Parin viikon kesälomani aikana olen muistanut, että kaksivuotiaan kanssa aamusta iltaan ollessa on valittava tarkkaan, mitä haluaa päivän aikana tehdä. Siis nimenomaan omia juttuja. Valitako kodinhoidon, lukemisen, netissä surfaamisen vai kirjoittamisen, kas siinä pulma. Kaikkea ei ehdi mitenkään, siksi blogi on täyttynyt kirjoituksista vain harvakseltaan.

Siksi nyt seuraa kovin kuvapainotteinen reportaasi pikkuruisesta kesälomamatkastamme viime viikonlopulta. Sain vihdoin toteutetuksi haaveeni yöpyä majakalla! Ja arvioni moisen elämyksen toimivuudesta myös kaksivuotiaalle osui kuin osuikin oikeaan. Lähdimme siis hivenen myöhästettyyn päiväuniaikaan kohti Raumaa, jossa määränpäänämme oli Poroholman leirintäalue. Sieltä lähtisi yhteysalus Apollonia, joka veisi meidät Kylmäpihlajan majakalle (Haaveilin aikaisemmin Bengtskärin majakasta, mutta siellä koko loppukesä oli täyttä.) Poroholma itsessään oli mieluisa yllätys. Ennakko-odotuksia ei ollut, mutta alueelle voisi hyvin kuvitella matkustavansa joskus lapsiperhekokoonpanolla. Alue oli siisti, siellä oli kiva uimaranta ja leikkipaikka, ja palvelut pelasivat. Eikä 90 kilometrin matka Turusta ole kovin päätähuimaava. Myöhemmin kuulin, että Poroholma on pessyt kasvonsa ja siistiytynyt huomattavasti viime vuosina, hyvä niin.

Merimatka majakalle kesti noin 50 minuuttia, ja pysähdyspaikkana oli Kuuskajaskari, tuo merkillinen nimi merisäätiedotteen litaniassa. Kyydistä poistui sielläkin porukkaa, joten jotain mielenkiintoista siellä täytyy olla. Merimatka yhteysaluksen kannella oli kaksivuotiaalle melkoisen jännittävä, mutta kun siirryimme alakertaan sisätiloihin syömään eväitä, hän pääsi jälleen elementtiinsä. Majakkasaarella riitti tutkittavaa. Ja vaikka päiväunet olivat jääneet vain autossa nukuttuun reiluun puoleen tuntiin, pikkumies jaksoi touhuta puoli kymmeneen asti illalla. Täytyy kehua myös majakan ravintolaa, ruoat olivat erinomaisen makoisat, samoin lastenannos, joka upposi matkalaiseen viimeiseen pisaraan.

Hotellihuoneiden seinät olivat paperista, ja seinän takaa kuuluva yömyssyjen kumoaminen alkoi hieman hirvittää. Naapureiksemme oli kuitenkin osunut sivistynyttä väkeä, joka jätti napanderit yksiin ja meni ihmisten aikoihin nukkumaan. Ja luonnon keskellä, meren aaltojen kohinan kantautuessa avoimesta ikkunasta ja sekoittuessa lokkien kirkunaan, nukkui nimittäin hyvin! Meille osui uskomattomat säät, aurinko paistoi myöhään iltaan ja jälleen aamusta. Viikko aikaisemmin oli kuulemma ollut myrskyisää ja syksyn tuntua. 

Poroholmaan takaisin rantautuessamme päivä oli vasta puolessa, ja päätimme jatkaa matkaa Poriin, Yyterin hiekkarannoille. Väkeä oli kuin meren mutaa, samoin autoja, mutta meidän onnistui löytää oma paikkamme auringossa. Rannalle oli muodostunut mainio hiekkasärkkä, joka rajasi meren ja rannan väliin matalan vesialueen. Se oli paahtunut auringossa miltei kiehuvaksi, tai siltä vesi ainakin tuntui, kun tassuttelin uimareissulta takaisin rannalle. Ja miten kaksivuotiaamme nautti! Hän juoksi yhä uudestaan ja uudestaan, otti vauhtia ja heittäytyi mahalleen lämpimään veteen. Vietimme rannalla pari tuntia, kunnes nälkä pakotti meidät Poriin.

Kotimatkalla takapenkillä oli hiljaista, pikkumies nukkui. Kaiken kaikkiaan hän jaksoi istua autossa ilman viihdykkeitä vallan mainiosti, se on alusta lähtien ollut hänen vahvuutensa. Joskus poika tokaiseekin, että hän katsoo maisemia. Muutenkin olen pannut merkille, että matkalla kaikki sujuu yleensä hienosti ja odotettuja sutjakammin (johtuisikohan siitä, että sitä tuntuu aina varautuneen suureen katastrofiin, jota ei vielä koskaan ole tullut). Rehellisesti voin sanoa, että meillä oli leppoisan mukavaa yhdessä, ja tällä kerralla elämykset tulivat todellakin koto-Suomea koluamalla.

Seuraavana päivänä miehellä ja minulla oli edessämme matka Keski-Suomeen venettä hakemaan. Sieltä, 250 kilometrin päästä, oli löytynyt edullinen ja tarkoituksiimme sopiva vene. Kaikki sujui hyvin, kuumuudesta huolimatta. Mökillä isovanhempien kanssa odotti pikkumies, jonka mielenosoitus päivän mittaisesta erosta muuttui nopeasti kasvojen levyiseen hymyyn, kun hän pääsi uutta venettä tutkimaan. 

Nyt me olemme veneen mitan lähempänä unelmaamme.

Tällaisessa maisemassa sielu totisesti lepää.

”Sä voit pakata reppuusi muutaman pikkuauton mukaan.”

Kotiin kulkeutui saarelta myös hienoja kiviä.

Kuin linnunmaitoa.

Hienon viikonlopun loppuhuipennus. Meillä on nyt vene, jolla pääsemme omaan saaremme!