Suolanugettia ja maissia – Brittiläinen päiväkotiruoka kolmevuotiaan kuvailemana
Kuten M A I N I T S I N kolmevuotiaamme aloitti hiljattain osa-aikaisesti päiväkodissa. Alku on mennyt pääpiirteittäin hyvin, mutta pieniä pomppuja matkassa on ollut. Tyttö on jäänyt yleensä hoitoon hyvillä mielin, mutta muutamana iltapäivänä lepohetken jälkeen hän on kuulemma hieman itkenyt ikäväänsä. Veikkaan ikävän lähinnä olleen myös pientä uupumusta uudessa ympäristössä, jossa kielikin on vielä melko vieras. Muutaman ystävänkin hän on jo saanut, joten vähitellen homma alkaa varmasti rullaamaan. Eräs ongelma on kuitenkin nostanut päätään ja aiheuttanut hieman päänvaivaa meille vanhemmille.
Päiväkodilta on mahdollista ostaa lämmin lounas tai vaihtoehtoisesti tuoda omat eväät mukanaan. Ensimmäisenä päivänä pakkasimme evästä, mutta ajatus lämpimästä ateriasta tuntui hyvältä, joten päädyimme ostamaan ruuan. Tyttö tosin ei ole ollut kovin innostunut asiasta. Päiväkodin aikuisten mukaan hän on syönyt todella vähän ja välillä jopa kieltäytynyt maistamasta ruokaa. Ensimmäisellä kerralla oli tarjolla ”suolanugetteja”, kuten tyttäreni asian kertoi. Oikeasti ruokalistalta löytyi tällöin soijanugetteja riisin kera – ei siis kovin tuttua ruokaa lapsellemme. Tällä kerralla lapsi oli maistanut pienen suupalan ja kieltäytyi syömästä annosta loppuun. Seuraavana päivänä listalla oli pastaa, maissia sekä kanaa. Pastat ja kanat olivat tehneet kauppansa, mutta maissi oli jäänyt lautaselle. Eräs asia myös herätti ihmetystä, että päiväkodin välipalakaan ei maistunut. Tyttäremme nimittäin rakastaa banaania ja päiväkodissa hän oli kieltäytynyt banaanista. Tässä vaiheessa ajattelin kyseessä olevan ainoastaan ympäristön vaikutuksesta ruokahaluun.
Hakiessani tyttöä kotiin päiväkodin aikuiset mainitsevat usein, että lapsi saattaa olla nälkäinen kun ei juuri ruokaa syönyt. Ja niinhän siinä on käynyt, että näinä päivinä kotiin tullessaan tyttö syö hyvällä ruokahalulla kotiruokaa. Hienoa on, että minkäänlaista pakotuskulttuuria päiväkodissa ei kuitenkaan ole. Muistan omasta lapsuudestani, kuinka ruokaa pakotettiin päiväkodissa tai koulussa syömään, vaikka kuinka etoi. Maksapihvejä en edelleenkään pysty tästä syystä syömään.
Meillä kotona pyritään kuitenkin syömään monipuolisesti sekä melko terveellisestikin. Joskus tietenkin herkutellaan ja kiireessä voidaan syödä niitä ranskalaisiakin joskus. Kotikasvatuksesta tässä päiväkodissa tapahtuvasta nirsoilussa ei pitäisi mielestäni olla kyse. Lapsemme ovat molemmat hyvin eri tyyppisiä (myös) ruokailun suhteen. Nuorempi (huhtikuussa 2-vuotias) kuopuksemme syö miltei mitä tahansa ja ei juuri nirsoile ruuan kanssa. Vanhempi puolestaan on hyvinkin valikoiva ja syö pieniä annoksia – silloin kun ruoka ei miellytä ja lempiruokaansa hän saattaa pyytää jopa kahteen kertaan lisää.
Olenkin tässä pähkäillyt, tuleeko meidän edelleen jatkaa ruokailua päiväkodissa vai viedäkö suosiolla omat eväät mukana. Olen kuitenkin erittäin iloinen, että ruokailuun on mahdollisuus. Sekin on erittäin positiivista, että menu ei koostu ainoastaan kolmioleivistä sekä ranskalaisista.
Onko järkeä maksaa ateriasta, josta tyttö syö ehkä kaksi haarukallista? Omat eväät puolestaan eivät voi olla lämmitettäviä, joten pärjääkö lapsi parilla voileivällä hoitopäivän ajan?
Tällaisia pohdintoja tänään! Hyvää viikonloppua kaikille!
-Henna