”Sitten se opettaja puri minua” – Ja muita kuulumisia nurserysta
Esikoisellamme on pian kaksi kuukautta englantilaista päiväkotiuraa takana. Kerroin alkutaipaleen hankaluuksista sekä ruokailuongelmista, mutta nyt näyttää siltä, että ”suolanugettikammo” on selätetty ja ruoka on alkanut maistumaan. Aivan mahtavaa, sillä nyt ei tarvitse pakata omia eväitä mukaan aamuisin. Tyttö on jopa ottanut lisää joinain päivinä, joten erittäin positiivista! Olemme myös huomanneet kotona muutosta, sillä tyttö on rohkeasti maistellut uusia makuja ja jopa innostunut uudelleen syömään kaurapuuroa aamuisin. Nirsoilija ei olekaan enää niin nirso, jes!
Mies osallistui vanhempainkeskusteluun muutama viikko sitten ja hänelle kehuttiin neidin saaneen useita kavereita ja kerrottiin, että englannin oppiminen on lähtenyt hienosti käyntiin. Innostuessaan hän kuulemma kommunikoi suomeksi ja tällöin viesti ei selvästikään mene perille, heh. On huvittavaa huomata, kuinka tyttö kotonakin leikkii välillä englanti-suomi-sekoituksella ja ääntää jotkut suomalaiset sanat englantilaisella aksentilla kun ei tiedä niiden oikeaa versioita. Esimerkiksi eräänä päivänä kuulin leikin lomasta lauseen: ”This is my thalvikhenkää” – varsin luovaa sanoisin! Veikkaan, että kesän alussa hän puhuu lontoota jo aika sujuvasti. Oppisipa itsekin tuolla lasten tahdilla uutta!
Tämä mainitsemani vanhempainkeskustelu on kuitenkin ollut ainut varsinainen kuulumisten vaihto ryhmän aikuisten kanssa. Tyttären nurseryssa on nimittäin tapana, että lapsi tuodaan tasan 9.30, jolloin luokkahuoneen ovi avataan ja lapset rientävät sisään. Kotiin lähdettäessä ryhmän aikuiset saattelevat lapset ovelle ja huikkaavat heipat. Huoltaja kirjaa tulo -ja menoajan listaan (minuuttien tarkkuudella) ja tällä tavoin valvotaan päivähoitoaikoja. Tähän oli aluksi hieman hankala tottua, sillä olen jo oman entisen työni puolesta – sekä tyttären Suomessa olleen kerhon puolesta tottunut siihen, että vanhemmat vaihtavat kotiin lähtiessä edes muutaman sanan päivästä ryhmän aikuisten kanssa. Täällä siis ilmeisesti pyydetään juttelemaan vain siinä tapauksessa, jos jotain erityistä on ollut.
Tällä viikolla nimittäin eräs erikoinen keskustelu jätti, juurikin tästä syystä hetkeksi suun auki kotona. Päivän kuulumisia läpi käydessämme tyttö mainitsi, että oli hieman surrut tänään. Koetin kysellä syytä tähän ja hän mainitsi jotain leikissä tulleesta erimielisyydestä. Harmittelin ja sanoin, että voi ensi kerralla koittaa kysyä aikuiselta apua, mikäli kokee hankalaksi jonkin tilanteen. Tähän tyttö vastasi, että joo kerroin ja sitten se täti nosti minut yhdellä kädellä tuolille, jonka jälkeen puri minua. Tässä kohden katsoin tyttöä pitkään, jonka jälkeen hän pyöritti silmiään ja sanoi, että ei se täti sittenkään tainnut purra häntä, vaan lohdutti kun häntä harmitti. Jep, kolmevuotiaat ja mielikuvitus… Tässäkin tapauksessa olisi ollut kiva kuulla aikuiselta päivän päätteeksi edes pikaisesti kuulumiset. No, seuraavana päivänä kyselin nopeasti, miten oli mennyt ja kuulemma leikkipaikan arvonta ei ollut osunut neidin mielestä nappiin ja tämä oli harmittanut ja tyttö oli mennyt mielummin tuolille istumaan kun leikkimään. Puremista ei ollut sentään ollut – kenenkään toimesta.
Toinenkin asia vaatii edelleen totuttelua, nimittäin tiedonkulku. Päiväkodin eteisessä on valkotaulu, jossa on välillä kirjattuna erilaisia viestejä vanhemmille. Tällä viikolla eteistä koristamaan oli ilmestynyt myös televisioruutu, jolla pyöri erilaisia päivämääriä ja tapahtumia. Näistä pitäisi itse muistaa ottaa ylös tärkeät päivämäärät sekä ilmoitukset. Olen jotenkin niin tottunut siihen, että viestit tulisivat sähköpostilla tai lapulla kotiin, mutta ei. Tähän on siis totuteltava nyt ja näistä taulusta pitäisi muistaa vaikka räpsästä kuvat puhelimeen. Hyvä, että tajusin kurkistaa taululle tänään, nimittäin muuten olisi täysin mennyt ohi esimerkiksi kuvauspäivä sekä World Book Day (joka muuten näyttelee suurta roolia täällä). Näistä on saatettu mainita pikaisesti sivulausessa, mutta tällaisen kultakalan muistin omaavaan univajeisen äidin on turha olettaa muistavan mitään, jollei sitä ole kirjoitettu ylös. Nyt onneksi tuli kirjattua ja tytöllä on asu valmiina World Book Dayta varten ja siistit vaatteet kuvauksessa!
Mukavaa keskiviikkoa lumisesta Lontoosta.
x Henna
Ps. Mihin mun kevät katosi?!
(Postauksen kuvat räpsyjä alkuviikoltamme)