9 yötä jouluun ja 4 vinkkiä lahjojen ostoon

Hei te kaikki Matti-myöhäiset joululahjojen ostajat! Tässäpä tulee muutama oma vinkki lahjojen metsästykseen. Ensinnäkin olen sitä mieltä, etteivät lahjat ole joulussa tärkeintä, vaan perheen kesken vietetty laatuaika ja tietenkin se ihana ruoka, jota on paljon. Ja jota syödään paljon ja hartaudella ja monena päivänä ja ja…

Mutta nyt niihin lahjavinkkeihin. Osan lahjoista olen jo hankinnut nettikaupoista, mutta tänään olisi tarkoitus lähteä ihan oikeille kaupoille, kun vihdoin löytyy sellaiselle (ja blogin päivittämiselle) aikaa työn ja opiskelun lomasta.

– Kirjat ovat mielestäni aina kivoja lahjoja saada ja niitä on helppo ostaa. Mieti minkälaisesta kirjasta saaja voisi tykätä. Kaikki eivät välttämättä tykkää lukea menestysromaaneja, mutta yleensä löytyy myös sopivia kirjoja harrastuksista tai mielenkiinnonkohteista.

– Myös itse voi tehdä kivoja lahjoja. Miten olisi raakasuklaa, toffeekarkit tai itse leivottu joululeipä? Edullista ja omaperäistä!

– Lahjakortit, leffaliput, teatteriliput, konserttiliput… Ei ehkä niin omaperäistä, mutta aina kiva saada ja varmasti tulee käytettyä!

– Materiaa, mikä ikinä tuntuukaan hyödylliseltä lahjan saajan näkökulmasta, tässä muutama klassikkoehdotus:

forhim.jpgKello Daniel Wellington, Collagehousut Adidas, Neule Hugo Boss, Pipo ja huivi Acne, Kengät Timberland.

forher.jpg

Laukut ja korut Michael Kors, Hajuvedet Giorgio Armani Si & Versace Yellow Diamond EDT, Luomiväripaletit Urban Decay Naked Palettes, Valokynä YSL Touche Èclat, Alusvaate Calvin Klein.

 

Ihanaa joulunaikaa kaikille ja tsemppiä lahjaostoksiin!

 

-S

 

Kommentit (1)
  1. Ihanan joulufiilis tuli 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *