitutaan ihan ilman itkuja, sen kun vain laitat petiin niin uni tulee. Tosin, minnekään muualle ei sitten välttämättä rauhoituta, joskus harvoin saattaa nukahdella erinäisiin paikkoihin, mutta yleensä sänkyynsä haluaa päästä.

Oli miten oli, olen tyytyväinen, että öisin saa edes jonkin verran unta, muutaman tunnin pätkissä. Välillä jos sattuu olemaan sellainen yö että vaavi on levottomampi, niin kyllä sitä on aamulla ihan tööt, siinä sitten miettii että jos sellaista olisi joka yö…

Nyt kun neljä kuukautta lähestyy, on helpottanut muutenkin. Epämääräiset itkut ovat vähentyneet, vaavi on tyytyväinen pitkiä aikoja, höpöttelee vain ja alkaa jo tutkiskella lelujaan. Ehkä mahavaivat ovat alkaneet helpottaa vellin myötä, näin ainakin toivon. Ei se toisaalta ole ihme, kokeilepa itse vain pötkötellä nelisen kuukautta ja vetää pelkkää maitoa. Ei ihme että suututtaa.

Noin muutenkin vaavin kanssa alkaa olla kivempaa viettää aikaa, kun alkaahan se olla jo seurallisempi. On odotettu tätä neljän kuukauden ikää niin kovasti, että pitäisiköhän leipoa kakku! Jotkut keksii syitä kiskoa viinaa, minä keksin syitä leipoa. Löysin nimittäin arkistoistani ihan superihanan kuuloisen suklaakakun ohjeen. Olisin tehnyt sitä varmasti jo ristiäisiin jonne leivoin viisi erilaista kakkua, jos se ei olisi ollut paikassa jemma. Mutta siis, suklaata taikinassa, suklaata täytteessä, suklaata kuorrutteessa, huh huh! Onhan ensi viikolla myös vaavin kolmannen nimen nimipäivät, joten tarvitseeko enempää miettiä!

Nyt otan kupillisen kahvia ja paistattelen hetken tällaisissa super-äiti fiiliksissä, meidän vaavi nukkuu hyvin ja on helposti hallittava (jo sei satunnaisia kiukkupäiviä lasketa…) joten kyllä, aion olla asiasta tyytyväinen, kun lähtötilanteeni on kuitenkin ollut ”ai lapset, mitä ne on? Ärsyttäviä nyt ainakin”. Siis minä olen onnistunut jossain asiassa vanhempana, mahtavaa! (Miestä en nyt mainitse, kun oli odotettavissa että siltä sujuu nämä hommat.)