Erilaista perhe-elämää
Muutimme virallisesti takaisin Suomeen noin kuusi viikkoa sitten. Siitä tosiaan on kuusi viikkoa kun punanokkaisen lentokoneen pyörät tömähtivät Helsinki-Vantaalle ja Kotipizzan mainos toivotti tervetulleeksi kotiin. Kuudessa viikossa olemme muuttaneet uuteen asuntoon ja haalineet huonekaluja sekä hakeneet tavaroille paikkoja. Lapset ovat aloittaneet päiväkodin ja itse olen tehnyt jo töitä sekä opiskellut. Arki ja sen tuomat rutiinit ovat imaisseet mukaansa ja elämä Lontoon lähiössä tuntuu toiselta elämältä. Olen toisinaan haikaillut tuttuja kahviloita sekä silloisia rutiineja, mutta on myös ihana olla juuri nyt täällä.
Yksi asia on kuitenkin toisin kuin Englannissa asuessamme tai toisin kuin koskaan aikaisemmin elämässämme – asumiskuviomme nimittäin. Olemme elämäntilanteessa, jossa toinen vanhemmista on läsnä muutaman viikon kuukaudesta ja tämä tuo elämään omat haasteensa. Viime keväänä miehen reissatessa Piilaaksossa melko usein vitsailin eläväni ”yh-simulaattorissa”. Myöhemmin tuo hauskaksi ja harmittomaksi ajattelemani läppä on kuitenkin tuntunut tarkemmin ajateltuna hölmöltä.
Enhän minä missään tapauksessa elänyt kuin yksinhuoltaja – en tuolloin, enkä nyt. Pyöritin viime kevään arkea paljon yksinäni ja teen sitä nyt vielä enemmän, mutta en todellakaan voi verrata itseäni yksinhuoltajaan. Mieheni on paljon poissa kotoa, mutta jaamme silti vanhemmuuden tasapuolisesti ja osallistumme molemmat lastemme elämään. Erään tuntemani totaaliyksinhuoltajan sanat laittoivat ajatukseni perspektiiviin; Totaaliyksinhuoltajana olet todellakin yksin – kaikissa lasta koskevissa asioissa.
Minä voin kesken taaperon kiukkukohtauksen soittaa miehelleni toiseen maahan ja pyytää tukea. Voin myös kysyä mielipidettä hankintoihin, joihin niihinkään ei tarvitse yksin osallistua. Mieheni myös lukee poissa ollessaan iltasatuja Skypen kautta ja laitamme hänelle valokuvia pitkin päivää.
Olemme myös naimisissa, vaikka yhteinen aika onkin kortilla ja asumme osan kuukaudesta eri paikoissa. Toisaalta noiden yhteisten viikkojen ollessa tällä hetkellä kortilla, otamme ilon irti niistä silloin kun voimme. Teemme paljon asioita yhdessä ja toisen läsnäoloa arvostaa ihan uudella tavalla. Toisen ollessa poissa, arki on kuitenkin saanut omat rutiininsa, joiden rikkoutuminen saattaa hieman ärsyttää ja kiistojakin tulee. Toisaalta kiistoja tulee varmasti kaikissa parisuhteissa, olivat asumiskuviot minkälaiset tahansa.
Tämän hetkinen elämäntilanteemme ei ole se ehkä ideaalein, mutta se on tilanne johon on täytynyt sopeutua. Tieto siitä, ettei tämä ole ikuista kantaa yli hankalien päivien. Loppua tälle ”etäperhe-elämälle” ei tosin ole ihan heti näkyvissä, mutta sopeudumme niin kauan kuin on tarvis – vaikka jokainen lähtö ärsyttääkin aina yhtä paljon. Meille on kuitenkin jo ehtinyt muotoutua tietyt tavat silloin kun olemme kotona vain ”naisten kesken”. Syömme tiettyjä ruokia ja saatamme nukkua isossa sängyssä – kaikki kolme. Kun mies palaa Suomeen kuviot ovat jälleen erilaiset. Tällainen elämä saattaa näyttäytyä epänormaalilta joillekin, mutta kuka se on kertomaan mikä kenellekin on normaalia?
En voi rehellisesti sanoa kuvitelleeni eläväni tällaistakin elämänvaihetta, mutta tässä sitä ollaan! Tämän elämänvaiheen kestoa emme tarkalleen tiedä, mutta harvoja asioita elämässä tietää etukäteen.
Mukavaa kaunista syyspäivää Espoosta!
x Henna