Hyväksy häpeä

Tutustuin tällä viikolla espoolaiseen asfalttiin hieman läheisemmin kun kompastuin maassa lojuvaan muoviseen nippusiteeseen. Ensimmäinen reaktioni siinä rähmälläni maatessani ei kuitenkaan ollut huoli mahdollisista ruumiillisista vammoista (joita niitäkin tuli muutaman mojovan mustelman muodossa), vaan ensimminen reaktioni oli

– Apua, miten noloa maata tässä keskellä katua, eihän kukaan nähnyt?

Miksi ihmeessä nolostuin tilanteessa joka oli selvä vahinko? Reaktioni oli kuitenkin varsin inhimillinen, sillä veikkaan monen muun kohtaavan samoja tunteita vastaavassa tilanteessa.

Noloksi itsensä tuntee meistä jokainen jossain tilanteessa elämänsä aikana ja nolous on tunteena melko lievä tunne verrattuna häpeään, joka on noloudelle sukua, mutta paljon voimakkaampi tunne.

heart-268151_1920.jpg

Kuva: Pixabay.com

– Anteeksi, tosi noloa. Hävettää. Pääsi suustani joitain kuukausia sitten lääkärin vastaanotolla. Olin tullut päivystykseen ja siinä väsyneenä ja kipeänä aloin itkemään. Nolotti kun sillä tavalla itkin vieraan ihmisen edessä. Miksi ihmeessä? 

– Eikä, mitä jos joku huomaa. Hävettää! Ensimmäiset ajatukset päässäni kun kiemurtelin vatsakivussa julkisella paikalla etsien vessaa. Siinä tunteiden sekamelskassa ei tullut ajatelleeksi, että jokainen meistä on joskus joutunut juoksemaan vessaan ja jokaisen ihmisen anatomia vatii vessakäyntiä joskus. Mutta miksi näitä asioita häpeää ja pelkää menettävänsä kasvonsa?

Kertoessani myöhemmin ystävälleni kyseisistä tilanteista ja tilittäessäni tuntemuksiani, ystäväni totesi fiksusti; 

– Noista tunteista ei pidä päästä eroon, ne pitää vaan hyväksyä. Ja juuri näin se menee! Kiitos vain fiksulle ihanalle ystävälleni kun sait minut ymmärtämään tämänkin asian paremmin!

Häpeä ja nolous ovat inhimillisiä tunteita ja tärkeitäkin. Niiden ei kuitenkaan saa antaa häiritä elämäämme ja ne eivät saa määrittää itseämme. Itsensä hyväksyminen on avainasemassa kun lähtee työstämään häpeää. Häpeää sietää kun itsetunto on hyvällä mallilla. Mutta entäpä jos itsetunto on heikko? Tällaisissa tilanteissa häpeä saa vallan ja sen käsittelyyn saattaa tarvita enemmän apua. Jotkut ihmiset puolestaan ovat kasvattaneet niin vahvan suojakuoren, etteivät he tunnista häpeää tai saattavat purkaa tätä tunnetta muilla keinoin. Sekään ei ole hyväksi. Tunteiden patominen kun ei koskaan ole.

Kerroin noin vuosi sitten kuinka vasta nyt kolmekymppisenä olen alkanut hyväksymään itseäni yhä enemmän. Heikko itsetunto on vahvistunut ja yhä vähemmän vaivaa päätään muiden mietteillä. Toki vieläkin on hetkiä, jolloin miettii liikaa muiden sanomisia, mutta niille ei pitäisi antaa valtaa.

Kukaan muu ei määritä itseämme kuin me itse!

Työstän siis kovasti tunteideni hyväksymistä ja samalla yritän saada itseni ymmärtämään, etteivät mahdolliset epäonnistumiset määritä minua ihmisenä. Häpeää ja nolouttani koitan oppia sietämään ja samalla tiedostan ainakin olevani kykeneväinen empatiaan, sillä tunnen niin vahvasti tunteita. Tunteita ei pidä peittää, ne pitää hyväksyä – aivan kuten pitäisi hyväksyä itsemme sellaisena kuin olemme.

Kaikki me kaadumme joskus – kadulle tai elämässä yleensäkin. Ylös on noustava joko itse tai muiden avustamana ja siihen ei ole yhtä oikeaa keinoa!

Valoisaa viikonloppua kaikille!

x Henna

 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *