Onko toisen onni toiselta pois?
Törmäsin tällä viikolla Instagramissa erään suositun brittiläisen someäidin tilillä kiivaaseen keskusteluun hänen postaamistaan mainoksista. Hän oli saanut kritiikkiä siitä, kuinka hän oli joidenkin seuraajien mukaan ”myynyt” itsensä ja muuttunut aidosta epäaidoksi ja tylsäksi. Monet kritisoivat häntä myös siitä, kuinka hän ei todellakaan tarvitsisi heidän mielestään ilmaistuotteita ja yhteistöitä, sillä hänellä on päivätyö kätilönä sekä hän myös toimii kirjailijana sometyön lisäksi.
Tämän kyseisen tilin takaa siis löytyy neljän tytön äiti (mother_of_daughters), joka on onnistuneesti brändännyt itsensä ja luonut bisneksen, sekä lisäksi kirjoittanut muutamia kirjoja raskaudesta ja synnytyksestä. Hän on avoimesti kertonut tekevänsä yhä töitä kätilönä (about vuoron viikossa) ainoastaan sen vuoksi, että rakastaa ammattiaan ja tahtoo pitää ammattitaitoaan yllä. Varsin ahkeralta vaikuttaa ainakin minun silmääni, eikä lainkaan ahneelta.
Hänen miehensäkin pitää erittäin suosittua Instagram-tiliä (father_of_daughters), jossa humoristisesti käsittelee elämäänsä viiden naisen keskellä ja hänkin on niin ikään kunnostautunut kirjailijana. Avioparilla on Instagramissa satojatuhansia seuraajia, joten joukosta löytyy varmasti monenlaista porukkaa. Perhettä hetken seuranneena olen havainnut tileillä myös paljon arkisia asioita tiskivuorista likaiseen vessaan. Aitoa perhe-elämää pienellä sometwistillä siis. Taannoin perhe oli saanut sponsoroidun matkan Disney Worldiin Floridaan ja tästä nousi valtava haloo. Monet haukkuivat perhettä ahneeksi ja tyrkyiksi. Tässä kohden olin hieman suu auki ja aloin miettimään sitä vihaa kaiken tämän takana. Sitähän sanotaan, että suomalainen on valmis maksamaan satasen siitä hyvästä, ettei naapuri saisi viittäkymppiä, mutta tämä (suurimmaksi osaksi) brittiäisten seuraajien touhu oli aivan sairasta. Perhettä vastaan hyökättiin useissa kommenteissa ja haukuttiin tekopyhiksi teeskentelijöiksi ym. Mietitäänpä hetki, mitä nämä kommentoijat hyötyvät tästä lyttäämisestä? Eivät varmasti yhtään mitenkään. Miten tämän perheen hyvät asiat olivat heiltä pois? Pieni kateuden lemahdus leijaili nenään kommentteja lukiessani.
Tänä somen kulta-aikana tiedämme jokainen varmasti sen faktan, että kuvien ja päivitysten takana voi olla täysin erilainen todellisuus. Ihmiset näyttävät mielellään sen parhaan puolensa sekä hienot silotellut, filtteröidyt kuvat (jep myös allekirjoittanut harrastaa tätä joskus). Tämänkin mainitsemani perheen kritisoijat voisivat mielestäni yksinkertaisesti lopettaa seuraamisen, mikäli heidän touhunsa ei miellytä. Tuskin tämänkään perheen elämä on aina yhtä hymyä ja huumoria, vaikka kuvista voisi niin olettaakin. Sitä paitsi hemmetin hienosti hoidettu homma kun ovat saaneet noinkin hienoja yhteistyösopimuksia! Ahkeruus on selkeästi palkittu, siitä vaan haukkujat kokeilemaan samaa.
Siitäkin on ollut puhetta, kuinka some aiheuttaa valtavasti paineita meille mattimeikäläisille. Joku saattaa ahdistua täydellisistä vartaloista ja toinen täydelliseksi sisustetuista tahrattomista kodeista. Joku puolestaan voi kokea alemmuudentunnetta nähdessään jonkun ventovieraan lapsella päästä varpaisiin merkkivaatteita tai jollain taviksella merkkilaukkuja ja designvaatteita, joihin ei ehkä itsellään olisi varaa. Juuri taannoin näin lehtijutun naisesta, joka joutui hirvittäviin rahaongelmiin ostettuaan lapselleen merkkivaatteita velaksi, sillä koki saavansa tällä tavalla hyväksyntää jossain äitiryhmässä. Voidaan vaan miettiä, olisiko tässä tilanteessa oltu ilman sosiaalista mediaa ja sen aiheuttamia paineita? Toisaalta tätä kilpavarustelua olisi ehkä harrastettu ilman somea jossain muualla, kuten kerhoissa ja kaveriporukoissa. Siloteltujen somekuvien takana on kuitenkin aivan tavallisia ihmisiä, tavallisine ongelmineen.
En usko, että on olemassa ihmistä, joka ei olisi jossain elämänsä vaiheessa tuntenut kateutta. Kateus on inhimillinen tunne, mutta se voi mennä liian pitkälle ja aiheuttaa negatiivisuuden kierteen. Toki olen myös itse tuntenut kateutta joitain ihmisiä kohtaan, olenhan elävä olento. Olen kadehtinut jonkun ulkonäköä tai vaikka ihanaa persoonaa. Kateuden tunne on kuitenkin omalla kohdallani ollut epävarmuutta itsestäni. Olisin halunnut olla joku muu kuin olin. Vasta vähitellen olen oppinut tuntemaan itseäni paremmin ja samalla myös harjoitellut pitämään itsestäni – juuri tällaisena kun olen. Minäkin voin olla ihan kiva ja jopa ihan ok näköinen kaikkine luomineni ja pienine silmineni. Tällaiseksi minä olen syntynyt. Jos joku vaikuttaa niin äärimmäisen hyvältä tyypiltä, että luonne aiheuttaa kateutta, voisin siinä kohden miettiä, mistä tunteeni kumpuavat.
Olen ymmärtänyt, että se ei todellakaan ole minulta pois, jos jollain toisella menee hyvin tai jollain toisella on ”täydellinen” vartalo, upeat hiukset tai koti kun sisustuslehden sivuilta. Hienoa, jos joku menestyy ja asiat sujuvat! Ilkeät kommentit kertovat sanojastaan paljon enemmän kun kommenttien kohteesta. Mitä kateuden tunteella lopulta saavuttaa?
Kannattaa muistaa, että onnellisuus ja hyvä olo lähtee pääsääntöisesti meistä itsestämme. Kateellisuus ja ilkeily ei vie ketään pitkälle, vaan luo vain lisää negatiivista ilmapiiriä ja vähentää omaa onnellisuutta.
Positiivisin ajatuksin kohti viikonloppua!
Kuvat haaveilukävelyltä kun (en kateellisena :D) katselin kauniita taloja pihoineen! Yhdessä pihassa oli nupulla magnolia, odotan innolla näkeväni sen kukat!
x Henna